Metallimusiikki F.C.

Kaikenlaisen fanittamisen voi suorittaa täällä
Avatar
Kiyoshi-san
Chuunin
Chuunin
Viestit: 213
Liittynyt: Pe Kesä 29, 2007 00:02

Re: Metallimusiikki F.C.

Viesti Kirjoittaja Kiyoshi-san »

\m/
Linkkiveitsi
\m/

Että näin tällä kertaa... Ilmeisesti ens viikolla tulee jäätyä maanantaina pois ekalta tunnilta koulussa, kun liput tulevat myyntiin. :p
Pitäis vielä kysyä, lähtiskö pari kaveria matkaan, vaikka epäilen jonkun verran, ei sitä nyt ihan yksin ainakaan kaiken porukan keskelle viitti mennä, silloin on lievä pakko mennä katsomoon. :3 Vai onko kokemusta yksin konserteissa käymisestä, anyone? Noh, itse tieten kävin yksin Iron Maidenin konsertissa, mutta olin silloin istumapaikalla... Liian kaukana, koska screeneiltäkään ees nähny kunnolla bändiä, mutta muuten oli laatu keikka. D:

Sitten muihin aiheisiin. Hmm, Sentencediä on kuunneltu yhä enemmän, ja nyt myös olen kuunnellu tuota Amokkia, ja onhan se aivan halvatun hyvä levy. Taneli Jarvan ääni oli hyvä ja kappaleissa on draivia.

Poisonblackiakin kuuntelin, ihan kiinnostuksesta. Sehän on vähän herkempään siirappi-antiin keskittyvä bändi, melkein niin, että hampaatkin ovat vaarassa, mutta kyllä minä siitä silti tykkään, suht paljonkin. Ja laihiala on yllättävän hyvä kitaristi ^^

Amon Amarthistakin diggailin, The Pursuit of the Vikings-biisistä varsinkin, sen riffi on upea. With Oden on Our Side oli hyvä ja Twilight of the Thundergod oli myös kova. Eihän se viikinkiteema ollut niin hullu idea death metallissa kuin luulin, itse kun en tykkää viikinkipowerista tai power metallista oikeastaan yleensäkään, paitsi tietenkin poikkeuksiakin on (Brainstorm ja Helloween, ehkä Gamma Raykin)

~Jess, bändipaitojakin olis määränä tilata, Slayerin harmaa kotkapaita olisi hankintatoiveena ja Judas Priestin British Steel-paita olisi myös makea, vain se, että nuo kummatkin paidat pitää hankkia eri paikoista... :I

EDIT:

