Kirjoittaja: No daa-ah, minä Aya-san
Beta: Minori, isot halit ja kiitokset hänelle, opin aina uutta kun hän auttaa ^^
Ikäraja: PG, PG-13 ehkäpä koska tässä on periaatteessa paritus, joka on..Sasuke x Naruto Kumpikaan ei semetä toista
Genre: Lievän lievä Shounen-ai ja lievää angstia. Songfic, Ai niin, ja tämä on one-shot.
Disclaimer:Ei, en omista hahmoja tipan vertaa eikä tarkoitukseni ole ansaita rahaa tällä. Masashi Kishimoto olisi hakannut jo pääni irti jos näkisi kun kirjoitan tällaista hänen ah- niin heteroista hahmoista. *sigh*
Summary: Joskus vasta kipeimmällä hetkellä ymmärtää, että niitä ärsyttäviäkin ihmisiä kaipaa ja tarvitsee.
A/N: Inspis tuli jo nimestä ja kun kuuntelin biisin, alkoi idea muotoutua päässä ja tätä kuunnellessa sitten tää fikki tuli kirjoitettua. Biisi on Sweetbox-Everything gonna be allright Pyrin tekemään fikin tunnelmasta samanlaisen kun biisissä.
Here you are, kommentit ovat poikaa.
Vaikka kuinka toivoisi
"Oletko varma että pärjäät täällä hänen seuranaan?" Sakura sanoi hermostuneena äänellä vielä ovenraosta kurkaten potilashuoneen puolelle. Mustatukkainen poika huoneessa ei näyttänyt aluksi huomaavan, että tyttö olisi sanonut jotain.
"Sasuke-kun?"
Poika kääntyi häntä kohti tällä kertaa. Etuhiukset olivat niin pitkät, ettei hänen silmiään nähnyt kunnolla.
"Niin että oletko varma että pärjäät täällä hänen seuranaan?" Tällä kertaa poika näytti kuulevan ja kääntyi häntä kohti.
Sakura naurahti hermostuneesti ja sulki äkkiä oven.
Tyttö oli iloinen, että katseet eivät tapa, koska nyt hän olisi kuollut kuin kivi. Hän vilkaisi vielä levottoman näköisenä ovelle ennen kuin kiiruhti käytävää pitkin Tsunaden perään.
Potilashuoneessa Sasuke kääntyi takaisin sängyssä makaavan hahmon puoleen.
Huoneessa ei kuulunut muuta kuin laitteiden tasainen piipitys ja hurina, happilaitteen vaimea rahina. Huoneen valkeat seinät olivat täydellisen puhtaat ja huone oli muutenkin hyvin tyypillisen karun sairaalahuoneen näköinen eli niin steriili ja kalsea että hirvitti. Sänky, tuoli, pieni pöytä sen vieressä ja lukuisat eri laitteet sängyn vieressä ikkunapuolella.
This is the day that I wake pray OK
Today's silence as time just moves on
You can hear it though
Lämmin ilta-auringon valo kajasti huoneeseen, suoraan sänkyyn. Se ei kuitenkaan näemmä herättänyt siinä makaavaa poikaa, vaikka auringonsäteet takuulla loistivat luomienkin läpi.
Keltatukkainen poika siinä vuoteessa näytti liian hauraalta, liian tyyneltä. Tämähän pitäisi normaalisti sitoa sänkyyn (Sasuken suupieli nytkähti omituisesti tässä kohtaa ajatuksissaan), jos hän oli loukkaantunut ja hänen piti levätä. Muutenkin hän oli silkkaa elohopeaa.
Niin, normaalisti.
//Pojan veriset ja tuskaisat kasvot, kun tämä juoksi henkensä kaupalla näkemättä minne pakeni, kunhan pääsisi kauas täältä. Puut vain vilahtelivat sumeina hänen ohitseen, kun hän loikki eteenpäin niitten oksilta toiselle.
Hän piteli vasemmalla kädellä oikeaa, joka roikkui omituisen velttona pojan sivulla.
Viitan liehahdus, vihollinen oli hänen perässään. Hillittömällä nopeudella hän kiisi toisen perässä, päättäväisesti, varmasti.
Valmiina tappamaan.
Taivaansiniset silmät vilkaisivat taakse ja laajenivat mielipuolisesti, niin että mustuainen oli vain mitätön piste kaiken sen taivaansinen keskellä.
Hän ei ollut valmis kuolemaan.//
Poika mulkaisi toista yhtäkkiä ja hänen kulmakarvansa menivät ruttuun. Hän näytti taas kaksitoistavuotiaalta itseltään, joka sai huomata, ettei välttämättä ollut voimakkain..
Hiljaisuutta kesti pari minuuttia.
//Yhtäkkinen suunnanmuutos. Sinisilmä oli nähnyt silmänurkastaan että tuttu hahmo oli alakynnessä viidelle miehelle…
Viis veisaamatta murtuneesta kädestä hän syöksyi taisteluun.
