mikä on ärsyttävin herätys?

Juoni- ja älyvapaat keskustelut ja kyselyt
Avatar
PikkuElvis
Rookie
Rookie
Viestit: 74
Liittynyt: Su Joulu 28, 2008 23:17

Re: mikä on ärsyttävin herätys?

Viesti Kirjoittaja PikkuElvis »

Perheen muksujen huoneeseen pääsee vain kulkemalla minun huoneeni läpi. Kuvittele: Nukut onnellisesti kauneusuniasi jääkylmässä huoneesi nurkassa kahden täkin alla. Ensin yksi muksu avaa oven, paiskaa sen kiinni, kävelee lattia tömisten huoneesi poikki, avaa toisen oven ja paiskaa senkin kovaäänisesti kiinni. Ovi on kuitenkin hieman viallinen, ja tuttua naksahdusta sen sulkeutuessa ei kuulu, joten muutaman sekunnin kuluttua se avautuu itsestään kolahtaen. Kuuluu hemmetinmoinen jyminä, kun kersa löntystää rappuset alakertaan.

Muut kersat + naapurin kymmenen kakaraa huutavat edelleen huoneeni seinän toisella puolella, pelikonsolit ja tv:t pauhaavat samanaikaisesti koko ajan kovenevalla volyymilla, koska pakkohan se on siitä omasta elokuvasta kuulla ne äänet parhaiten.

Tuo oven avaamis-sulkemis-uudelleenavaamis -kohtaus toistuu ainakin kymmenen kertaa aamun aikana, ja usein lapset eivät osaa edes laittaa ovia kiinni.

Alakerrassa he aloittavat jälleen perinteiseen tapaansa tikusta riidan, ja pikkusisko yleensä kiljuu ärsyttävällä kanamaisella äänellään (ikää 9 vuotta vaikkei uskoisi, ja perheen kuopus on hän). Sitten äitee puuttuu peliin ja huutaa kurkku suorana: "Nyt turvat tukkoon, yläkerrassa on ihmisiä, jotka yrittävät nukkua." Valitettavasti huoneeni oven ollessa auki (ja muutenkin) kaikki äänet ja huudot kuuluvat selvästi minun huoneeseeni. Tuo äidin ns. auttamisyritys yleensä aiheuttaa sen, että joutuu heräämään.
Tämän minä koen vähintään kaksi kertaa viikossa, jos satun olemaan viikonloppuisin kotona. Kesälomalla jok'ikinen aamu, jona satun nukkumaan omassa sängyssäni. Kuvitelkaa omalle kohdallenne.

Ja yhdessä vaiheessa kun nukuimme kesäisin kavereiden kanssa piharakennuksessa, oli isoveljelläni tapana tulla kaatamaan kylmää vettä niskaan, jos ei suostunut heräämään. Se oli tosin niitä aikoja, jolloin isoveljeni heräsi aina ennen puolta päivää (siis ennen minua).

Pahin kaikista on kuitenkin se, että 13-vuotias äänenmurroksen omaava pikkuveli ja hänen transvestiittiystävänsä alkavat laulaa Singstarilla High School Musical -elokuvien kappaleita. Kuulostavat muuten aivan niiltä Digimonin ensimmäisen tuotantokauden suomiduppauksilta. Se on oikeasti aivan järkyttävän kuuloista.
THOUGH THERE'S NO ONE THERE TO GUIDE YOU,
NO ONE TO TAKE YOUR HAND.
Avatar
Zetsubou
Genin
Genin
Viestit: 144
Liittynyt: Ti Marras 18, 2008 11:18
Paikkakunta: Kontu

Re: mikä on ärsyttävin herätys?

Viesti Kirjoittaja Zetsubou »

On ärsyttävää herätä siihen, kun joku kersa rääkyy pihalla. Tähän törmää onneksi vaan kesäisin, talvella saa nukkua ihan rauhassa, herätyskelloa ja porukoita lukuunottamatta.
Joskus joku kaveri herätti läppäämällä mp3-soittimen täysille ja tökkäsi kuulokkeet korviin. Sitten sekin, kun julisteet/taulut tippuu niskaan. ö_ö
Meillä riparilla ne aamuherätykset oli vähän niin ja näin, välillä isoset unohti kokonaan herätellä. :: D En kyllä oikeastaan oo mitään maailman hirveintä herätystyyliä tullut vastaan, vielä. Äitillä on tosin viikoloppuisin tapa oikein isosti tahallaan kolistella keittiössä, kaikki kuuluu mun huoneeseen. : )
I have always known the storm would come,
listen now, my young ones,this is not a story I tell
of midnight, moon and sun


~ Neji FC ~ Shikamaru FC ~
Avatar
Cyran
Tokubetsu Jounin
Tokubetsu Jounin
Viestit: 502
Liittynyt: Pe Joulu 05, 2008 20:06
Paikkakunta: Under your bed.
Viesti:

Re: mikä on ärsyttävin herätys?

