Ystävät ja kaverit

Juoni- ja älyvapaat keskustelut ja kyselyt
Avatar
Magic
ANBU
ANBU
Viestit: 477
Liittynyt: Su Kesä 20, 2004 04:40
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Magic »

Voe voe, omistan yhden ainoan ystävän (köh, miksihän?), mutta erityisen hyvän sellaisen.
Firén, olen tuntenut hänet jo kolmannesta luokasta lähtien, työskentelimme yhdessä käsityöntunneilla ja siitä se sitten alkoi ^^
Molemmista kehkeytyi ihmeotakuja Hopeanuolen ansiosta. Sangen erilaiset luonteemme täydentävät toisiaan, toisinaan (melkoisen usein) törmäilevät toisiinsa tuhoisin seurauksin. Koulussa en voisi harkitakaan avautuvani muille, kuin Firénille. Istuskelemme yhdessä nurkissa ja nauramme (melkein) samoille asioille, joista jostain syystä kukaan muu ei ymmärrä yhtään mitään. Ihmiset kai pitävät meitä vähän outoina ja antisosiaalisina, kahtena pelottavana ihmisenä, joiden lähelle ei kannata mennä tai syövät sinut elävältä.
Olemme samaistuneet liikaa toisiimme, tosin molemmilla on jonkinnäköinen pelko samanhenkisestä pukeutumisesta, joten yritämme pitää toisemme mahdollisimman erilaisina (Ajatelkaa nyt niitä "bestixii", jotka pukeutuvat täysin identtisesti. Älkää suosiko sellaista.) Jostain syystä molemmat välttelevät kovasti sanaa "bestis". Kuulostaa typerältä, emme me ole bestiksiä, olemme vain ystäviä. Nyoh.
Firén on lukuisista come-to-the-dark-side-ja muista vaiheistaan huolimatta mukava ihminen, jollaisiin ei törmää ihan joka päivä. Edustamme yhdessä kansakuntamme tulevaisuutta.
Lisäksi tuo asuu noin minuutin kävelymatkan päässä kotoani, joten yhteydenpito on helppoa.

Ja en voi itse asiassa lukea ketään kaverikseni. Yksi ystävä ja ehkä pari ihmistä, joiden kanssa voi vaihtaa pari sanaa koulussa, mutta joille ei nyt kauheasti tarvitse avautua.

Olen siis sangen yksinäinen persoona, mutta eipä tuo kamalasti haittaakaan. Hyvä, kun saa olla rauhassa eikä ole koko aikaa kaksikymmenpäistä kaverilaumaa ahdistelemassa.
Kuva
Avatar
Firén
Chuunin
Chuunin
Viestit: 274
Liittynyt: Su Kesä 20, 2004 01:07
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Firén »

ee~, kavereita IRL löytyy yksi kaunis kappale: Magic
Sen kanssa ei osata tehdä mitään muuta kun istua koneella tuijottamassa animea, pelata PS2:sta, roikkua netissä, syödä karkkia ja puhua pervoja sokerihumalssa, hyppiä jopa kaupungilla ostamassa mangaa. Shoppailu ei ole koskaan luonnistunut. Mangaa siitä kassista sitten löytyikin. Joskus on jopa tehty ruokaa. Ja koulussa sitten meitä tuijotetaan ja menemme angstaamaan nurkkaan, kun meitä niin outoina pidetään. Lisäksi emme käytä puhelimia. Kaikki puhutaan mesessä. Olemme niin antisosiaalisia kökköjä.
Luokallamme on myös yksi, joka yritti olla kaverini, mutta olin sitten sille ilkeä niin ei enää tunkeile seuraan.

Sitten on näitä nettikavereita:
Ana Dogwood
Yumika
Geyra
Gloomy

Noista kaikista olen tosin erakoitunut.
On miulla sitten noita "kamuja", joiden kanssa vaihdetaan joskus muutama sana ja vielä on täyspissis Susanna, jonka kanssa on joskus ihan mukavaa. Koulussa tosin ei puhu miulle lainkaan. Luultavasti ei halua kenenkään huomaavaan, että olen hänen kaverinsa. Jej.
Avatar
Magic
ANBU
ANBU
Viestit: 477
Liittynyt: Su Kesä 20, 2004 04:40
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Magic »

<!--QuoteBegin-Firén+Nov 18 2004, 11:50 PM--></div><table border='0' align='center' width='95%' cellpadding='3' cellspacing='1'><tr><td>QUOTE (Firén @ Nov 18 2004, 11:50 PM)</td></tr><tr><td id='QUOTE'><!--QuoteEBegin--> syödä karkkia ja puhua pervoja sokerihumalassa [/quote]
Voi ei, paljastit kaikille salatun puoleni XD (Eläin!)

