Eskapisti

Täällä voit esim kysyä oikeinkirjoituksesta, mainostaa tarinaasi tai jopa julkaista tarinasi ;)
Vastaa Viestiin
Avatar
LittleSamurai
Vasto Lorde
Vasto Lorde
Viestit: 3463
Liittynyt: Ma Elo 09, 2004 12:51
Paikkakunta: Igaalinen Gakure no Sato

Eskapisti

Viesti Kirjoittaja LittleSamurai »

Nimi: Eskapisti

Lajityyppi: draama, fantasia

Ikäsuositus: tämä ei välttämättä aukea kaikille yli-ikäisillekään, mutta sen sijaan jotkut 14-vuotiaatkin ymmärtävät. Siksi paha määritellä..^^"

Spoilerit: Ei ole spoilereita koska ei liity mihinkään sarjaan

Juonikuvaus: Ei tässä varsinaista juonta ole,

Kirjoittajan alkusanat: Hum, no, tämä on palanen omaa elämääni ja hieman tarinoitettu, ei todellinen vaan paremminkin koottu monesta todellisuudessa tapahtuneesta palasesta. Ajatukset ja muut ovat minun omiani. Ei ollut beta-lukijaa, joten siksi siellä saattaa olla joitakin huomaamattomia kirjoitusvirheitä. Jotkut "virheet" taas ovat tarkasti mietittyjä, eiköhän ne paista sieltä sitten läpi. Ja se ei tosiaankaan kovin pitkä ole, koska se on kirjoitettu meidän koulun lehteen. Ja se on noin hyvä.

Ja tätä kirjoittaessani kuuntelin luokkahuoneeseen asti kappaletta nimeltä Trinity Blood, tehkää tekin siis niin jos haluatte oikean fiiliksen mereen.

On aikomusta joskus jatkaa, jos saan suosiota ja jonkun lukemaan tekstiä ennalta.. Tai jos inspistä tulee.

Alkaa~


-----

Tuuli tuiversi hiuksissani tanssittaen kevyitä kiehkuroita virtauksiensa mukana. Se toi kasvoilleni aavistuksen suolaista vettä meren pärskyessä edessäni aaltojen murtuessa valkoisena vaahtona kovaan kallioon. Levitin käteni, otin tuulen kylmän syleilyn vastaan. Se lepatti vaatteissani yrittäessään kaataa minut pehmeillä ilmavirroillaan, mutta pysyin yhtä lujana kuin kallio, jonka päällä seisoin.

Ajattelin kulunutta aikaa, joka oli valunut turhanomaisena ohitseni vieden elämän mukanaan. Elämä on ihanaa, niin. Senhän olin monta kertaa kuullut ajan mukana lipuvien ihmisten suusta. Mutta elämä oli minut hylännyt, vieden ihmiset mukanaan. Jotkut eivät edes yrittäneet pysyä minun kanssa, vaikka minä kuinka tarrasin heihin kiinni. Jotkut ojentelivat käsiään yrittäen saada otetta minusta, nykäistä tähän elämänvirtaan, mutta se ei onnistunut. Yksi oli minuun tarrannut, mutta kädet oli hakattu poikki julmasti tylsällä kirveen terällä, koska ei ollut tarkoitettu, että minusta sai pitää. Se satutti minua, ja lopulta en edes yrittänyt kaapata ihmisiä. Eivät hekään yrittäneet pitää minusta kiinni, tai jos yrittivät, miksi tuottaa niin suunnatonta elämänmittaista tuskaa.

Meri pauhasi allani rauhattomana. Katsoin sen tummaa pintaa, ja mietin, kuinka paljon tuskaa se oli joutunut kokemaan. Sehän mellasti hurjasti, ja vain tuska oli saanut sen riehumaan noin paljon. Tunsin sen tuskan hiipivän sieluuni, ja annoin sen ymmärtää omaani. Se ei ymmärtänyt, eikä siten rauhoittunut. Minun on näytettävä sille, mikä olisi minun ratkaisuni helpotukseen. Kerroin sille oman suunnitelmani, minä en aikoisi riehua samalla tavalla. Näin, kuinka meri aukaisi tumman sylinsä, rauhoittuen hetkeksi. Toivottaen minut tervetulleeksi uuteen kotiini. Ojensin käteni kohti merta, ponnistin, syöksyin sen rauhoittavaan mutta jäätävään syleilyyn.

"-itan lapun hänelle, tämä saa nyt minun tunneiltani ainakin riittää! Nyt lakkaat haaveilemasta, ja kipität suoraan kuraattorin tykö!" Opettaja puhkui raivoa, ja luokka virnuili taas minulle. Taas yllätetty haaveilemasta ja tuijottelemasta ikkunasta ulos.

"Jaa, että kuraattorille, Siinä on kyllä ongel-"
"Ei mitään ongelmaa! Oppilas Laajalahti on hyvä ja poistuu silmieni edestä!! HETI!!!"

Katsoin opettajan punaista, raivosta kihisevää naamaa, ja mietin kuinka pettynyt olin häneen. Opettaja on meidän auktoriteettimme ja esimerkkihahmomme. Ja tällaista hän meille sitten opettaa.
Nostin laukkuni lattialta, pakkasin huolellisesti tavarani koko luokan pidättäessä henkeään. Noudin lapun opettajalta, toivottaen samalla tavoilleni ominaisesti hyvää päivänjatkoa. Tiesin, että hän kuitenkin ottaisi sen loukkauksena, vaikka äänensävyssäni ei ole ivan hitustakaan.

'Vai että kuraattorille', pohdin mielessäni. Ruttasin lapun, ja se lensi komeassa kaaressa suoraan roskiksen viereen. Nostin sen roskikseen pohtien mielessäni mitä tekisin, sillä tiesin, ettei kuraattori ollut enää koulussa. Suuntasin askeleeni kohti ulko-ovia mielikuvitukseni synnyttäessä mielikuvan, kuinka heitin opettajaa litimärällä sienellä. Hymyilin. Huutakoot muut opettajalle ja kärsikööt jälki-istunnoissa, eskapisteilla on aina helpompaa. Ilmeeni synkkeni. Petin taas vanhempani. Eivät he toivoneet tällaista lasta. Huokaus saatteli minut kohti ulko-ovea. Elämä on helvetin ihanaa. Ovi lipui jäljessäni hiljaa narahtaen kiinni.
Kuva Kuva
"Little "ai mitennii ihmiset luulee ettei mulla ole elämää" Samurai." ~ Mirhan suusta kuultua
Vastaa Viestiin