Tarot

Musiikkikeskustelut täällä!
Avatar
LoneWolf
S-Class Missing-nin
S-Class Missing-nin
Viestit: 2102
Liittynyt: Su Helmi 25, 2007 15:51
Paikkakunta: Kaaosmaa

Tarot

Viesti Kirjoittaja LoneWolf »

Eli kyseessä on yksi Suomen ensimmäisistä hevibändeistä, perustettu 1980-luvun alkupuolella. Kuopiolainen bändi Tarot. Ensimmäinen albumi "Spell Of Iron" ilmestyi 1986. Tarotin kokoonpano on nykyään tällainen:
Marco Hietala - Basso ja laulu. Tuttu yhtyeestä "Nightwish"
Zachary Hietala - Kitara. Mielestäni Suomen paras kitaristi. Marcon veli.
Pecu Cinnari - Rummut.
Janne Tolsa - Koskettimet. Soittaa myös monissa muissa bändeissä, kuten oululaisessa "Eternal Tears Of Sorrowissa"
Tommi Salmela - Laulu ja sampleri.

Albumeita on ehtinyt kertyä noin 7 kappaletta, uusin niistä, "Crows Fly Black" julkaistiin viime vuonna. Tyylilaji on enimmäkseen heavy metallia.

Itse aloin kuuntelemaan Tarottia pari vuotta sitten kun kuulin ensimmäisen kappaleen setäni autossa. Kysäisin häneltä että mikäs bändi tämä on, kun kuulostaa niin hyvältä. Hän sitten kertoi siitä vähän ja päätin alkaa tutkimaan tarkemmin heidän musiikkiansa. Kun olin saanut ensimmäisiä albumeita haltuuni, ihastuin niihin heti. Parhaita kappaleita ovat mielestäni You, Pyre Of Gods, Wings Of Darkness, Crawlspace ja Traitor. Tarot esiintyy viikon päästä lauantaina, eli 24.3 Oulun Club Teatrialla. Itse olen varmasti paikalla.

Bändin viralliset kotisivut:
http://www.wingsofdarkness.net/php/index.php
Sampleja:
http://www.wingsofdarkness.net/php/sounds.php
Video "Pyre Of Gods"
http://www.youtube.com/watch?v=LWMPVjCgQPI

Eli tietääkö/kuunteleeko/kiinnostuiko kukaan?
Viimeksi muokannut LoneWolf, Ma Maalis 19, 2007 00:15. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kuva
On pirun vaikea selvitä hengissä hautaan saakka. | Animewatcher | Last.fm | Metallimusiikki F.C. | "Sooner or Slayer"
Avatar
Espy
Moderaattori
Moderaattori
Viestit: 566
Liittynyt: Ma Elo 25, 2003 20:45
Paikkakunta: Secret Garden
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Espy »

Oo! Olin kuuntelemassa Tarotia kesällä '05, ja olivat herrat aika uskomattomia.
Surullista kyllä en muista yhtään kappaletta nimeltä, mutta tyyli kyllä kolahti ja kovaa. Saattoi tosin johtua myös ~puolen metrin päässä olevista jättikajareista, mutta mitäs me pienistä. :D
Mainitaanko nyt että pidän Tarotin musasta enemmän kuin Nightwishin, Marco pääsee kunnolla oikeuksiinsa tässä. ^_^ (*aurinko alkaa paistaa sadekuuron jälkeen* "Minne se sade katos? Me synkät heviäijät ei haluta mitään lällyä auringonpaistetta! D:<")

Jos voisitte suositella vielä noiden mainittujen lisäksi jotain kappaleita kuunneltavaksi, voisin yrittää löytää Tarotin uudelleen. :3 Ehdotuksia?
Kuva
Avatar
LoneWolf
S-Class Missing-nin
S-Class Missing-nin
Viestit: 2102
Liittynyt: Su Helmi 25, 2007 15:51
Paikkakunta: Kaaosmaa

Viesti Kirjoittaja LoneWolf »

Espy kirjoitti:Jos voisitte suositella vielä noiden mainittujen lisäksi jotain kappaleita kuunneltavaksi, voisin yrittää löytää Tarotin uudelleen. :3 Ehdotuksia?
No olihan täällä jotain muitakin Tarot-faneja, kuin minäkin. Olin jo menettää toivoni tämän topicin suhteen...
Niin, niistä kappaleista. Katsotaanpas mitä tuolta Windowsin Media Playerin kirjastosta löytyy..