</offtopic>
Kuva
Avatar
kiko-chan
Super Mama
Super Mama
Viestit: 1478
Liittynyt: To Huhti 15, 2004 19:25
Paikkakunta: Gitaroo Planet
Viesti:

Viesti Kirjoittaja kiko-chan »

Hmmh.. jokohan minunkin olisi aika vastata tänne kunnolla?

The venerable Heikki-sama
Joka ei oikeastaan välitä paljoakaan animesta, muttei niin kovasti kyllä mistään muustakaan. Jos minussa on pätkääkään snobahtavaa asennetta niin se on tullut luultavasti Heikiltä. Heikki oli minun yläasteen koulukaverini, ja paras sellainen. Valitettavasti tiemme ovat eronneet, mutteivät onneksi liikoja! (Minulla on häneltä lainassa eräs peli ja tiedän että hän haluaa sen takaisin, bwahahaa!! Heikki oli minun sielunkumppanini (ja kyllä, Heikki on poika ja minäkin olen poika! Anteeksi jos kuulostin joltain muulta xD)).

Hömppä aka Henry
Toinen vanha koulukaveri. Hän on erittäin rakas kaveri vaikkei se kaikkein välkyin (no kukaan ei ole enää välkky kun verrataan Heikkiin). Hömpänkin tunnen sieltä yläasteajoilta ja vaikkemme tapaakaan enää yhtä usein niin tapailemme ja pidämme vieläkin yhteyttä. ^_^ Todella mukava tyyppi vaikka luulen ettei aivan kaikkien tyyppiä... yhdellä sanalla amis. xD

Tommi
Tommikin kuuluu niihin rakkaisiin yläastekavereihin (en voi uskoa vieläkään että siitä on pian kolme vuotta aikaa). Tommi oli ensimmäinen tuttuni yläasteella kun muutin Turkuun, ja vaikka olen katunut tuttavuuttamme pariin kertaan, olen taas onnellinen siitä että minä olen hänen kaverinsa ja hän minun. Tommi is my man! ^_^ Erm... Tommiakin voi kuvata yhdellä sanalla... joka on taasen se amis. xD

Tumppi(netissä tbl)
Lukiokaveri johon törmäsin erittäin oudolla tavalla xD Ekoina päivinä lukiossa olin jälleen bussissa matkalla kouluun kun huomasin erään pojan pudottavan LOTRin kartan bussin lattialle. Hän ei huomannut sen putoavan ja nostettuani kartan (se kempura joutui istuimen alle) en enää nähnyt poikaa missään. Sitten koulussa parin tunnin jälkeen huomasin oudon tutunnäköisen tyypin. Tarjottuani hänelle karttaa tajusin että kyseessä ei sittenkään ollut sama tyyppi. Mutta hän katsoi animea! Ja pelasi pelejä! Ja minulla oli vihdoinkin miespuolinen kaveri lukiossa (lukioni koostuu 77:stä prosentista tyttöjä)! tbl on sen lisäksi se hieno henkilö joka tutustutti minut Narutoon.

Vayu/Rainsong
Ehkä se ei ollut niin ilmeistä, mutta olen tuntenut Vayun kauemmin kuin naruto.fi on ollut pystyssä! xD Ehkä sekään ei ollut ilmeistä että olemme olleet kirjekavereita ja jutustelleet Final Fantasystä kirjeet pitkät. Ja luojan kiitos ettei sekään varmaan ole yleisessä tiedossa että Vayulla on vanhoja ja hävettäviä piirroksiani. >.< Minun lemppari-Emmini (satun tuntemaan useamman xD)

simpauttaja eli Toni
Lakannut aikoja sitten käymästä naruto.fissä. Se loistava tyyppi joka esitteli minulle tämän paikan! ^_^ Kiitokset edelleen simpauttajalle tästä kaikesta. Noh, kiitokset eivät kyllä tule perille(onneksi hän käy samaa koulua).

Tuossa oli IRL ja vähemmän IRL-ystäviäni. ^_^ Nettiystäviä löytyy suuri kasa. :P Viitsiikö luetella? Kyllä vain!

quitu
Eräs ensimmäisiä ihmisiä joihin tutustuin naruto.fin puolella. Mailailemme vieläkin välillä aktiivisemmin ja välillä epäaktiivisemmin.