Mitä vain tuon pojan vuoksi.
"Älä!"//
"Helvetin idiootti," hän sihahti paljastettujen hampaittensa välistä. Toinen ei kuitenkaan vastannut.
Tällä kertaa hänen suunsa meni tiukaksi viivaksi kuin hän yrittäisi estää itseään päästelemästä suustansa mitä sattuu.
Hänen vartalonsa oli aivan jäykkä kuin heinäseiväs, hän oli huomaamattaan noussut seisomaan. Lihakset olivat pingottuneet; jopa hänen kasvoistaan, joilla oli jäykkä tyypillinen Sasuken oma "paskat välitän mistään" -ilme, joka sai pienimmät juoksemaan tätä nykyä karkuun.
Hän oli puristanut kätensä nyrkkiin, kynnet kaivautuivat kivuliaasti hänen ihoonsa, mistä poika ei kuitenkaan välittänyt. Oli pahempaakin kipu koettu, eikä se ollut fyysisessä mielessä.
//Yksi silmänräpäys. Yksi silmänräpäys ja sen aikana tapahtui niin paljon. Hengenveto, syvä, jäätävä pelko ja ryöppyäviä veripisaroita ja yksi katse. Tieto siitä, ettei ikinä ehtisi.
Miksi?//
Pieni, tuskin silminnähtävä vapina oli havaittavissa pojan hartioissa. Se oli alkanut kun poika oli kiukunpuuskassaan noussut seisomaan. Alkanut heikkona tärinänä hartioista ja alkoi uhkaavasti voimistua ja levitä koko kehoon. Kuitenkin, kaiketi pelkällä tahdonvoimallaan, hän sai vapinan taantumaan ja huokaisi syvään. Polvet velttoina hän lysähti takaisin tuolilleen. Vapina palasi hartioihin uudelleen, mutta hän ei jaksanut nyt näemmä enää välittää siitä.
Pari sekuntia myöhemmin Sasuke melkein putosi tuoliltaan, kun äkkinäinen tuulenpuuska leväytti pienestä ikkunanraosta sairaalan valkeat verhot levälleen.
Hän nousi äkkiä ylös tuolilta sulkemaan ikkunaa kokonaan. Kun Sasuke oli sen luona ja laittamassa sitä kiinni hän käännähti katsomaan Narutoa.
Open up your eyes
Suprised just a blink
Verhot loivat varjoja sängylle, mutta siinä olevan pojan silmät eivät kuitenkaan värähtäneet hiukkaakaan.
Uchihan kulmakarva värähti ja hän kääntyi huokaisten ikkunalle ja sulki nyt sen.
Hän kiersi nopeasti sängyn ja istahti takaisin paikalleen. Hän nojasi eteenpäin kädet reisien päällä.
Narutolla oli peitto vedettynä kainaloihin asti, hänen kätensä olivat
peiton päällä ja toisesta pisti esiin letku, joka johti telineessä roikkuvaan pussiin, jossa oli sameaa nestettä.
Pojan kasvoissa oli lukuisia naarmuja ja toinen käsi oli epätavallisen riutunut. Käsissä oli arpia ja niistä muutama oli tikattukin. Hänellä oli päällään mintunvärinen sairaalapuku, joka oli aivan liian iso pojalle ja sai tämän näyttämään vielä pienemmältä kuin oli. Kummastakin sieraimesta pisti esiin letku.
Näkyi myös Naruton kevyen rintakehän kohoilu ja kuului hiljaiset hengenvedot.
Hän näytti siltä kuin nukkuisi.
Sasuke katsoi olkansa yli ovelle kuulostellen olivatko muut tulossa vielä takaisin.
Kun hän oli täysin varma, ettei takaisintulijoita enää ollut. Hän veti tuolin lähemmäksi sänkyä ja kumartui lähemmäs.
Varovaisesti, letkuja varoen hän otti toisen pojan käden omien käsiensä väliin.
Oli suorastaan pelottavaa, kuinka hauraalta ja viileältä toisen käsi tuntui.
Hän kumartui vielä lähemmäs ja painoi käden otsaansa vasten, antoi päänsä vajota ja etuhiukset kätkivät hänen kasvonsa.
I'll wait a lifetime)
I'd give my life to only see you breathe again
Hand in hand as we walk on the white sands
To hear your voice
Huoneen hiljaisuus ei taaskaan vähään aikaan rikkoutunut, muuten kuin koneitten edelleen tasaisilla piipityksillä ja hurinoilla ja vaimeana kuuluvilla ohikulkijoiden äänillä.
Sasuken hartiat vavahtivat taas ja ote toisen kädestä tiukkeni.
Tämän huulilta alkoi valua vaimeana epämääräistä mutinaa, kunnes se pikku hiljaa koveni korvilla kuultavaksi kuiskaukseksi.
"...-tti heräisit jo, tajuatko kuinka sinä huolestutat kaikkia tällä tempullasi? Usuratonkachi.." Ääni oli karhea ja lievän ärtynyt, sen takana kuitenkin kuului selvä ano.