Yosh, pistetäänpä tänne näihin klubin matkan varrella esitettyihin kysymyksiin vastauksia:
LoneWolf kirjoitti:Kertokaapas muuten että mistä genrestä pidätte eniten? Itse olen henkeen ja vereen vannoutunut thrash metallin kannattaja.
Eli, itte olen eniten ehkäpä Thrash-miehiä myös, mutta normi-heavy (Iron Maiden, Judas Priest) ja Groove iskevät myös lujaa. Deathiakin kuuntelen nyt enemmän ja enemmän.
kyuuka kirjoitti:Vielä tuosta Sentencedistä, pidättekö enemmän Laihialan vai Jarvan äänestä?
Kyllä mie taidan kallistua vielä sinne Laihialan puolelle, sen ääni on sen verran puhtaampi kuin Jarvan ja kunnioitan enemmän luonnollisen möreää ääntä kuin ärjyntää, vaikken ärjyntää mitenkään inhoa, vaan tykkään ^^
LoneWolf kirjoitti:Ja sitten vielä tämä the grand-kysymys joka tulee vastaan aina jokaisella musa-aiheisella hevifoorumilla: Kumpi on parempi Megadeth vai Metallica? Minusta se on Megadeth.
Digaan liian paljon kummastakin, että voisin sanoa kovinkaan hyvin, että kumpi on parempi... Ehkä nyt kuiten tällä hetkellä se Metallica vie voiton, koska se minut Metalliin Iron Maidenin kanssa innosti, ja on siten hyvin sydämenläheistä musiikkia ^^
LoneWolf kirjoitti:Mikäs muuten on mielestänne kaikkien aikojen paras ja legendaarisin metallialbumi?
Noh, vaikea kysymys, mutta kyllä sanoisin ensin mieleeni tulevan Metallican Master of Puppetsin, Slayerin Reign in Bloodin, Iron Maidenin The Number of the Beastin/Piece of Mindin ja Judas Priestin British Steelin ^^ (Sry, aika lista : D)
LoneWolf kirjoitti:
siddy kirjoitti:Ja jatketaan kysymyksillä, miksi pidätte metallimusiikista? Mikä siinä ns. iskee?
Tuota on kyllä vähän vaikeaa selitää.. Noh, kokeilen kummistkin. Metallimusiikissa iskee se tietty voima ja joskus jopa agressiivussuus joka siitä pursuaa. Tietenkin myöskin kappaleeseen natsaavat kitarariffit, fillit ja vokaalit. Metalli on minuntyyppistäni musiikkia. Se on se kokonaisuus, ainoa musiikkigenre, joka saa väreet kulkemaan selkääni pitkin.
Kyllä Lone vei sanat suustani, mutta mulle voi tuoda kyllä ihan mikä tahansa muukin musiikkigenre selkäpiihin värinöitä, vaikka eniten saan niitä kyllä metallista ^^
Drago^ kirjoitti:Itse pidän metallimusiikista kaikista soittimista ja äänistä. Tästä voisinkin johtaa kysymyksen mikä soitin/muu äänijutskeli on lempparisi metallimusiikissa?
Kyllä se eniten säväyttää ne kitarariffit, vaikka hyvä bassokomppi ja rummut (Vrt. Slayer - Angel of Death) ovat vähintään yhtä tärkeitä, mutta aina ekana se riffi ja soolo jäävät päässä soimaan.
LoneWolf kirjoitti:milloin aloitte kuuntelemaan Sentencediä?
Tänä kesänä, saadessani veljeltäni The Cold White Lightin kopsattua ^^
LoneWolf kirjoitti:Pidättekö enemmän Megadethin uudesta vai vanhasta musiikista? Mikä on paras albumi?
Kyllä mulle iskee Megadethi melkeinpä kokonaisuutena, vaikkakihan kyllä ne Peace Sells, Rust In Peace ja Countdown to Extinction vievät vielä voiton, mutta ei nämä kaksi uusinta Dethi-lättyä eivät mitään turhiksia olekkaan, varsinkin United Abominations on l-o-i-s-t-a-v-a! \m/
LoneWolf kirjoitti:Kysyisin tällä kertaa että minkä maalaista metallia kuuntelette eniten?
Eniten varmaankin menee amerikkalaista, englantilaista, saksalaista (Saksarässi OWNAA) ja suomalaista.
LoneWolf kirjoitti:Mikä on viimeisin metallimusiikin fanittamiseen liittyvä asia jonka ostitte? Mikä tahansa albumista keikkalippuun kelpaa.
Noh, Metallican Death Magnetic ja Ride the Lightning on hankittu levyistä viimeksi, ja sitten fanikamana Slayerin seinälippu ja Panteran Vulgar Display-paita on tultu hankittua. Seuraavaksi varmaan ostan lipun 'Tallican keikalle ^^
LoneWolf kirjoitti:Pistetäänpä taas tällainen vähän yksinkertaisempi kysymys: Mikä on viimeisin bändi mitä olet alkanut kuuntelemaan?
Taitaapi olla Amon Amarth ja Poisonblackki olleet nytten ne tuoreimmat.

_____________________________________________________________________________________________________

Dodi, let's keep this Corpse alive! Laitan lisää vastauksia kysymyksiin ja kuunneltujen bändien listaa, kunhan muutkin alkavat postailemaan ^^ Selvä, discuss!
Avatar
Kiyoshi-san
Chuunin
Chuunin
Viestit: 213
Liittynyt: Pe Kesä 29, 2007 00:02

Re: Metallimusiikki F.C.

Viesti Kirjoittaja Kiyoshi-san »

//Tuplaposti, mutta on pakottava tarve kirjoittaa tästä, ja herätellä klubia ^^//

Eli, olen alkanut nyt parin viikon aikana kuuntelemaan paria hyvinkin laadukasta bändiä.

Ensimmäisenä tulee tämmöinen neo-oldschool-thrash-bändi kuin Evile. Jumalattoman kovaa riffijunttausta, suosittelen kaikille Thrashin Big Fivestä tykkääville ihmisille, ja varsinkin niille, jotka pitävät Slayerista. Ja tämän on tuottanut mies nimeltä Flemming Rasmussen, sama heppu, joka tuotti Metallican Ride the Lightningin ja Master of Puppetsin.

Bathe In Blood
First Blood

Toisena tulee The Acacia Strain. Eräänlaista Deathcore/Groove-mättöä, joka on uskomattoman murskaavaa paikka paikoin. Joissain biiseissä saattaa junnata hieman, mutta muuten jyrisee yli jä räivii kasvoille. Suosittelen agressiivisesta, hitaasta mätöstä pitäville.

Cthulhu

Sitten tuleekin Municipal Waste. Huumorilla höystettyä, hieman Anthraxmaista partythrash-metallia. Tässä mennään lujaa ja meiningillä!