Eli tässä lisää hyviä kappaleita noiden ylempänä mainitesmieni lisäksi:

Live Hard Die Hard on kova biisi, niitä ensimmäisiä kappaleita, kun kosketinsoittaja liittyi bändin kaartiin.
Do You Wanna Live Forever, hyvinkin suosittu biisi Tarotilta, itse henkilökohtaisesti ainakin tykkään paljon.
Angels Of Pain on myöskin ykköskamaa.
Pharao, yksi parhaista kappaleista ekalta albumilta
Midwinter Nights, pieni tuulenvire ei ole koskaan pahitteeksi. Sitä parasta Tarottia!
Shining Black, musta on suosiossa nyt ja aina. Kova kappale tääkin.
Warhead on mukava kertomus sodasta. Iski muhun heti.
Descentants Of Power, kova meininki jatkuu toisellakin albumilla.
Before The Skies Come Down, eka kappal, jonka kuulin uusimmalta albumilta.
I Rule on sellaista huutoa että ääni menee väkisinkin. Minun makuuni. Livenä kovin.
Undead Son on ensimmäinen kappale, jota Tarotilta olen ikinä kuullut. Eliittiryhmään kuuluu sekin.

Jos ei näillä Tarotti palaudu mieleen, niin ei millään.

Olen itsekin sitä mieltä että Tarot on paljon parempi kuin Nightwish. Marcolla on muutenkin hyvä ääni ja hän on yksi Suomen parhaista basisteista, joten juuri tässä bändissä hän pääsee oikeasti valtaansa! Näin itse Tarotin ensimmäisen kerran livenä (yllätys yllätys) Oulun Club Teatrialla, Jalometallifestivaaleilla, viime vuonna. Ja sellainen livebändi on nyt kyseessä, että huh huh. Mulla on Tarotin koko tuotanto koneellani.. :)
Kuva
On pirun vaikea selvitä hengissä hautaan saakka. | Animewatcher | Last.fm | Metallimusiikki F.C. | "Sooner or Slayer"
Avatar
Serial
Chuunin
Chuunin
Viestit: 239
Liittynyt: To Helmi 22, 2007 12:48
Paikkakunta: Hueco Mundo

Viesti Kirjoittaja Serial »

Jassoo.. Oon kuullu tarotin ashes to the stars(?) biisin v2-soundtrackilta. Tosta biisistä pidän kyllä todella paljon, mutta en oo vielä jaksanu ladata muita bändin biisejä. Toivottavasti joskus hamaassa tulevaisuudessa jaksaa ladata lisää tarotin biisejä.
Kuva

Kiitokset sigistä nixulle :)
Avatar
Äänenvaimennettu Riipperi
Genin
Genin
Viestit: 108
Liittynyt: To Loka 20, 2005 12:50
Paikkakunta: Ivalo

Viesti Kirjoittaja Äänenvaimennettu Riipperi »

Vanha suomalainen hevi-bändi, loistavaa musiikkia ja Marko Hietala. Kuuluu ehdottomiin suosikkeihin suomen ekan Thrash-metal yhtyeen Stonen kanssa joka on jo loppunut mutta what ever. Kuitekin , loistavia biisejä ja mahtava yleissoundi ja minun tyylistäni musiikkia.
I scream why, can't hear my
own voice, you've driven me
to this. In darkness I fly ,
with crippled wings, with
blind eyes, can't see
through your lies.
Hanging on the edge of sanity only a step away from death and your embrace.
Avatar
LoneWolf
S-Class Missing-nin
S-Class Missing-nin
Viestit: 2102
Liittynyt: Su Helmi 25, 2007 15:51
Paikkakunta: Kaaosmaa

Viesti Kirjoittaja LoneWolf »

Repesin tuossa kun katselin noita bändin profiileja eri vuosikymmeniltä. Verratkaa näitä, tämä kuva on 1980-luvulta:

Kuva

Ja tämä taas on nykyaikaa:

Kuva

On bändi kyllä vuosien saatossa muuttunut hirveästi, siis ulkonäöllisesti. Kokoonpanossa ei ole tapahtunut muuta muutosta, kuin se että böndin toinen kitaristi Mako H. vaihdettiin kosketinsoittajaan, Janne Tolsaan. Voisin tähän väliin heittää vielä että Tolsa on muuten hiton pieni mies, tuskin edes koskettimien takaa kunnolla näkyy.. no ei, mutta kovä äijä se on. Se on ollut mun sedän kämppis.
Kuva
On pirun vaikea selvitä hengissä hautaan saakka. | Animewatcher | Last.fm | Metallimusiikki F.C. | "Sooner or Slayer"
Vastaa Viestiin