Viesti Kirjoittaja Cyran »

^ Meidän äiti hiippailee mahdollisimman hiljaa kun muut nukkuu :D

Mutta joo, vihaan kaikkia arkiaamuherätyksiä. En ole näin suoraan sanottuna mikään aamuihminen, joten hyvää kouluaamun herätystä ei ole nähtykään. Joko se on sitä peruspullaa tai sitten aivan hirveää. Yleensä nykyään tuota hirveää, koska valvomisen kanssa menee myöhään ja aamut ovat vaikeita -.-"
Ja kauheaa on myös herätä aamulla huomaten että on nukkunut pommiin ja on kauhea kiire. Olen hidas aamuisin.

Meillä ei ole pieniä lapsia (olen nuorin) ja asun äipän kanssa kaksin, joten viikonloppuaamuissa ei ole mitään vikaa. Paitsi se että ärsyttää kun nukkuu liian myöhään.

Ja ripareilla minä olen se isonen yleensä joka nukkuu pommiin ja unohtaa herättää jos minulle ei erikseen sanota siitä aamulla :'D
Mind of a ninja, body of a manatee.
Shadow Windmill
Rentun ruusu

Avatar täältä.
Avatar
ucko
Torture Specialist
Torture Specialist
Viestit: 701
Liittynyt: Ma Tammi 09, 2006 18:11
Paikkakunta: In the Ghetto´
Viesti:

Re: mikä on ärsyttävin herätys?

Viesti Kirjoittaja ucko »

Mulle varmaan ärsyttävin herätys on herätä yleensäkin myöhässä.. ..siinä rupeaa häsläämään ja hosumaan ja kaikkeen menee tyyliin tupla-aika kun olemus ja vaatetus on nurinkurin, ja tietenkin silloin jää se kahvikupponen ennen kotoa poistumista nauttimatta ja suihkuttelut jäävät joten päivä ei lähde käyntiin oikein millään..
..niin samoin tuntee vedon, typeryyksien tekoon; Homo Sapiens
Avatar
Anrica
Chuunin
Chuunin
Viestit: 208
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 18:53
Paikkakunta: Hollola
Viesti:

Re: mikä on ärsyttävin herätys?

Viesti Kirjoittaja Anrica »

Se että räpsäytetään valot päälle tai se että kiskaistaan peitto pois päältä. En tykkää. Yh. Mä inhoan semmosii herätyksiä. Joskus ku olin nuorempi iskä herätti aina huutamalla ovensuusta "Komppaniassa herätys!" Se kyl kiukutti. Luojan kiitos sei tee sitä enää.
Avatar
Lucy
Assassin
Assassin
Viestit: 1211
Liittynyt: Su Kesä 26, 2005 23:23
Paikkakunta: Aperture Science Enrichment Center

Re: mikä on ärsyttävin herätys?

Viesti Kirjoittaja Lucy »

Kun sisäpihalla alkaa pora pärisemään tai muutoin kuulumaan jotain työmiesten kolinaa. Yleensä jo seitsemän aikoihin <3 Silloin murisen kyrsiintyneenä "fuc juu", käännän kylkeä ja yritän nukahtaa uudelleen. Jos hyvin käy ja ei ole koulua, tungen autuaana korvatulpat korviini.

Landella vituttaa jos herää aamutunneilla ja sit ei enää saa nukahdettuu ku kusiset linnut livertää korvan juuressa. Silloin tekis mieli hakee kivääri ja harjoitella tarkkuusammuntaa. Niin ja kesäisin pimennysverhot on aivan pakolliset.
I'm in SPACE~!
XKCDDAAnimewatcher
Avatar
Hideyori
ORE WA HOURITSU DA!
ORE WA HOURITSU DA!
Viestit: 1528
Liittynyt: Ti Touko 16, 2006 14:41
Paikkakunta: The House of Doom
Viesti:

Re: mikä on ärsyttävin herätys?

Viesti Kirjoittaja Hideyori »

Lucy kirjoitti:Kun sisäpihalla alkaa pora pärisemään tai muutoin kuulumaan jotain työmiesten kolinaa. Yleensä jo seitsemän aikoihin <3 Silloin murisen kyrsiintyneenä "fuc juu", käännän kylkeä ja yritän nukahtaa uudelleen. Jos hyvin käy ja ei ole koulua, tungen autuaana korvatulpat korviini.

Landella vituttaa jos herää aamutunneilla ja sit ei enää saa nukahdettuu ku kusiset linnut livertää korvan juuressa. Silloin tekis mieli hakee kivääri ja harjoitella tarkkuusammuntaa. Niin ja kesäisin pimennysverhot on aivan pakolliset.
Juurikin nämä kaikki, helkatti kun asun täällä maalaiskunnan puolella omakotitaloalueella niin kaikilla on jotain remonttia päällä 16h päivästä. Perse repeäis jos ei olisi kolmia verhoja päällekkäin ja paksumpi lasi ikkunoissa. Hyrr.
"It is safe to say, that no one understands quantum mechanics." - Richard Feynman
Kuva
"Hideyori on korkeasta aatelissuvusta, nimittäin Turun Sinaapista" - Drago^
The Lost Sect of Torment© || Cockface Outerspace© || "Paras. Chapter. Ikinä." - Gebric
Avatar
Nemineko
Student
Student
Viestit: 40
Liittynyt: Ti Huhti 28, 2009 18:16
Paikkakunta: Helsinki

Re: mikä on ärsyttävin herätys?

