Huomio, tämä foorumi tullaan lopettamaan, henkinen jatkaja tälle foorumille löytyy osoitteesta http://animu.fi/forum/

Naruton vanhemmat!?

Kuolleet, muttei suinkaan unohdetut topicit

ViestiKirjoittaja ucko » Ke Elo 30, 2006 21:12

en lukenut kaikkia posteja, vain että olin lyhkäisen ihme-vastauksen tänne heittäny.

nyt kun asiaa miettii niin toivoisin että tosiaan että yondaime on isä, ja ovathan ne niin samannäköisiäkin ja jotenkin tuntuu että jokakerta kun narutoa kehutaan että "oletpas sinä ihmeellinen!! (tietenkin)" niin siihen vaan sopisi sen lisäksi että naruto on se syrjitty kepposten tekijä joka haluaa näyttää koko kylälle mahtinsa, että onhan hän sentään yondaimen poika!!

äidin veikkaan kuten joku aikaisemminkin oli jo kirjoittanut kuolleen synnytyksessä tai haluavansa antaa lapsen adoptoitavaksi tai hei!, mikä parempaa!! se on kuin onkin jokin sarjan naisista tai jopa toisen kylän nainen joka synnytettyään on jättänyt naruton korissa ;)(cliché) jonnekin kuistille josta naruto on löydetty ja kylän sen hetkisen tilanteen mukaan naruto orpona sai olla juurikin se johon yondaime sealaa kyuubin!!

tuossa nyt on jo aukkoja jonkin verran mutta eipä se tavallaan kyllä sulkisi sitäkään pois että yondaime olisi isä.. :D
..niin samoin tuntee vedon, typeryyksien tekoon; Homo Sapiens
Avatar
ucko
Torture Specialist
Torture Specialist
 
Viestit: 701
Liittynyt: Ma Tammi 09, 2006 18:11
Paikkakunta: In the Ghetto´

ViestiKirjoittaja TAMPEE » Su Syys 03, 2006 12:07

Toivon mukaan en ole jo kirjoittanut tänne..? No kuitenkin. Uskon aika paljon että Yondaime on Naruton isä. Nehän on niin saman näköisiäkin että pakostakin sitä ajattelee että ne on sukua. Äidistä en sitten tiedäkkään mitään..
Avatar
TAMPEE
Genin
Genin
 
Viestit: 184
Liittynyt: To Heinä 20, 2006 12:52

ViestiKirjoittaja Ziraidama » Pe Loka 06, 2006 18:40

mä oon kyl sitä mieltä että Yondaimen on pakko olla edes jotain sukua narutolle
Ziraidama
 

ViestiKirjoittaja Mad » To Loka 19, 2006 22:01

En usko, että Neljäs olisi Naruton isä. Syyt: Ensinnäkin Neljäs on Kakashin mukaan sellainen mies joka piti kaikkia kylänihmisiä samanarvoisina ja haluaisi pitää kaikki yhtä puolueellisina/puoluuttomina. Eli en uskoisi, että hän olisi niin itserakas, että pistäisi Foxin oman lapsensa sisään jotta oma jälkeläinen olis myöhemmin kuuluisa, uskon, että Neljäs valitsi vauvan summissa kaikista orvoista. Kun kerta ei olisi vanhempia niin olisi silti jotain erinlaista mitä muissa ei olisi. Toiseksi kukaan ei tunne Narutoa, tai no pikemminkin vihaavat häntä. Kolmannelle ja Kakashille Neljäs olisi takuulla kertonut jos olisi jonkun naisen pistänyt pulleaksi, ja Kolmas sääli Narutoa koska kaikki vihaavat häntä. Eli jos Kolmas tietäisi hän olisi ajat sitten kertonut Konohan kansalle asiasta, että Narutoa ei kiusattaisi/vihattaisi. Ja jotta ei menisi pelkäksi arvaamiseksi niin jossain jaksossa Kolmas sanoo Irukalle, että hän on samanlainen kuin Naruto; molemmat menettivät vanhempansa yrittäessään tuhota Foxia, siis yrittäneennsä, mutta silloinhan Neljäs ei kävisi sillä hän tuhosi ketun. Loogista, ainakin minusta. Jirayakin tosin myöntää, että he ovat samanlaisia, mutta uskonpa vain siksi, että Naruto saisi kannustusta Hokage haaveelleen. Ja saattoihan sekin olla syy miksi Neljäs valitsi Naruton koska hänhän oli kovin itsensä näköinen.
Syytä miksi Neljäs ei tappanut Foxia en tiedä. Sehän kerrotaankin, että Foxi oli vahva, mutta ei sanota, että sen sielu olisi kovinkaan vahva, ja Death God jutsuhan perustuu sielunvientiin, fyysinen voima tuskin merkitsee siinä mitään. Ja näköjään Foxin henkinenvoima on kovin pieni kun ei pysty saamaan edes pienestä pojasta hallintaa.
Mad
 

