Naruto.fi

Mutsi halus musta arkkitehdin tai jonku graafikkotyypin. Arkkitehti ois kyl siisti olla

Äiti halus musta lääkäriä, mutta sanoi sitten että en ole tarpeeksi ihmisystävällinen. Ja kun ilmaisin kiinnostukseni psykologiaan, kumosi hän nekin ajatukset. Yks isosiskoista ehdotti, että voisin ryhtyä joksikin Japani-asiantuntijaksi, opiskella ko. maan kieltä ja kulttuuria, mutta en tiedä. Ei oo kauheasti toiveita kuulunut äidin tai muidenkaan suusta ja ihan hyvä vaan ^^;

Minun vanhempani eivät ole ikinä osoittaneet haluavansa minusta mitään muuta kuin sitä, mitä itse haluan olla. Ja olen onnellinen siitä. ^^ Äiti sanoo vaan että kunhan olen sellaisessa työssä jossa viihdyn ja jossa tienaan omiksi tarpeikseni, hän on tyytyväinen.

Mummoni povaa minusta jonkin sortin taiteilijaa, mutta saapa nähdä :D

Aika vapaasti ovat antaneet valita ammattini, eivätkä ole mihinkään painostaneet saati ääneen sanoneet mitään.
Paitsi että kunhan vain valmistuisin joskus johonkin xD.

Sukulaisista muutama tosin oikeasti toivoi minusta pappia, koska uskonnon numerot hipoivat aina 10'ä, myös lukiossa.

"Kun vähän kasvat niin myö kyllä pistetään siut Idolsiin." - äiti

==;; Joo. Arvatkaa kaksi kertaa menenkö Idolsiin? Ja jos epähuomiossa eksyn sinne telkkuun törmäilemään niin naurakaa vapaasti, mutta tiedätte etten ole siellä omasta tahdostani.

Itse olisin tahtonut poliisiksi, mutta nämä ajatukset tyrmättiin heti. Olen liian lyhyt, herkkä, itkupilli, epäsoveltuva ko. ammattiin.

"Meijän pojasta tulee ressa ja se on päätetty"

En tiedä, sanoko läpällä vai tosissaan, mut on ne sitä koht 17 vuotta hokenu :P

Ei mitää sinäänsä oo ollu juttuu miks ne haluis et ryhtyisin, siihen mihin ite haluun.

mitään ikinä edes maininneet
laborantti linjalle olen eksynyt, ekaa vuotta siel lahoan

Kait ne jotain suurta ja mahtavaa haluis, nyt olen tuolla lukion puolella ja jos tän pääsen kunnialla läpi niin olen ainut ylioppilas kummastakin suvusta Että näin meillä. Ja noh, kait ne jtain on toivonu, faija on kovasti PAINOTTANU että jos päätä on niin älä mene rakennukselle(äijä ite raksalla) ja mutsi nyt siivoaa eikä sitäkään kovin lämpimästi mulle suositellu. Varmaan jos lukionjälkeen ei mitään löydy niin kutsuu mua ammattikorkea tai joku jatkokoulutus ulkomailla Ja jos ei oikeasti onnaa niin menen vaikka ammattikouluun ja elän opiskelijatuilla kokoikäni ja kerään siten vanhempana pulloja prkl

ei mulle kukaan oo tuputtanut mitään ammattia, johtunee kait siitä että oon ollu vähän rasavili ja huono koulussa mut joo koulua kävin ja nyt oon työtön. Olis nyt edes tullu paskakuskin apu-jarruttaja.
Tai noh emt. mulla kumminki asiat hyvin eikä ahista.
ps. työkkäri on POP

Isä halusi minusta taiteilijaa, haluaa kai edelleen. Äiti toivoi korkeimman oikeuden tuomaria. Nyt se on sitämieltä että mun pitäisi vaihtaa markkinointi pääaineeksi ja ruveta jokskun mainossuunnittelijaksi, pr-hörhöksi tai myyntipäälliköksi mikskä lie, about sellaiseksi mitä se itse tekee. Olishan tuo ehkä ihan kivaa mutta en jaksaisi lopunelämääni. Taitavat saada työttömän humanistin.

Jossain syvimmissään vanhempani ovat toivoneet edes jostakin lapsestaan lääkäriä. Kaiketi. Veljeni haki parikin kertaa lääkikseen muttei päässyt. Minä taas vannoin jo ennen kuin täytin 11, että minustahan ei tule mitään lääkäriä, eikä varsinkaan mitään palvelualan ihmistä. ^^;

Eli, isä on toivonut minusta tulevan arkkitehti. Sanoo että "Kun sinulla on sitä matikkapäätä ja taiteellinenkin olet"

Äiti haluaisi kovasti että musta tulisi kultaseppä. :'o isästäpä en tiiä, sille se luultavasti on yksi ja sama mikä minusta tulee. Kultaseppää musta ei äidin harmiksi kyllä tule. u_u"

Huoh. Äidille on käytännössä ihan sama, se ei yritä tuputtaa meille mitään ammattia... Mutta iskä haluaísi satavarmana että me otetaan se tila sitlä ja ruvetaan viljelemään että se pääsee eläkkeelle. EI TOD. Kaikkein viimeisimpänä haluan maanviljelijäksi, vaikka työttömäksi mielummin -.-"
Toivon vaan että iskä ei mee sitä korkeen koulutuksen mollaamista pidemmälle, muuten menee hermo.

"Sähän voisit lukea itses lääkäriks kun sulla on päätäkin siihen."

Siinä on niin kliseinen lause tämän katon alla, että huh huh. Olen kuullut satoja kertoja, kuinka minulla olisi mukamas mahdollisuuksia "ihan mihin vain". Ainoa kompastuskivi vain on se, että opiskelu ei ole minua varten. Ehkä minulla onkin älyä tässä pienessä pääkopassani, mutta se on hyödytöntä, koska en tunnu saavan sitä enää mitenkään ulos sieltä. Minulla oli viimeksi pienimuotoista halua avata koulukirjoja joskus ala-asteella, mutta silloin opiskelu olikin aivan liian helppoa.

Ajatus opiskelusta ja ihmisten kanssa töiden tekemisestä ahdistaa aivan suunnattomasti, enkä koe pystyväni siihen. Juuri tuon jonkin asteisen sosiaalisen fobiani takia oli vaakalaudalla, pääsisinkö edes peruskoulusta.

Nykyään vanhempani vain toitottavat, että pitäisi keksiä edes jotain tekemistä. Ja minä olen tehnyt varsin selväksi, että minä en kouluun mene, ellen oikeasti niin halua. Huomenna (tai tänään) minulla on iltapäivällä joku ihme keskustelu tuupparin kanssa, jossa sitten kaiketi pohdiskellaan erilaisia mahdollisuuksia tulevaisuuteeni ja mahdollisiin töihin ja koulutukseen liittyen.

Vanhempieni mielestä minulla siis olisi portit avoinna ihan mihin vain, se on heidän käsityksensä. Mutta onneksi he eivät ole väenvängällä minua mihinkään kouluun tunkemassa, vaan antavat vähän tilaa hengittää ja ajatella.