LittleSamurai
Kyllä vain. Te kaikkihan tunnette chibi-Samuraimme! ^_^

Sayuri
Niin noh.. Kyllä te hänetkin tunnette... (ette kyllä yhtä hyvin kuin minä! Kjäh kjäh! xD)

Shokora
Sayurin ystävä = minun ystäväni. :P Ihme kyllä olen päätynyt puhumaan lähes koko Sayurin läheisten kanssa! xD Umm.. no more details, sorry.. ^^'

SanHosee
Teidän tilapäinen ja myös ikuinen(toivottavasti pian) moderaattorinne. x)

B|_u35 aka GuitarMaster
Varsin uusi tuttu(kesältä), mutta silti varsin mukava mies. Irc-tuttu, mutta tulevaisuus näyttää mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Rakastaa kitaraa... ja sai minutkin rakastamaan.. ^_^ (no: Impellitteri - 20th Century Chicken Picking)

uchiha_aerith88 aka Aerith88
Håhhåh... hän jota kadehdin ja melkeinpä vihasin on nykyisin erittäin hyvä tuttuni.. Olen edelleenkin häkeltynyt kaikesta siitä mitä kaikkea meillä on yhteistä esim. Warhammer (ja sama armeijakin xD), kahvi, huono itsetunto piirrustuksen suhteen yms. yms. Varsin uusi tuttu... ^_^ Mukava uusi tuttu..

Anteeksi teille kaikille, joita en maininnut. ^^' Ja sitten löytyy aina niitä pelkästään tuttuja ja määrittelemättömiä suhteita, kuten Freyr(tuttu), Setzer(tuttu), frosti&Yozo(ehdottomasti enemmän kuin tuttuja, mutta silti vain tuttuja xD) purplecow(määrittelemätön (ei millään pahalla ^_~))...

Wah... tunnenpas minä paljon ihmisiä nykyisin.. >.<

EDIT: Voi simpura! Unohdin mainita largen! xD large, sinäkin olet määrittelemätön. En oikein tunne sinua, enkä vieläkään tajua miksi fanitat minua! xD Olet kyllä ihan mukava ja kiitos kaikesta tuesta mitä olen sinulta saanut. Muista silti käyttäytyä muidenkin seurassa kuin minun ^_~

Ja tiirikka.. hmmh, pitäisikö hänet jättää pois tästä listasta kun hän ei ole kuitenkaan "kaveri"? xD Nääh! tiirikka is my love and has now been mentioned!
Kuva
Avatar
Albino
ANBU Captain
ANBU Captain
Viestit: 1382
Liittynyt: Su Loka 17, 2004 13:12
Paikkakunta: Wonkan suklaatehdas
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Albino »

Onpas kiwa aihe..

Parhaimmat kamut on siis:

Tanja: Ollaan tutustuttu vasta tänä vuonna ,mutta ollaan jo parhaat kaverit. Tanja on sielunsisareni ja ainoa koulukaverini joka on anime ja manga fani.

Fanny: ..saa minut aina nauramaan hysteerisesti hulluilla jutuillaan ..on Bean kaksoissisko

Bea: Fannyn kaksoissisko tosin he ovat ihan erinlaisia ja riitelevät melko paljon... Bean kanssa om mukava jutella ja juoruta.

Anne ja Tiina Ovat aina yhdessä vaikka eivät sisaruksia olekkaan..Todella samanlaiset luonteet...Saaavat aikaan kuuluisia naurukohtauksia minulle..

Siinä ne taisi olla.. :)
Kuva
y.s.a.k Entinen Komori.
Avatar
NiSSE^
Tokubetsu Jounin
Tokubetsu Jounin
Viestit: 525
Liittynyt: Ma Loka 18, 2004 21:18
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja NiSSE^ »

Kavereitani:

Pullaposki (pikkuveljeni)

Amis (Yks Jaatinen)

Mahamies (Yks Henkka)

Britti (yks joel, kotoisin Englannista)

Sit joitain koulukavereita, joita on itseasiassa noin 30... tai enemmän.

Älkää jääkö kyselemään kaverieni "lempinimistä" :lol:
Kuva
Avatar
Drago^
Cthulhu
Cthulhu
Viestit: 1483
Liittynyt: Ke Huhti 21, 2004 20:01
Paikkakunta: R'hyel

Viesti Kirjoittaja Drago^ »

Voisin päivittää listaani 2 personilla.

Toni: Se on ihan mukava heppu. Kiroilee, haukkuu kaveria minkä ehtii ja saa hyvän mielen minulle ja muille kun haukkuu hentilät pskaksi saunassa (WEE!!! heitetään 5 saavia! PAISTUTAAN ELÄVÄNÄ!!!!).