ViestiKirjoittaja Gaara-sama » Ke Marras 15, 2006 18:20

Mullakin on tämä asia pylrinyt päässä kauan aikaa luulisin, että Naruton isä on Yondaime tai sitten joku sealitti Naruton sisään Kyuubin.
Gaara-sama
 

ViestiKirjoittaja Crono » Pe Marras 24, 2006 20:49

Eikös jossain sanottu, että Naruton vanhemmat kuoli, kun Kyuubi hyökkäs Konohaan? En ole täysin varma, mutta itse uskon siihen.
Crono
Student
Student
 
Viestit: 14
Liittynyt: To Marras 16, 2006 19:49

ViestiKirjoittaja Deli » Pe Marras 24, 2006 21:26

Miks kaikki luulee kolmatta naruton isäksi.
Yhtähyvin naruton vanhemmat voivat olla samat kuin yondaimen.
Luulisin että Naruto on Yondaime uudelleen syntyneenä mutta, ei kuitenkaan omaa samoja asioita/tapoja, esim. käyttäytymistä.
Nooh, eihän siitä voi ollla varma, mutta näin uskoisin.
Avatar
Deli
Genin
Genin
 
Viestit: 161
Liittynyt: To Touko 26, 2005 21:12
Paikkakunta: Cyberspace

ViestiKirjoittaja Turhis » Su Joulu 17, 2006 04:11

nu commeri tulee sanomaan omaa teoriaa.. 1st post :)

miksi moni sanoo että se on uudesti syntynyt 4. pistää vaan ajatteleen että nim.omaan neljäs pisti sen ketun sen sisään.. uudelleen syntymisteoria osittain kumottu :lol:

4. olisi narun ukko? ööh.. se näyttää nuorelta niissä kuvissa ja kun kattelee niin kaikkien muiden ukot on vanhoja.. kyllä tajuutte.. kait.

ja saman näköisyys neljännen kanssa voi olla juonnellisesti pirullinen ja kieroutunut jippo (huom! alkeneet spekulaatiot) ja voi olla myös sekin että yritetään saada narulle idoli johon samaistua sehän meinasi kopata Tsunadee ku se hylkäsi (ekan kerran) hokagen paikan ja mussutti nelosesta.

ja siihen että se olisi sen veli? niin siksi mielenkiintoinen jos kylä yrittää hillitä itteensä kertomasta sille sitä ettei tuu omatunnon tuskia ku sillä kumminki o kettu sisällä, kaikkea pahaa vois tehä ittellensä ja sitähän syrjittiin aika pahasti jo.

ja mitä tulee Jiraiyan antamiin "vinkkeihin" niin kuka uskoo perverssiä erakkoa :shock: :lol:

ja terveeks vaa kaikille
Avatar
Turhis
Chuunin Exam Supervisor
Chuunin Exam Supervisor
 
Viestit: 656
Liittynyt: Su Joulu 17, 2006 03:31
Paikkakunta: Mikämikä-maa, jossa asuu pieniämiehiä

ViestiKirjoittaja Lmee » Ke Tammi 03, 2007 23:41

Uskon että Yondaime ei ollut naruton isä mutta jotenkin uskon että hän tunsi naruton vanhemmat ja jos hän olisi liittynyt akatsukiin niin hän tajusi (viisaasti) laittaa narutoon kyuubin koska hänellä ei ole mitään clania josta hän saisi muita iskuja vaan hän laittoi helpoimpaan kohteeseen kyuubin jos hän olisi laittanut sen johonkin Nejiin tai sasukeen niin tilanne olisi hieman erillainen ja silloin kyuubi sealin varastaminen olisi vaikeampi.
Avatar
Lmee
Genin
Genin
 
Viestit: 143
Liittynyt: Pe Loka 20, 2006 16:51

ViestiKirjoittaja Siiwi » La Tammi 06, 2007 23:04

hei herätys!!!!katoin just naruto jaksoja muistin virkistykseks..( oikeesti itachin takia..)
naruton 82 episodessa kakashi kysyi:is sasuke what you're kooking for?
ja itachi vastas:no...we're after the fourt hokages lagacy.
sit kakashi:naruto??


