Mitä tekisit jos?

Juoni- ja älyvapaat keskustelut ja kyselyt
Avatar
Magic
ANBU
ANBU
Viestit: 477
Liittynyt: Su Kesä 20, 2004 04:40
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Magic »

1. Sinulla olisi jokin sairaus ja sinulla olisi vuosi elinaikaa?
Öh, ehkäpä lähtisin matkustamaan. Näin aluksi ainakin Japaniin, Uuteen Seelantiin ja Islantiin. Sitten eläisin elämäni loppuun asti tavallisesti kotona asustellen, tosin en menisi kouluun vaan viettäisin päiväni perheen ja tietysti koneen kanssa n__n

2. Vahempasi kuolisivat ja talosi palaisi poroksi?
Itkisin, parkuisin ja huutaisin. Saattaisin yrittää itsemurhaa. En tosiaankaan tiedä, mitä minulle tapahtuisi tuon jälkeen, ehkäpä joutuisin adoptoitavaksi ja viettäisin loppuelämäni apaattisena seiniä tuijotellen.

3. Syttyisi sota?
Olisin iloinen, sillä veli ei ole vielä armeija-iässä ja isä on jo liian vanha. Pysyisin kotona ja ottaisin osaa avustustehtäviin.

4. Kaikki maailman aikuiset kuolisivat?
Tämä nyt on varsin epätodennäköistä.. Mutta jos noin nyt sattuisi käymään, surisin omia vanhempiani ja harhailisin asioista tietämättömänä ympäriinsä. Pienen ajan ehkä noin pärjäisi, mutta kun tehtaat pysähtyivät aikuisten kuoltua ja mistään ei saa enää mitään arkielämässä tarvittavia tuotteita, me kaikki lapset kuolisimme ennemmin tai myöhemmin surullisina ja avuttomina. Loppu.
Kuva
Avatar
Hamsteri
ANBU
ANBU
Viestit: 479
Liittynyt: Ma Heinä 05, 2004 06:07
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Hamsteri »

<!--QuoteBegin-Magic+Jan 3 2005, 04:40--></div><table border='0' align='center' width='95%' cellpadding='3' cellspacing='1'><tr><td>QUOTE (Magic @ Jan 3 2005, 04:40)</td></tr><tr><td id='QUOTE'><!--QuoteEBegin--> 3. Syttyisi sota?
Olisin iloinen, sillä veli ei ole vielä armeija-iässä ja isä on jo liian vanha. Pysyisin kotona ja ottaisin osaa avustustehtäviin.
[/quote]
Isäsi on asevelvollinen kunnes täyttää 60 jolloin hänet siirretään nostoväkeen, suomeksi sanoen kun reservi on tapettu niin nostoväki on ollut kertaamassa ja viedään sekaan.

Ja jos veljesi on 16+ niin käytännössä koulutus alkaisi välittömästi ;)
Kuva
Avatar
puar
Tokubetsu Jounin
Tokubetsu Jounin
Viestit: 572
Liittynyt: Ke Loka 06, 2004 09:28
Paikkakunta: Kangasala

Viesti Kirjoittaja puar »

1. Sinulla olisi jokin sairaus ja sinulla olisi vuosi elinaikaa?
Luultavasti tekisin jotain kivaa ja en surisi sairautta, koska jos se on kohtaloni, niin sitten on...

2. Vahempasi kuolisivat ja talosi palaisi poroksi?
Tavallaan olisin iloinen, mutta tavallaan en...


3. Syttyisi sota?
Jaa'a, olisin kotona tai sitten hakeutuisin jonnekin mahdollisimman kauas...

4. Kaikki maailman aikuiset kuolisivat?
Sitten ei voisi mitään... Itsekin joskus luultavasti kuolisin...
('o')
J@nzki
Oinin
Oinin
Viestit: 958
Liittynyt: La Joulu 04, 2004 22:19

Viesti Kirjoittaja J@nzki »

1:tekisin itsarin
2:tekisin itsarin
3:tekisin itsarin
4:tappaisin kaikki
Avatar
Freyr
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
Viestit: 1298
Liittynyt: Ti Heinä 13, 2004 04:01

Viesti Kirjoittaja Freyr »

1. Sinulla olisi jokin sairaus ja sinulla olisi vuosi elinaikaa?
Luultavasti eläisin lopun elämääni vähemmän varovaisesti kuin nyt.
Yrittäisin toteuttaa tähän astisen elämäni aikana kasaantuneet toiveet jne..