Kai: Jos hänellä olisi nettinimi se olisi kyrpä jooseppi kun sitä joka nurkkaan tunkee ja aina homo homo homo... Oot pikkanen homo jnejne haukkua. Sopivasti kaikkien nyrkkeilysäkki ja 2x painavampi kuin minä (onnistuneesti kaatui minun päälle käytävässä >.<). Kaveri kuitenkin on vaikka on pahoissa väleissä noin koko luokan kanssa.
"Mikään ei ole este, se on mahdollisuus".

Ia! Ia! Cthulhu Fthagn! Ph'nglui mglw'nfah Cthulhu R'lyeh wgah'nagl fhtagn!
Avatar
puar
Tokubetsu Jounin
Tokubetsu Jounin
Viestit: 572
Liittynyt: Ke Loka 06, 2004 09:28
Paikkakunta: Kangasala

Viesti Kirjoittaja puar »

Minä taidan lisätä pari kaveriani tähän listaan...
Molempien nimet on Anne, he ovat vähän pässejä, mutta luen heidät kavereiksi...
('o')
inofan87
Oinin
Oinin
Viestit: 962
Liittynyt: To Kesä 24, 2004 12:14
Paikkakunta: Outokumpu city, Finland

Viesti Kirjoittaja inofan87 »

Offtopic:

Puar: Hehehheh... pässejä... Nauratti kovin ^^

Voisin tietysti lisätä listaani ah niin tunnetun Samuraimme... Halusit tai et Samurai, näin se asia nyt on!
Omg O.o
Avatar
puar
Tokubetsu Jounin
Tokubetsu Jounin
Viestit: 572
Liittynyt: Ke Loka 06, 2004 09:28
Paikkakunta: Kangasala

Viesti Kirjoittaja puar »

<!--QuoteBegin-inofan87+Nov 22 2004, 10:21 AM--></div><table border='0' align='center' width='95%' cellpadding='3' cellspacing='1'><tr><td>QUOTE (inofan87 @ Nov 22 2004, 10:21 AM)</td></tr><tr><td id='QUOTE'><!--QuoteEBegin--> Offtopic:

Puar: Hehehheh... pässejä... Nauratti kovin ^^
[/quote]
Off:
Jooh niin... Mutta kun asia on näin...
('o')
Avatar
minori
Legendary Sannin
Legendary Sannin
Viestit: 3015
Liittynyt: La Kesä 11, 2005 13:44
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja minori »

Ööh, kaikki parhaat kaverini pyörivät tällä foorumilla enemmän tai vähemmän. ^^' Ja kaikki alunperin netistä löydettyjä. xD

Mirha: En vielä viiden vuoden jälkeenkään tajua miten me tullaan niin hyvin toimeen. O__o Ollaan kuin yö ja päivä suurimmassa osassa asioita. Ja sanotaan kaikki suoraan ja suututetaan toisemme aina välillä, mutta silti. Kyllä te kaikki tunnette Mirhan, eli turha alkaa mitään luonneanalyysia kirjoittamaan. xD Mirha on hauska ja just tuollainen erilainen ja omantiekulkija, jonka tarvitsen sanomaan mielipiteensä, vaikken niitä aina kuuntelekaan. ;P Mirhan kanssa voi puhua mistä vaan. ^^

Merkku:
(täällä Meralia, muttei pahemmin taida enää käydä) Merkku taas on hiljaisempi päältäpäin, mutta hauska ja puhelias ja ties mitä, kun innostuu. ^^ Pelinörtti ja Zelda-friikki, mutta tekee paljon muutakin tietty kun pyydetään mukaan. Merkun kanssa on varsinkin hauskaa puuhata kaikkea hassua kahdestaan. Yhteen aikaan istuttiin ja pelattiin Simsiä tai tuijotettiin Pokemonia ties kuinka pitkään. Jotain tuollaista. ^^

Ave: Ave on varmaan normaalein kaverini. xD Sellainen tavallinen mukava, mikä joka tytöllä pitää olla. En nyt sanoisi, että Ave loppujen lopuksi mikään normaali on, mutta ehkä sitten päällepäin. Asuin Aven luona vajaan kuukauden ja sain hitonmoisen vatsalihastreenin pelkästä nauramisesta, mikä kertoo jo aika paljon. Ave siis tykkää hauskuttaa ihmisiä ja muutenkin esiintyä ja vastaavaa. Myöskin hitonmoinen päättäväisyys joka asiassa mihin ryhtyy. Tosin Ave on kirjaviisas ja yleensä ihan onneton käytännönjutuissa. xD Eli cossipukuja ja vastaavaa askartelua tulee aika pitkälle tehtyä yhdessä.