Akatsuki haluaa Naruton sisällä olevan kyuubin! Ja nelonen EDELLEEN sealesi sen Narutoon ja EDELLEEN nelonen kuoli siinä samalla.

oon vakavasti sitä mieltä että yondaime on naruton isä,ku niillähän o saman väriset hiukset,silmät mut järkeä sillä on varmaan enemmän päässään ..heh heh.. Laughing
yondaime kuoli salaperäisesti.. ettei vaan lavastanu kuolemaansa ja liittyny akastukeihin.. ei sitä ikinä tiedä...mangassa ei olla näytetty ku vaan varjo ja silmät..ja varjo o pahasti yondaimen näköinen....et jes!

nii ja eihän yondaimen sukunimeäkään oo sanottu!!!!ettei vaan olis UZUMAKI!!!!!!!


Voihan ihmisellä olla samanväriset hiukset ja vaikka ne ei olisikaan sukulaisia!
Jos olet katsonut Naruton 1 jakson, tiedän miten Yondaime kuoli.

Ja jos olet lukenut mangaa, olet varmasti huomannut, että leaderin hiukset on näytetty värillisinä. (<mene mangan puolelle topicciin Akatsuki leader)

Ja jätetäänkö tänne vain animeen liittyvät asiat ja mangaan liittyvät asiat mangan puoleisille topiceille?
Avatar
Siiwi
Chuunin
Chuunin
 
Viestit: 215
Liittynyt: La Elo 26, 2006 10:12

ViestiKirjoittaja frostious » La Tammi 06, 2007 23:25

Siiwi kirjoitti:Ja jätetäänkö tänne vain animeen liittyvät asiat ja mangaan liittyvät asiat mangan puoleisille topiceille?

Animepuolella anime-asiat, mangapuolella manga-asiat mieluiten. :) Tämä asia toisaalta koskee sekä animea että mangaa, että ehkä tämän voisi siirtää Naruto-yleiseen...? Jos kellään ei ole mitään sitä vastaan.
Avatar
frostious
Herp a derp
Herp a derp
 
Viestit: 2464
Liittynyt: Su Huhti 25, 2004 19:50

ViestiKirjoittaja fLÄSh » To Helmi 08, 2007 22:59

Minä uskon, että 4th Hokage on Naruton isä.

Spoilerin tynkää:
uskon että Akatsukin pomo olisi itse arvostettu 4th Hokage. Tämä vain ihan hatusta revittynä ja mangan kuvista päätelty. Ottakaa läpällä =)
Avatar
fLÄSh
Jounin
Jounin
 
Viestit: 1085
Liittynyt: Ti Helmi 06, 2007 13:31
Paikkakunta: Oma sänky

ViestiKirjoittaja Deli » Su Helmi 11, 2007 21:21

4th Naruton mummo :shock:
Avatar
Deli
Genin
Genin
 
Viestit: 161
Liittynyt: To Touko 26, 2005 21:12
Paikkakunta: Cyberspace

ViestiKirjoittaja TAMPEE » Su Helmi 11, 2007 23:44

En kyllä oikeen usko että se Yondaime olis mukana siinä Akatsukissa, mutta voihan se olla tottakin, että kaippa se nähdään joskus sitten harmaassa tilevaisuudessa. Mutta kyllä se varmaan edes jotain sukua Narutolle on, kun on niin paljon samaa näköäkin :P
Avatar
TAMPEE
Genin
Genin
 
Viestit: 184
Liittynyt: To Heinä 20, 2006 12:52

ViestiKirjoittaja Tonnikala » Su Helmi 11, 2007 23:47

Minä uskon, että 4th Hokage on Naruton isä.


No siltähän tuo näyttääkin, mutta ei kaikesta voi päätellä ulkonäön mukaan.

olen puhunut.Hyvää yötä.
Kuva
Avatar
Tonnikala
Just nobody
Just nobody
 
Viestit: 1297
Liittynyt: La Marras 18, 2006 18:23
Paikkakunta: Hämeen kyrössä

EdellinenSeuraava

Paluu Hautausmaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron