Naruto.fi'n Levylautanen ~ Mitä levyjä soitan juuri nyt

Musiikkikeskustelut täällä!
Avatar
minori
Legendary Sannin
Legendary Sannin
Viestit: 3015
Liittynyt: La Kesä 11, 2005 13:44
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja minori »

Käskin pari viikkoa sitten Mirhan postata tähän, kun en viitsinyt oman viestini perään heti laittaa, mutta unohdin koko homman sitten. ^^' Eli korjataanpas nyt.


Ben Folds - Rockin' the Suburbs
Löysin herran ihan vahingossa kun tapojeni mukaan lainasin läjän random levyjä kirjastosta. ^^ Luulin, etten pahemmin kuuntele tällaista musiikkia, mutta se kolahtikin ihan kympillä heti kun sain tuon yhden toisen levyn (Songs for Silverman) käsiini. Tämä on taitavaa pianon pimputtelua, jonka kai kuitenkin voi laskea rokiksi tai vastaavaksi. Aivan ihanaa musiikkia - kaunista ja rauhallista, mutta samalla tarpeeksi repäisevää, että uppoaa minuun. ^^ Ja jos tästä nimenomaisesta levystä vielä sanoisi sen, että on vähän menevämpää tavaraa verrattuna noihin muihin levyihin. Varsinkin tuo Songs for Silverman on rauhallisempaa.

Coheed And Cambria - Good Apollo, I'm Burning Star IV: Volume 1. From Fear Through The Eyes Of Madness
(Eivät sitten yhtään pitempää nimeä saaneet aikaan...) Jooh, taisit nixu aivopestä minutkin tähän ihan kiitettävästi. ^^ Tämä on aika jännää musiikkia. Tuntuu että vähintään kymmenen eri genreä olisi yhdistetty ja lopputulos olisi sitten tällaista vähän hassua mutta oikein viehättävää. ;P Ei tämä ihan lempibändeihin pääse, mutta tosi kivaa puoliksi taustamusaa. Sen verran erikoista, että jaksaa pitempäänkin. ^^

Belle and Sebastian - The Boy With The Arab Strap
Heti ekaa kertaa tätä kuullessa siitä tuli mieleen Ben Folds, joten en voinut olla tykkäämättä. Ja kun vielä sain hypätä kattoon kuunnellessani tuon albumin nimeksikin päässeen biisin, koska tajusin että se on yhden vuosien takaisen lempiohjelmani (Opettajat) ihanainen tunnari, olin ihan myyty. ^^ Kaipa tämä taas jotain rauhallisempaa rockia on... Ihanaa musiikkia joka tapauksessa - kaunista ja arkista sanoisin. ^^
Avatar
Mirha
Mindfuck
Mindfuck
Viestit: 1723
Liittynyt: Pe Syys 16, 2005 14:35

Viesti Kirjoittaja Mirha »

Juoksin tänään pää kolmantena jalkana levykauppaan ja saavuin kotiin mukanani
Poets of the Fall - Carnival of Rust

Ensikuuntelulla sain levystä reilusti vähemmän irti kuin Signs of Lifesta, mutta kuten Poetsien kappaleilla yleensäkin on tapana, myös tämän levyn biisit vain paranevat mitä useammin niitä kuuntelee. Levyn eka biisi Fire ei ole kyllä vieläkään oikein auennut minulle. Mutta Gravity, Roses ja Sorry Go 'Round ovat jääneet mieleen ihan tehokkaasti. Ja kun tuota nimibiisiä on tullut tässä kuunneltua ihan kiitettävästi näiden parin viikon aikana, niin siitä saa irti jo vaikka mitä. Tosin biisin videosta en pidä.

Suosittelen kaikille jotka tykkäsivät Signs of Lifesta. Tämä levy rokkaa selvästi enemmän kuin herkkä ja melodinen edeltäjänsä.
Viimeksi muokannut Mirha, Ke Huhti 12, 2006 20:01. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Ryuuou
Torture Specialist
Torture Specialist
Viestit: 756
Liittynyt: Su Loka 09, 2005 14:49
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Ryuuou »

In Flames - Come Clarity

Norther - Till Death Us Unites

Turmion Kätilöt - Pirun Nyrkki
Ei oo yhtä hyvä ku edellinen ja ensimmäinen albumi (Hoitovirhe).
"Rasisti en ole, mutta rorurealisti kylläkin"
Avatar
Chouko
Oinin
Oinin
Viestit: 921
Liittynyt: To Loka 20, 2005 16:21
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Chouko »

Tällä hetkellä soi tuo Mirhankin hehkuttama Poets of the Fall - Carnival of Rust. Mitään suosikkejä en ole ehtinyt poimimaan levyltä. Tämä levy oli ihan must-hankinta, koska rakastuin bändin edelliseen levyyn, joka puolestaan ostettiin ihan randomina silloin kun se ilmestyi.
~Stupid is as stupid does~
||Animewatcher||
Avatar
Ghost
ANBU
ANBU
Viestit: 482
Liittynyt: To Syys 02, 2004 20:43

Viesti Kirjoittaja Ghost »

Poets of the Fall-Carnival of Rust

FIRE
-Ei iske niin lujaa kuin LIFT aikoinaan, mutta toimii yhtä hyvin ensimmäisenä biisinä. Kitara toimii hyvin tuossa biisissä.

Sorry Go 'Round
-Tämä on yksi niistä biiseistä joita jaksaa kuunnella uudestaan ja uudestaan, hyvä ehdokas seuraavaksi sinkkujulkaisuksi/musiikkivideoksi.

Locking up the Sun
-Tässä on se nousee parhammaksi biisiksi koko levyllä ja toivon mukaan seuraava musiikkivideoksi tehtävä biisi.

All the Way/4U
-Levyn paras hidas biisi, kilpailee tasaväkisesti 3AM ja Sleep:in kanssa parhammaista hitaasta biisistä Poets:in tuotannossa.

Delicious
-Biisi joka jää soimaan päähän hyvän kertosäkeen vuoksi.


Kokonaisuutena uusi levy ei petä vaikka olisin toivonut biisejä jotka hakkaavat edellisen levyn hitit. Edelliseen levyyn verrattuna kitara ja Markon ääni ovat kehittyneet paljon.

Tässä on sellainen bändi jotka kannattaa mainostaa ulkoimailla sillä todella harvoin Suomesta tulee näin hyvää musiikkia.
Kuva
Avatar
Nixu
S-class mage
S-class mage
Viestit: 3622
Liittynyt: To Huhti 28, 2005 23:13
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Nixu »

No kai munkin pitää, kun muutkin ^^'

(Vaikka Mirha ei suostunut tätä mulle uppaamaan, niin sain sen silti Kuva)
Poets of the Fall - Carnival of Rust

Olen nyt kuunnelut levyn kolme tai nelisen kertaa läpi.. Oma suosikki on sama kuin Ghostilla, eli Locking up the Sun.
Muita päähän tähän mennessä jäänneitä biisejä on Gravity, Carnival of Rust ja Sorry Go 'Round
Vielä en osaa sanoa kummasta levystä tykkään enemmän, mutta ihan must hankinta tää kyllä on.


The Ark - In Lust We Trust
Oikeasti oon nyt kuunnellut kaikkia Arkin levyjä, mutta laiskuuttani listaan tähän vain yhden ^^'
Suosittelen zekkaamaan jos ei vielä tiedä kyseistä bändiä. Oikein letkeetä rockia


System of a Down - Mezmerize
Systeemin paras levy (edelleen ^^). Tulee soitettua melkein joka päivä aina edes vähäsen aikaa.


Rammstein - Sehnsucht
Tämä puuttui vielä jokin aika sitten tuosta kokoelmasta. Nyt pitää kiriä muiden levyjen kuuntelu kerrat kiinni *nodnod*
Avatar
Nixu
S-class mage
S-class mage
Viestit: 3622
Liittynyt: To Huhti 28, 2005 23:13
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Nixu »

Red Hot Chili Peppers - Stadium Arcadium

Tätä tuli soitettu lukematon määrä tänään läpi.. Oikestaan kyllästymiseen asti ^^'
Ei pysty siltikään vielä sanomaan mitään suosikkia.. Niin monta hyvää biisiä siinä (tupla)levyllä on.
Mutta joo.. Kyllä tätä suosittelee kaikille jotka dikkailee RHCP:tä :wink:


Godsmack - IV
Tähän bändiin hurahin joskus aikoja sitten.. Kummasti se vain jäi jossain vaiheessa taka-alalle,
mutta nyt uuden levyn myötä löysi tiensä takasin mun soittolistoille ^^
Kolmisen kertaa on nyt tullu kuunneltu levy läpi.. Jo ekalla kuuntelulla päähän jäi Voodoo Too niminen biisi.. Ihan mahtava :)
Viimeksi muokannut Nixu, La Touko 06, 2006 22:58. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Ryuuou
Torture Specialist
Torture Specialist
Viestit: 756
Liittynyt: Su Loka 09, 2005 14:49
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Ryuuou »

Sepultura - Dante XXI
"Rasisti en ole, mutta rorurealisti kylläkin"
Avatar
Tonza
Academy Teacher
Academy Teacher
Viestit: 323
Liittynyt: To Syys 02, 2004 17:27

Viesti Kirjoittaja Tonza »

Mogwai - Mr Beast

Mogwailta olin ennen jo pitänyt Happy Songs for Happy People -levystä ja uutukainen on ehkä jopa parempi. Mr Beastilla on monta oikein hyvää kappaletta. Acid Food, Friend of the Night, Travel Is Dangerous ja I Chose Horses noin muutamia mainitakseni. Varsinkin Friend of the Nightin (ja muidenkin kappaleiden) pianomelodiat ovat mahtavia. Suositeltavaa post-rockia.