2. Vahempasi kuolisivat ja talosi palaisi poroksi?
Vanhempani asuvat erikseen, joten pitäisikö minun olettaa, että molemmat
vanhemmat kuolisivat ja molemmat talot palaisivat?
Oletetaan nyt kuitenkin, että molemmat kuolevat.
Todennäköisesti yrittäisin saada sijaisasunnon joko jonkun muun sukulaisen tai kaverin luota,
kävisin lukion loppuun, menisin armeijaan ja sen jälkeen yrittäisin saada oman asunnon Jyväskylästä, jonne todennäköisesti menen opiskelemaan lisää...
Eli toisinsanoen koittaisin elää elämäni mahd samoin kuin olen sen nytkin suunnitellut menevän.

3. Syttyisi sota?
Eipä tuossa yhden ihmisen teot juuri vaikuta. Yrittäisin kai vain selvitä.
Tuskin ne sotimaankaan heti pistäisivät, kun armeijakin on vasta edessä.

4. Kaikki maailman aikuiset kuolisivat?
Joku on selvästi katsonut Jeremiah sarjaa (yksi maailmankaikkeuden parhaimmista sarjoista Kuva)
Tilanne on taas hiukan kaksipiippuinen. Olen 18, lasketaanko minut aikuiseksi?
Kääh, voisin kirjoittaa tähän vaikka romaanin :D
Maailmasta tulisi todennäköisesti vielä entistä korruptuneempi ja huonompi paikka elää (ei vanhempia, ei sääntöjä...)
Siispä yrittäisin saada ainakin lähiseudulle jonkinlaista järjestystä aikaiseksi.
Äh, katsokaa Jeremiah (http://www.jeremiah.tv) niin tiedätte ;D
Kuva
Avatar
ReddiS
Chuunin Exam Supervisor
Chuunin Exam Supervisor
Viestit: 681
Liittynyt: To Joulu 09, 2004 20:34
Paikkakunta: East Side of Palokka

Viesti Kirjoittaja ReddiS »

1. Olen aina miettinyt miltä tuntuisi olla paha. Joten jos olisi aikaa vain vuosi... niin rupeisisin mellakoimaan, tekisin rötöksiä, varastelisin rahaa ja olisin muuten vain ns. "pahis".

2. Tekisin varmaan samanlailla kuin Sasuke. Koittaisisin ensin selviytyä -> Ottaa selvää kuka se oli -> Kun olisin saanut selville kuka se oli tappasisin hänet! (jos se olisi jonkin lainen uuni jäi päälle ja talo syttyi tuleen, tai jokin vastaava, sanoisin: "Ei voi mitään. Kai sitä pitää elää siten veljen ja siskon kaa." Mutta... mitäpä jos se olisikin MINUN OMA VELJENI!!!!!!!!!!!!! Sanoisisin: "Damn you brother! Now I'm going to kill you! AAAAAARRRRRGGGGGGHHHHH!!!" Ja ne saattaisivat olla minun viimeiset sanat.

3. En tiedä... Olisisin vain peloissani jossain nurkassa. Ja loppujen lopuksi minut löydettäisiin ja tapettaisiin. Se siitä sit... EI!!!!!!!!! Minä kävisin päälle! Tappaisisin niin monta kuin huvittaisi!m En välittäisi mistään! Ja sitten tulisi iso ydin pommi ja humps, minut olisi pyyhitty maailman kartalta. <_<

4. Ajattelisin varmaan positiivisesti: "Ehkä heitä ei tarvita..." Maailmasta tulisi nuorten valtaama. Elin ikä lyhentyisi 18... tai sitten meistä tulisi kuolemattomia. Emme vanhentuisi. Kukaan ei olisi niin vanha että rupeisi käyttämään ydin aseita. Ne lentäisivät roskikseen. JA MAAILMASTA TULISI PAREMPI!!!!! Okei... ehkä se olisi turhan positiivisesti ajteltu. En tiedä mitä tekisin, siinä kaikki. Eläisisin aivan normaalisti. Olenhan vasta 12 vuotias ja minulla olisi 6 vuotta vielä aikaa... Tietäisisin ainakin aiemmin olisisiko ns. "tuon puoleinen" parempi elämä. <_<

Ainiin, unohdin sanoa että tämä kysely oli hauska. Tälläisiin pystyy kirjoittamaan mahdollisimman paljon. Näitä saisi olla enemmänkin. Toivon että Setzer tekisi näitä lisää, tai joku muu... Itse en ole kovin hyvä keksimään tälläisiä kysymyksiä. ;)
Kuva
Avatar
Yozora
Unfit to be a Gundam Meister
Unfit to be a Gundam Meister
Viestit: 1128
Liittynyt: Ma Touko 17, 2004 13:30
Paikkakunta: TRANS-AM system
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Yozora »

1. En tiedä. En varmaan mitään sen erikoisempaa, eläisin luultavasti melko samoin kuin nytkin. En usko, että saisin mitään "kaikki heti mulle nyt!"-kohtausta.

2. Olisin surullinen. Käytännöllisesti katsoen, asuttaisiin siskon kanssa varmaan mamman luona sen aikaa, että saataisiin oma kämppä jostain.

3. Mitä sellaisessa tilanteessa nyt voi tehdä? Painelesin ulkomaille evakkoon, luultavasti.

4. Ehh...20-vuotiaana kuolisin itsekin, eli en paljon mitään.
Kuva
[ tähdenlentona kai luokseni saavuit ja kauniimman teit minun maailmastain ]
slvr_
Chuunin
Chuunin
Viestit: 213
Liittynyt: Ma Syys 13, 2004 23:13
Paikkakunta: Hidden Village of Kurikka

Viesti Kirjoittaja slvr_ »

 
1:tekisin itsarin
2:tekisin itsarin
3:tekisin itsarin
4:tappaisin kaikki
-Kaikella kunnioituksella J@nzki, mutta et taida olla henkisesti kovinkaan vahva persoona. Tai ainakin sain sen käsityksen tuosta vastauksestasi.. :P
Ja tuota 4. kysymyksen vastausta en oikein hoksannut, voisitko kertoa 'ideasi'? :lol:
inofan87
Oinin
Oinin
Viestit: 962
Liittynyt: To Kesä 24, 2004 12:14
Paikkakunta: Outokumpu city, Finland

Viesti Kirjoittaja inofan87 »

1. Sinulla olisi jokin sairaus ja sinulla olisi vuosi elinaikaa?

Paniikki! Kertoisin kaikille, joiden kohdalla se on totta, että rakastan heitä, lähtisin matkoille jonnekin, paljastaisin synkimmätkin salaisuuteni joillekin ja kirjoittaisin päättömään tarinaan LOPUN!

2. Vahempasi kuolisivat ja talosi palaisi poroksi?

Ei elämä... istuisin ekat pari viikkoa jossain tajuamassa asiaa, sillä minulla varmaan menisi aikaa siihen... Sitten tajuaisin, että en ole menettänyt kaikkea ja tästä alkaa oma elämäni.

3. Syttyisi sota?

Paniikki! karkuun, äkkiä, kitara ja tuoksukynttilät mukaan!

4. Kaikki maailman aikuiset kuolisivat?

En osaa ajatella moista... kaikki aikuset kuolisi? Eh... Sit olis Paniikin paikka.
Omg O.o
Tjaa
Chuunin
Chuunin
Viestit: 276
Liittynyt: Ma Loka 11, 2004 20:12

Viesti Kirjoittaja Tjaa »

1. Sinulla olisi jokin sairaus ja sinulla olisi vuosi elinaikaa?
Tjaa en uskois tota on ollu muutamia sukulaisia jolle tällänen elinaika arvio on annettu eikö ole oikein kertaakaan pitäny paikkaansa.. Toisaalta ei sitä ihan normaalisti vois elää tollasen tiedon jälkee... Tekisin kait jotain siistiä ja uutta

2. Vahempasi kuolisivat ja talosi palaisi poroksi?
Jaa a tostakaan vaikeaa sanoo ei sitä nyt omaa elämäänsä tämmöisen onnettomuuden takia kannata pilata luultavasti 10-20 vuotta eteenpäin eikä asiaa enää huomaisi. Vakuutukset pitäisi olla sitä luokkaa et kait jonkinlaisen asunnon itselleen sais hankittua.. Tosin vois mullakin toi pariviikkoo mennä istumassa nurkassa ennenkö asia on menny päähän kunnolla.

3. Syttyisi sota?
Mä voisin värväytä johkin nettissä tapahtuviin hyökkäyksiin sillä rintama ei mulle oikein sopisi sillä mulla on diabetes.