Mikko eli chauron: Kun tapasin herran ensimmäisen kerran, niin en tiennyt mien päin olisin ollut, kun mietin vain että pakko saada olla tuon kanssa jossain tekemisissä jatkossakin. Eli siis kaverina vähintään, jos ei muuta. Olen monesti miettinyt, että Mikossa ja Merkussa on ihmeen paljon samaa. Molemmat päällepäin sellaisia leppoisan rauhallisia, mutta innostuvat kuitenkin ja varsinkin Mikko on välillä ihan hullu kun sille päälle sattuu. Mikossa on kaverikannalta parasta se, että meillä on samanlainen maailmankuva, ajatellaan monista asioista samalla tavalla ja tykätään samoista jutuista tai vähintäänkin innostutaan toistemme jutuista yhtä paljon. Hassua oikeastaan, kun en oikein osannut ajatella itselleni täydellistä kaveripoikakaveria (edelleen typerä sana...), vaikka sellaisen aina halusinkin. ^^ Paras kaverini ikinä. ^^
Avatar
Sarada
Genin
Genin
Viestit: 119
Liittynyt: Ma Marras 14, 2005 14:42
Paikkakunta: Siilinjärvi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Sarada »

Hohohoo, laitetaanpas tänne sitten itsekin! Käytän nettinimiä tässä kaikenvarmuudeksi.

Maiyu
Ensimmäinen ja pitkäaikaisin kunnon ystäväni ja samalla ollut monen monta vuotta paras ystäväni. Olen tuntenut Maiyun yli puolet elämästäni ja sain hänet aikoinaan innostumaan animesta ja mangasta (sekä pervoitutin hänet, hahahahaha!). murrosikään tultuamme alkoi olla pieniä riitoja tai erimielisyyksiä, kumpikin kun aika itsepäisiä ollaan nääs. Oma pieni angstipalleroiseni, jota en vaihtaisi kyllä mihinkään <3.

Aneko-chan
Tuntenut vähän lyhyemmän aikaa kuin Maiyun, ja toinen paras ystäväni. Aluksi hän oli pikkuveljeni kaveri ja sitten kasvaessamme hän alkoi olla minunkin kanssani, mutta vaihtoi sitten eri kouluun joten pitkän aikaa vain kirjoittelimme ja kävimme joskus toistemme luona. Yläasteelle mentäessä aloimme olla kolmestaan (Maiyu siis on kolmas) ja tulipahan niitä erimielisyyksiäkin Anekon kanssa, oikeastaan tulee vieläkin ja lähes joka viikko. Olemme sen verran erilaisia, mutta kyllä sitten loppujen lopuksi taas sovussa ollaan.

Siinä oli IRL-ystävät, nyt sitten nettiystäviin, joista osan olenkin tavannut myös IRL.

Jemppu
Jempun kanssa on hauska ropettaa (ja kiusata Piccoloa) ja puhua kaikenlaista. Hänestä on oikein mitään keksi, hän vaan on muuten niin ihana :).

Lumipallo-foorumin porukka, eli Vanadessë, Korppi, KaZe, Ciw, Missy, Rime, haruchan, Chiyo, Daniella, Shiekku yms.

Hekin ovat aivan ihanaa väkeä, joista suuren osan olen tuntenut jo yli kaksi vuotta, pisimpään Missyn ja Daniellan. Daniella oli se joka teki minusta pervon ja jonka kanssa puhuminen sai minut kohottamaan hieman itsetuntoani. Suurinosa heistä on myös eräässä ropeporukassa, ja suurinpaan osaan tutustuinkin juuri kyseisen ropen ansiosta. Suurimman osan olen myös nähnyt Animeconissa viime kesänä ja tekisi heitä mieli nähdä uudestaankin. Shiekun kanssa olen jutellut vähän harvemminkin, mutta ollaan kaksinkeskeinen pieni (mutta lyhyt) miitti onnistuttu järjestämään, joka oikeastaan olikin vain juttutuokio :). Aivan ihania ihmisiä, niin netissä kuin IRL:kin!

(Saatoin sitten unohtaa jonkun, jos joku tunnistaa minut niin heittääpä sitten yksärillä jos tuntee kamalaa vääryyttä ettei ole mainittu tässä! ;3)
Kuva
Vastaa Viestiin