You're a fighter so fight
Wake up and live
Hän hiljeni taas, mutta sitä ei kestänyt kauan.
Ote tiukkeni kädestä melkein kivuliaaksi.
"Ei se ole helppoa olla vahva tälläkin hetkellä …" Hänen äänestänsä kuulsi kaikki se suru, pelko, epätoivo mitä tämä oli pyöritellyt ja kehitellyt sisällään nämä kuukaudet.
Viimein poika oli luovuttanut yrittämästä kuulostaa kyyniseltä itseltään.
Poika nosti äkkiä päätänsä, silmät katsahtivat toisen rauhallisia kasvoja, etsien, hakien jotain.
Sitten huulilta karkasi hymähdys.
Häntä ärsytti se, kuinka riippuvainen toisesta hänestä oli viimeisen puolen vuoden aikana tullut.
"Tulen olemaan paikalla kun heräät, Uzumaki, takuulla tulen olemaan ja sitten hakkaan
sinut perusteellisesti tästä tempusta!" Ääni yritti olla uhmakas.
Hiljaisuus oli edelleenkin vastauksena hänelle.
Sitten ote kädestä valahti, se tömähti pehmeästi sängylle.
"Kaikki tulee olemaan ok, niinhän?" Hän kuulosti aivan pikkupojalta, joka varmisti, että äiti ei jättäisi häntä vaan tulisi kotiin.
Hän vavahti, sillä hetkellä hän vasta tajusi, kuinka kovasti hän kaipasi toisen ilkkuvan häntä, sanovan hänelle edes jotain.
Todisteena siitä että olisi elossa. Yksi silmäluomien värähdyskin olisi pelastanut Uchihan päivän.
Viiltävä kipu rinnassa muistutti siitä tosiasiasta, että jos tilanne ei tästä muuttuisi, niin…
//Silmien katse sumeni. Hän ei ole täällä enää.
Älä jätä minua.//
Hiljaisuus oli tänä epätoivon hetkenä hänen ainoa toverinsa, aivan kuin ketään elävää olentoa ei olisi huoneessa. Muuta hän ei halunnut kuin Narutolta jonkun elonmerkin.
Hän vain halusi kaiken olevan niin kuin ennenkin, millään muulla ei ollut tällä hetkellä väliä.
I miss you much
I wish you'd come back to me
You see I waited lifetime
'Cause you're my destiny
"Sasuke-kun! Kuinkas täällä?" Sakuran pirteä ääni hänen takaansa yllätti Sasuken täydellisesti ja hän vaistonvaraisesti potkaisi itsensä kauemmas sängystä ja käännähti äreänä tyttöä kohti.
"No mitä odottaisit kun toinen on koomassa jo kolmatta kuukautta?"
Kyyninen kommentti osui ja upposi. Sakuran kasvot olivat hetken aikaan yllättyneet, sitten hänen kasvojensa ilme sulkeutui ja hän alkoi purra uhkaavasti huultaan ja yritti pysyä ilmeettömänä kuin ei olisi kommenttia koskaan kuullutkaan.
Sasuke veikkasi, että kymmenessä sekunnissa tyttö alkaisi takuuvarmasti itkeä.
"Sasuke! Voisit edes täällä käyttäytyä asiallisesti," Tsunaden ärtyisä ääni kantautui Sakuran takaa ja pian nainen itse ilmestyi ovelle.
"Eli ei muutosta?" Poika pudisti päätään vaisusti.
"Puhuitko sinä mitään hänelle? Reagoiko hän siihen mitenkään?"
Poika pudisti päätään jälleen.
Tsunade huokaisi ja toinen käsi siirtyi sivelemään hiuksia. Naisen kasvoilla nousi huolestunut ilme kun hänen katseensa siirtyi Narutoon Sasuken takana. .
"Ei hyvä...No, mepä jatkamme tästä, voit mennä jos haluat."
Sasuke mitään sanomatta nousi tuolilta ja käveli ilmeettömänä heidän ohitseen. Kun poika oli ulkona, hän vasta silloin huomasi, että aurinko oli laskenut melkein kokonaan, se värjäsi taivasta viimeisillä hetkillään tulenpunaiseksi, kuin koko taivas olisi liekeissä.
Hän käännähti vielä kerran katsomaan sairaalaa.
Sitten hän tuhahti ja kääntyi pois…
]Sometimes I miss your touch
Your kiss, your smile
And meanwhile you know I never cry
'Cause inside you know our love will never ever die
Vähän ajan päästä, kun hän varmisti ettei kukaan nähnyt, hän pyyhkäisi toista silmänurkkaansa nopeasti ja vilkaisi sormiaan, jotka olivat kostuneet.
Uchihat eivät koskaan itke, eiväthän?
'Cause everything's gonna be OK
I'll be your strength
I'll be here when you wake up, well I
Everything's gonna be alright (no doubt)
Everything's gonna be alright