Viesti Kirjoittaja Nemineko »

Ihanin kissani tekee "ihanimman" herätyksen hyppäämällä suoraan vatsan päälle... -,-" Eheh... D8 Mutta kaikki herätykset on todella ärsyttäviä sillä tykkään herätä rauhassa omia aikojani... :P
Aika rajuu ~
Avatar
Lounatuuli
Student
Student
Viestit: 43
Liittynyt: Su Touko 10, 2009 17:00
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: mikä on ärsyttävin herätys?

Viesti Kirjoittaja Lounatuuli »

Kun kani alkaa rämistellä ja pureskella häkkinsä verkkoja, sitten kun sen päästää pois sieltä, niin se tulee hyppimään sängylle ja ravaamaan mahan päältä... Lemmikit osaa olla raivostuttavia. Ja olen kyllä myös ehdollistunut pahasti sellaiselle lyhyelle korkealle piippaukselle. Vaikka olisin hereillä ja kuulen sen äänen, niin elimistö ikäänkuin yrittää herätä uudelleen. Siinä kaksi asiaa, mitä vihaan heräämisen kannalta :p
If A equals success, then the formula is: A = X + Y + Z.
X is work. Y is play. Z is keep your mouth shut.
Avatar
TatuChan
Student
Student
Viestit: 13
Liittynyt: Su Heinä 12, 2009 21:29

Re: mikä on ärsyttävin herätys?

Viesti Kirjoittaja TatuChan »

Vesisangollinen jääkylmää vettyä naamalle. Klassista ja äsyttävää. Myös se on kamalaa että traktori rupee ajamaan ees takasin tossa mun ikkunan alla olevalla pellolla... Jep, niin maalla asun... Oon myös heränny kukon kieuntaa... Sekii on hyvin, hyvin ärsyttävää...
Rakastu ihmiseen, älä sukupuoleen<3
Avatar
Francis
Vastarannan kiiski
Vastarannan kiiski
Viestit: 1094
Liittynyt: To Elo 12, 2004 17:43
Paikkakunta: Outlands

Re: mikä on ärsyttävin herätys?

Viesti Kirjoittaja Francis »

Jatimatic kirjoitti:Kännykkä herätys on rasittavin. Herätysäänenä toimii nokian sivuilta ladattu entrance of the gladiators justiinsa se rasittavin kohta, mutta keksin ehkä taannoin vielä rasittavamman äänen pitää kokeilla laittaa se tänne jos toimii. (Minun herätyksen ideani on ärsyttää/suututtaa minua niin nousee helpommin ja toinen, että veljeni ärsyyntyy myös)
Käytän samaa ärsytystaktiikkaa \o

Mie olen kauhean sikeäuninen. Siitä esimerkkinä voi toimia kun Ropeconissa tippui aamuyöllä palohälytin katosta Huyn päälle ja alkoi huutamaan, niin luultavasti kaikki muut salissa heräsivät - paitsi minä :D Ihmettelin aamulla vain "mikä hälytin?".

Inhoan jos peittoni varastetaan tai joku tulee tuuttaamaan sellaisella honki-tonkilla korvaan >:c
Kuva
Avatar
Lucy
Assassin
Assassin
Viestit: 1211
Liittynyt: Su Kesä 26, 2005 23:23
Paikkakunta: Aperture Science Enrichment Center

Re: mikä on ärsyttävin herätys?

Viesti Kirjoittaja Lucy »

Nyt tuli tän topicin pohjat: Raivohullu lapsi yläkerrassa huutaa kurkkusuorana että sillä tulee pissat housuun! Voi helvetti miten tollanen hirviö on syntyny maailmaan! Huutoa tunnin paketeissa muutama kertaa päivässä, ihanaa <3
I'm in SPACE~!
XKCDDAAnimewatcher
Avatar
fLÄSh
Jounin
Jounin
Viestit: 1088
Liittynyt: Ti Helmi 06, 2007 13:31
Paikkakunta: Oma sänky

Re: mikä on ärsyttävin herätys?

Viesti Kirjoittaja fLÄSh »

Kiva herätä ku yläkerran naapuri käy paskalla. "plumps, plumps, plumps... *flush*"
Happy panda
Avatar
Cyran
Tokubetsu Jounin
Tokubetsu Jounin
Viestit: 502
Liittynyt: Pe Joulu 05, 2008 20:06
Paikkakunta: Under your bed.
Viesti:

Re: mikä on ärsyttävin herätys?

Viesti Kirjoittaja Cyran »

Maailman paskamaisin heräämistapa on ehdottomasti se, että herää siihen kun on joku saamarin kramppi jalassa ja herää siihen kipuun. Se on ehkä huonoin tapa ikinä aloittaa aamu kun sattuu -.-"
Mind of a ninja, body of a manatee.
Shadow Windmill
Rentun ruusu

Avatar täältä.
Vastaa Viestiin