Stam1na - Uudet Kymmenen Käskyä

Ehkäpä viime vuoden parhaan levyn tehnyt ja oma henk. koht. suosikki-metallibändi putkaisi ulos toisen albuminsa. Debyyttialbumia tuli kuunneltua sen verran, että odotukset ovat tätä uutukaista kohtaan todella korkealla. Ja vaikka musiikkimaku on hiukan siirtynyt kevyempään niin kyllä nyt ainakin ensi kuuntelukerralla maistuu. Lisään juttua kunhan olen ehtinyt kuunnella enemmän...

Noniin nyt hieman enemmän kuunnelleena niin kyllä on mahtava levy. Lunastaa odotukset täysin. Mahtavaa metallia. Varsinkin lyriikat ja Stam1nan tuttu "progressiivisuus" erottavat tämän muistas tusinametallibändeistä. Ehdottomasti vuoden kovimpia levyjä tähän asti.
KuvaKuva
Avatar
minori
Legendary Sannin
Legendary Sannin
Viestit: 3015
Liittynyt: La Kesä 11, 2005 13:44
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja minori »

Belle and Sebastian - The Life Pursuit
Tajusin vasta pari viikkoa sitten, että tämä on parhaita levyjä mitä olen vähään aikaan kuullut. Melkeinpä jokainen biisi on hyvä ja löytyy kai vaan pari vähän hitaampaa, mistä en ihan niin paljon välitä. Mitähän genreä tämä edustaa... itse asiassa ei mitään hajua. ^^' Jonkun sortin rockia ilmeisesti. Sellaista vanhan ja hassun kuuloista, vaikkei vanhaa olekaan. Itse asiassa: The Blues Are Still Blue jos jotain sattuisi kiinnostamaan... ^^
Avatar
Nixu
S-class mage
S-class mage
Viestit: 3622
Liittynyt: To Huhti 28, 2005 23:13
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Nixu »

Lapko - Scandal <<<<<<3333333333333
Jaksoin nyt vasta hankkia ton levyn koneelle.. Baka minä... Se ois pitänny tehä paljon aikasemmin..
Ite voisin verrata tätä musaa Coheed and Cambriaan, Rushiin tai vaikka Tooliin.. Hieman rauhallisempaa tosin ^^

Stamina - Uudet kymmenen käskyä
Staminan uus levy oli oikein jännä tuttavuus. Ekan kuuntelu kerran jälkee päähän jäi heti omat suosikki biisit,
mut muu levy aukes mulle sit vast hieman myöhemmin. Oikein jees, kuhan siihen pääs sisälle ^^
Niinkun Tonza sanoi, niin se on tuo "progressiivisuus" mikä jyrää.


Muita pakollisii viime aikoina, mistä en jaksa kirjottaa selostusta ^^'

Strapping Young Lad - City

TOOL - 10000 Days

Lordi - The Arockalypse :)


Kuva
Avatar
Ave-chan
Onigiri desu~
Onigiri desu~
Viestit: 1566
Liittynyt: Su Touko 15, 2005 23:17
Paikkakunta: Uleåborg

Viesti Kirjoittaja Ave-chan »

Cowboy Bebop Original Sountrack 1-3
Cowboy Bebop - Tracks for Freelance
Cowboy Bebop Original Soundtrack - Remixes
Cowboy Bebop Original Soundtrack - Vitaminless


Elikkä tällaisia levyjä tutusta animesarjasta on tullut kuunneltua parina viime päivänä. Tavallisesti kuuntelen vähän mitä soittolistalla nyt sattuu olemaan, mutta näitä nyt hieman enemmän. Musiikki on jazzia ja bluesia pääasiassa, trumpetti, huuliharppu ja saksofoni/klarinetti taitavat olla yleisimpiä ei-sähköisiä soittimia levyillä. Välillä tyyli vaihtelee surullisista jazz-balladeista kuten Adieu epämääräiseen konemusiikkiin, kuten Cats on Mars (molemmista tykkään hyvin paljon). Tätä musaa kuulee animesarjassa, mutta ne soivat hyvin, vaikka sarjaa ei olisikaan katsonut yhtään, koska biisit ovat loistavia useimmissa tapauksissa, Yoko Kannon käsialaa jos jotakuta kiinnostaa.

En nyt oikeastaan tiedä, mitä vielä sanoisin. Omat lempibiisit ovat juuri edellämainitut Adieu ja Cats on Mars, Jupiter Jazz ja itse Tank!, joka on sarjan alkutunnarikin. Vaikea sanoa suosikkeja, kaikki biisit ovat hyviä ^^;
Avatar
Nixu
S-class mage
S-class mage
Viestit: 3622
Liittynyt: To Huhti 28, 2005 23:13
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Nixu »

Sydän, sydän - Auto

http://www.sydansydan.info/
Vastaa Viestiin