Onko kuoleman jälkeen mitään?

[Hi Enzeru]

Nooh. Ensinnäkin uskon, että on sellainen paikka kuin "kesän maa", jonne ihmisten sielut menevät ruumiin kuoltua. Joissain tapauksissa saattaa käydä niin, että sielu jääkin maan päälle. Uskon myös, että sielu "uudelleen syntyy" jossakin vaiheessa uuteen ruumiseen, kunnes sillä ei ole enää mitään opittavaa ja kaikki kateus, viha ymv. on poistunut siitä. Ihmisen sielu ei voi "uudelleen syntyä" eläimen ruumiisen, tai toisin päin.

Tai noin minä uskon ;D

[Verdana]

Minä uskon jälleensyntymiseen. Kuoleman jälkeen synnytään uudelleen, ehkä ei ihmisenä, mutta kuitenkin synnytään.

[Aya-san]

Minä uskon siihen, että sen jälkeen on vain ikuista pimeyttä, tai sitten ihminen vain lakkaa olemasta. Kaikenlaiseen haluaisin uskoa, mutta järjellä tämän asian ajattelen.

[Garasu]

Hm.. Merkillistä tosiaan, että aika moni uskoo tuohon sielun vaellukseen.
Minusta se on järkeenkäypää. Olisi hienoa, jos tulevaisuudessa saataisiin jollakin ihmeen konstilla selville minkälaista on kuoleman jälkeen oikeasti. Itse uskon vahvasti siihen, että synnymme uudelleen ihmisenä/eläimenä.
Muftikka luki ajatukseni. Paitsi itse toivoisin olevani.. Vaikkapa hevonen (kyllä kissakin on oikein hyvä). On se parempi vaihtoehto kuin varpunen. Jos olisi mahdollista niin toivoisin syntyväni Naruto maailmaan Gaaran vaimoksi. *hervotonta hihitystä* ^w^

[Mirha]

Uskon jonkinlaiseen uudelleensyntymiseen. Sielu ei kuole, kun ruumis kuolee, vaan siirtyy uuteen ruumiiseen. Kenties se yhdistyy toiseen sieluun tai jakautuu useampaan osaan. Kenties se palaa jonkinlaiseen lifestreamiin, josta sitten syntyy uusia sieluja.

Törmäsin muuten ongelmaan. Mistä sielu tuli alunperin? Syntyikö se alkuräjähdyksessä? Tämä ongelma antaa tukea teorialle, että ajatuksemme ja tunteemme olisivat vain energiaa, jonka puemme käsitteeseen "sielu", koska se on sellaisena jotenkin mystisempi ja miellyttävämpi vaihtoehto kuin mekaaninen ja tunteeton energia ja kemialliset reaktiot.

[shin]

Minä uskon siihen, että sen jälkeen on vain ikuista pimeyttä, tai sitten ihminen vain lakkaa olemasta. Kaikenlaiseen haluaisin uskoa, mutta järjellä tämän asian ajattelen.

Oma käsitykseni on pitkälti sama. Eli uskoisin ettei kuoleman jälkeen oikeastaa "ole mitään". Ehkä juuri pelkkää pimeyttä, eli siis melko sama juttu kun nukkuisi näkemättä unta. Toivottavasti asia ei ole näin, mutta paha mennä sanomaan.

[LoneWolf]

Uskon ja toivon että kuoleman jälkeen seuraisi uudelleensyntyminen. Tuntuu todella kummalta ajatella että sielu vain "katoaisi" jonnekkin ja sen jälkeen olisi pelkää ikuista pimeyttä. Kuoleman jälkeen ihmisen sielu ikäänkuin siirtyy seuraavaan ruumiiseen ja menettää samalla kaikki muistonsa edellisestä elämästä, tai oikeastaan muistot jäävät edellisen ruumiin pääkoppaan. En tiedä sitten siirtyykö sielu ihmiseen vai eläimeen.

Mihinkään taivaisiin tai helveteihin en usko. Täyttä valetta.

Yritän kuitenkin olla miettimättä tällaisia asioita. Se aiheuttaa vain turhaa hämmennystä.

[siddy]

Uskon ja toivon että kuoleman jälkeen seuraisi uudelleensyntyminen. Tuntuu todella kummalta ajatella että sielu vain "katoaisi" jonnekkin ja sen jälkeen olisi pelkää ikuista pimeyttä. Kuoleman jälkeen ihmisen sielu ikäänkuin siirtyy seuraavaan ruumiiseen ja menettää samalla kaikki muistonsa edellisestä elämästä, tai oikeastaan muistot jäävät edellisen ruumiin pääkoppaan. En tiedä sitten siirtyykö sielu ihmiseen vai eläimeen.

Mihinkään taivaisiin tai helveteihin en usko. Täyttä valetta.