4. Kaikki maailman aikuiset kuolisivat?
Jos tota 18 pidetään rajana niin jos tämä tapahtuu 15:sta päivän päästä kuolisin.
"Dude, we're ninjas! We graduated from Ninja Tech!"
J@nzki
Oinin
Oinin
Viestit: 958
Liittynyt: La Joulu 04, 2004 22:19

Viesti Kirjoittaja J@nzki »

<!--QuoteBegin-slvr_+Jan 4 2005, 16:41--></div><table border='0' align='center' width='95%' cellpadding='3' cellspacing='1'><tr><td>QUOTE (slvr_ @ Jan 4 2005, 16:41)</td></tr><tr><td id='QUOTE'><!--QuoteEBegin-->
 
1:tekisin itsarin
2:tekisin itsarin
3:tekisin itsarin
4:tappaisin kaikki
-Kaikella kunnioituksella J@nzki, mutta et taida olla henkisesti kovinkaan vahva persoona. Tai ainakin sain sen käsityksen tuosta vastauksestasi.. :P
Ja tuota 4. kysymyksen vastausta en oikein hoksannut, voisitko kertoa 'ideasi'? :lol: [/quote]
Haluaisin vain tappaa kaikki että saisin rauhan :ph34r:
inofan87
Oinin
Oinin
Viestit: 962
Liittynyt: To Kesä 24, 2004 12:14
Paikkakunta: Outokumpu city, Finland

Viesti Kirjoittaja inofan87 »

<!--QuoteBegin-J@nzki+--></div><table border='0' align='center' width='95%' cellpadding='3' cellspacing='1'><tr><td>QUOTE (J@nzki)</td></tr><tr><td id='QUOTE'><!--QuoteEBegin-->Haluaisin vain tappaa kaikki että saisin rauhan [/quote]
Olisipas rauhaisaa sen jälkeen, jos j@nzki kaikki tappaisi.

Mitäs jos tappaisit VAIN itsesi etkä muita? Sitten olisit kuollut, mutta olisiko sekään rauhaisaa...? En saa miettiä tämmösiä...
Omg O.o
Avatar
Magic
ANBU
ANBU
Viestit: 477
Liittynyt: Su Kesä 20, 2004 04:40
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Magic »

<!--QuoteBegin-Hamsteri+Jan 3 2005, 06:56--></div><table border='0' align='center' width='95%' cellpadding='3' cellspacing='1'><tr><td>QUOTE (Hamsteri @ Jan 3 2005, 06:56)</td></tr><tr><td id='QUOTE'><!--QuoteEBegin--> <!--QuoteBegin-Magic+Jan 3 2005, 04:40--></div><table border='0' align='center' width='95%' cellpadding='3' cellspacing='1'><tr><td>QUOTE (Magic @ Jan 3 2005, 04:40)</td></tr><tr><td id='QUOTE'><!--QuoteEBegin--> 3. Syttyisi sota?
Olisin iloinen, sillä veli ei ole vielä armeija-iässä ja isä on jo liian vanha. Pysyisin kotona ja ottaisin osaa avustustehtäviin.
[/quote]
Isäsi on asevelvollinen kunnes täyttää 60 jolloin hänet siirretään nostoväkeen, suomeksi sanoen kun reservi on tapettu niin nostoväki on ollut kertaamassa ja viedään sekaan.

Ja jos veljesi on 16+ niin käytännössä koulutus alkaisi välittömästi ;) [/quote]
Njuu, isä on kyllä reilusti yli kuudenkymmenen jo. Mutta veli joutuisi sotaan, kun täytti tässä jouluna juuri 16 .__.

..Jotenkin mielenkiintoista kuvitella niitä pappoja sotimassa XD
Kuva
Avatar
Kiesma
ANBU Squad Leader
ANBU Squad Leader
Viestit: 816
Liittynyt: La Loka 02, 2004 18:16

Viesti Kirjoittaja Kiesma »

1. Tekisin kaikkea hullua... esim. kokeilisin Benji-hyppyä, laskuvarjo hyppyä jne.
Ja tietenkin viettäisin suuren osan ystävien ja perheenjäsenten kanssa...

2. Olisin surullinen ja murheen murtama... Menisin asumaan siskoni luo varmaan.

3. Lähtisin jollekkin pienelle saarelle, jota kukaan ei muista tai tiedä ja raahaisin
vanhempani, siskoni mukaan...

4. öö... Varmaan eläisin niin kauan, kun pystyisin ja lopulta kuolisin...
Avatar
Drago^
Cthulhu
Cthulhu
Viestit: 1483
Liittynyt: Ke Huhti 21, 2004 20:01
Paikkakunta: R'hyel

Viesti Kirjoittaja Drago^ »

1: Tekisin kaikkea mitä haluaisin esim: hypätä laskuvarjolla.
2:Itkisin.
3Jos tämän yhdistäisi seuraavan kanssa tekisin napalmia ja paljon ja muuta mukavaa ;). Nojaa varmaan evakkoon.
4:Eläisin? Kyllähän minä selviän!

Tuossa.
"Mikään ei ole este, se on mahdollisuus".

Ia! Ia! Cthulhu Fthagn! Ph'nglui mglw'nfah Cthulhu R'lyeh wgah'nagl fhtagn!
Vastaa Viestiin