Yritän kuitenkin olla miettimättä tällaisia asioita. Se aiheuttaa vain turhaa hämmennystä.

Veit sitten jalat suustani. :<

Mua ei kyllä oikeestaan ahdista tms. mitenkään se, jos kuoleman jälkeen sielu vaan häviää jonnekkin. Mutta silti mukavempi ajatus tuo uudelleensyntyminen on.

[Aya-san]

Oma käsitykseni on pitkälti sama. Eli uskoisin ettei kuoleman jälkeen oikeastaa "ole mitään". Ehkä juuri pelkkää pimeyttä, eli siis melko sama juttu kun nukkuisi näkemättä unta. Toivottavasti asia ei ole näin, mutta paha mennä sanomaan.

Tuo "kuin nukkuisi näkemättä unta" kyllä kuvaa hyvin :< Kun en oikein sieluunkaan kamalasti usko, koska mikä osa se meistä oikeastaan on? Meidänhän tekojamme ja haluamme usein ohjaa hormonit ynnä muut "maalliset" asiat jotka ihmisruumissa sijaitsevat. Jos näitä meitä ohjaavia asioita ei ole, mitä meistä jää jäljelle ja onko se sitten sielu? Kuitenkin ruumis sitoo mielemme, mitä jää jäljelle kun ruumis katoaa?

Sitäpaitsi, mikä paikka sellainen on, johon muka kaikki sielut voisivat mennä, niitähän on kuollut ennen meitä aivan hirvittävästi, minne ne muka menisivät? Ja ikuisuuden ajaksi, joka ei koskaan loppusi vaan jatkuisi aina vain...Onko sellaista paikkaa muka olemassa tuolla jossain? Uudelleensyntyminenkään ei viehätä koska se jatkuu ja jatkuu hamaan ikuisuuteen saakka. Aurinko sammuu jossain siinä välillä ja tämä planeettakin menee palasiksi jossain vaiheessa.

Tätä aihetta on tullut mietittyä liian paljon, liian monta kertaa

[Hideyori]

Oma käsitykseni on pitkälti sama. Eli uskoisin ettei kuoleman jälkeen oikeastaa "ole mitään". Ehkä juuri pelkkää pimeyttä, eli siis melko sama juttu kun nukkuisi näkemättä unta. Toivottavasti asia ei ole näin, mutta paha mennä sanomaan.

Minusta tietoinen tyhjyys olisi helvetti. Et voisi tulla hulluksi, siellä ei olisi ketään muita ja et voisi mitään muuta kuin olla.

Itsekkin haluaisin uskoa uudelleensyntymiseen ja karmaan, toisaalta Nirvana olisi minun mielestä ihan kökkö loppu sille syklille. Näin itsekkäänä ihmisenä haluaisin vain olla aina, eli jos olisi karmaan ja muihin asioihin uskominen niin hankkisin itselleni huonoa karmaa tahallaan jotta elämänsyklini pysyisi jatkuvana ja en koskaan liukenisi Nirvanaan.

Jos tämä aihe kiinnostaa, niin kannattaa katsoa sellainen elokuva, kuin: What Dreams May Come.

Todella koskettava elokuva ja ihan mielenkiintoisia teorioita post-mortum tapahtumista, suosittelen perehtymään.

[Ryuuou]

Mitä kuoleman jälkeen... jaa-a.

Mitä itte oon aatellu, niin varmaanki seuraava elämä toisessa maailmassa.
Oon aatellu sen näin, että tämä maailma on vain yksi vaihe usian muun vaiheen seas.
Että kaikki teot vaikuttaa seuraavan elämään hyvästi tai huonosti...

Tai sitten on toinen vaihtoehto:
Elikkä kaikki joutuu tuonelaan/helvettiin(vähän kuin odotushuone) ja sieltä sitte päätetähän, että synnytähänkö tähän maailmaan uudestaan, vaiko menöökö johonki muolle.

[Dynamo]

Minä uskon siihen, että kuoleman jälkeenkin on jotain. Uskon ehkä vahvimmin uudelleensyntymiseen.
Helvettiin ja taivaaseen en usko, meh.

[Viittaperkele]

Enkö tosiaan ole koskaan vastannut tähän topikkiin? Nyt sekin pitää korjata.

Lyhyesti sanottuna: minusta sieluja ei ole olemassa. Pidän ajattelua ja henkiöllisyyttä ruumiillisena olemisena ja ponnisteluna. Vaikka kykenemme aivoillamme tekemään kaikkia ihme juttuja kuten kuvittelemaan täysin abstrakteja ja valtavan monimutkaisia asioita, pidän niitä täysin ruumiillisina asioina. Järkeily, tunteilu, kuvittelu ja kaikki muu scheisse kun on minusta juuri sitä fyysistä ponnistelua -- siis elintoimintoja siinä missä ulostaminenkin. Monimutkaiset aivot ovat minulle sopeutuma siinä missä siivet ja sorkatkin.

Joten, kun ruumis kuolee, kuolee minusta mielikin. Enkä pidä kenenkään sanaa varteenotettavana haasteena ajatukselleni ennen kuin olen itse kokenut kuoleman. Tilanteesta riippuen myös välttelen ihmisiä jotka pitävät elämäänsä valmisteluna kuolemanjälkeistä elämää varten -- en usko että he arvostavat omaa elämäänsä tarpeeksi paljon arvostaakseen minun elämääni.

[Hatashi-san]

Uskokon itse siihen että pääsee ns. paratiisiin, emt. semmonen ilonen paikka..kesäistä niittyä...kaunis ilma...paratiisi. Tai sit syntyy uudelleen jossain toisessa kehossa eikä muista mitään. Toisin sanoen toinen elämä.

[Sutsuran]

No tässä minun ajatuksiani aiheesta:
Uskonnot eivät anna minulle mitään: Taivas-helvetti teoriaan en pysty kyllä millään uskomaan. Sielun kiertokin tuntuu niin oudolta, sillä jos se sielu on olemassa, niin minun sieluni ainakin tuntee olonsa vallan kotoisaksi tässä tytössä. Ei se ole enää sama sielu jos se menee toiseen. Muita uskontoja en edes mainitse.
Jotain tälläisiä vaihtoehtoja on tullut mieleen:

Mukavinta olisi ajatella, että kuoleman jälkeen vaan kaikki menee tähtien tuollepuolen, sitten siellä hengailtais ulkoavaruudenmuukalaisten (kyllä, muuallakin on elämää kuin Telluksella, ei tuo kaikki *osoittaa epämääräisesti tähtitaivaalle* voi olla vaan helvetisti tyhjää tilaa) kanssa ja kateltais tv:stä kun kaikki muut elämänmuodot yrittää elää ja miettii mitä kuoleman jälkeen. Kaikki puhuisivat jotain universaalia kieltä, joka on aivoissa jo valmiina. Ja tietysti sinne pääsisi riippumatta siitä, onko syönyt elämänsä aikana sikaa vai lehmää.


Tai sitten se olisi kans aika jännä, että mitä kuoleman jälkeen on, riippuu siitä, mihin uskoo; Jos uskoo varmasti että on taivas, jonne pääsee, niin ikään kuin.....Hitto ku on vaikea selittää. Siis, jos uskoo siihen, niin tavallaan näkee unta että pääsee sinne. Unta, joka jatkuu loputtomiin, joka ei itseasiassa ole unta, sillä ei ole enää olemassa, mutta on olemassa silti jollain tietoisuuden tasolla? Noniin, kaikkihan ymmärsi tuon selityksen vallan mainiosti!


Todennäköisempää tietysti on, että se on vaan kaikki loppu. Finito. Ei mitään.

Mutta, se, mitä kuoleman jälkeen on, selviää kyllä AIVAN JOKAISELLE aikanaan. Että älkää hätäilkö, kyllä me saamme sen tietää. (Nojoo, tai sitten ei, sillä jos kaikki vaan loppuu, ei sitä tajua että kuoleman jälkeen oli se että kaikki loppui, sillä kaikkihan loppui. On se niin turhauttavaa ajatella näitä )

Lyhyesti sanottuna: minusta sieluja ei ole olemassa. Pidän ajattelua ja henkiöllisyyttä ruumiillisena olemisena ja ponnisteluna. Vaikka kykenemme aivoillamme tekemään kaikkia ihme juttuja kuten kuvittelemaan täysin abstrakteja ja valtavan monimutkaisia asioita, pidän niitä täysin ruumiillisina asioina. Järkeily, tunteilu, kuvittelu ja kaikki muu scheisse kun on minusta juuri sitä fyysistä ponnistelua -- siis elintoimintoja siinä missä ulostaminenkin. Monimutkaiset aivot ovat minulle sopeutuma siinä missä siivet ja sorkatkin.

Sielu kysymys on aika hankala pala ainakin minulle, en usko siihen, mitä esim. kristityt kuvailevat sieluksi, mutta tuollainen Viittaperkeleen tyylinen uskomus ei myöskään vakuuta minua. En näes saa rakkautta tungettua tuohon evoluutio-opin mukaiseen käsitykseen ihmisestä. Rakkaus ei minusta tunnu niin maalliselta/järkevältä, että se olisi elintoiminto.

edit// Vooi jestas, mitä kello on! Huomenna (tänään) pitäis nouta aikasin kursille ja minä vaan valvon! -_- zz