Headbanger Face Rip

Sitten, kun olin luvannut ylemmässä viestissäni, että laitan listaa metallibändeistä, mitä kuuntelen, niin täältä sitä perhana pesee, vaikkei viestejä ole vielä tullukkaan:

Iron Maiden
Judas Priest
Metallica
Megadeth
Slayer
Pantera
Lamb of God
Superjoint Ritual
Sentenced
Poisonblack
Def Leppard
Black Sabbath
Led Zeppelin
Anthrax
Amon Amarth
Kalmah
Children of bodom
Carcass
The Acacia Strain
The Haunted
Kreator
Sodom
Destruction
Helloween
Brainstorm
Overkill
Motörhead
Municipal Waste
Evile
Mokoma
Machine Head
Alice In Chains
Faith No More
God Forbid
Glenn Tipton
Exodus
Disturbed
Diamond Head
CKY
Bruce Dickinson
AC/DC
Annihilator
Iced Earth
Rage Against the Machine
Dio
System of a Down
Ozzy Osbourne
Sonata Arctica
Testament
Stam1na
Celtic Frost
Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus
Venom
Viikate
Hanoi Rocks
Guns 'N Roses
Deathchain
At the Gates (Kiitti Lone!)
Black Label Society
Serj Tankian
The Scorpions
Diablo
Avatar
Blue_Hill-san
Familiar Stranger
Familiar Stranger
Viestit: 1448
Liittynyt: La Marras 11, 2006 17:18
Paikkakunta: Hjämeenkjyrö

Re: Metallimusiikki F.C.

Viesti Kirjoittaja Blue_Hill-san »

^
Oikein komea lista :D En tiedä puoliakaan...Osan tiedän nimeltä ja pienelt osalta biisejä.. Pitäisikö sitä alkaa kuuntelemaan? Nojoo.. Kai sitä voisi jotain tähän tarinoida.

Hei kuka kuuntelee Dream Theateria enemmänkin? Itsellä innostus vähän lopahti tuossa vähän aikaa sitten mutta sitten... Kirjastosta löytyi levy "Scenes From a Memory: Metropolis pt. 2", joka on aivan täydellinen. Sitä ei voi kuvailla, se pitää kokea. Ahh.. Esimerkiksi jos tiedätte biisin "Home", joka löytyy mm. tuolta kokoelmalevyltä (uudelleen miksattuna). Se on aivan erilainen alkuperäisenä, se on vielä täydellisempi kuin tuolla kokoelmalla.. Ehdottominta hottia levyllä ovat "Overture 1928", "Strange Deja Vu" ja "the Dance of Eternity" (tämä on kyllä mahtava, yrittäkää laskea montako tahtilajinvaihdosta biisissä on.. Tulos on siinä 123 paikkeilla.. Itse en todellakaan edes huomaa kaikkia.)


Minä<3Dream Theater
Bleach EP1 kirjoitti:We have no form, therefore we fear it, and because we are formless, we revere it. Thus we are slain.
Animewatcher
Avasta kiitokset Runtelle ^^
Avatar
LoneWolf
S-Class Missing-nin
S-Class Missing-nin
Viestit: 2102
Liittynyt: Su Helmi 25, 2007 15:51
Paikkakunta: Kaaosmaa

Re: Metallimusiikki F.C.

Viesti Kirjoittaja LoneWolf »

Ostin pitkästä aikaa levyjä! Sain synttärilahjaksi 20 epin lahjakortin Levykauppa Äx:ään, sillä sain ostettua Swallow The Sunin uuden levyn, Plague Of Butterfliesin ja tietysti yhden ehdottomsti maailmanhistorian parhaista musiikkijulkaisuista, Panteran Vulgar Display Of Powerin! Tuo Swallow The Sunin uus lätty on ihan mukava, se ei periaatteessa ole albumi, vaan mini-cd, jossa on yksi varsinainen kappale ja lisäksi muutama demoversio jo muutamasta aiemmin julkaistuista biisistä. Erikoista tässä levyssä on se, että tämä levyn ainoa uusi nimikkokappale on reilut puoli tuntia pitkä! Siinä on ihan mukavasti kuunneltavaa, suosittelen ehdottomasti tarkistamaan. Biisi ei sovi taustatunnelmamusiikiksi, vaan siihen on keskityttävä oikein kunnolla, silloin siitä saa eniten irti, imo. Täältä voi kuunnella, jos vain osaa käyttää tuota playeria :3 Tässä vielä lopuksi pieni tiedontynkä tuosta levystä:
Yhtye julkaisi tänä syksynä Plague Of Butterflies -mini-cd:n, jonka kolmeen osaan pätkitty nimibiisi on peräti 35 minuuttia pitkä. Swallow the Sunin kitaristi ja pääasiallinen biisinikkari Juha Raivio sävelsi teoksen alun perin amerikkalaista balettiprojektia varten, mutta projekti peruuntui, joten bändi julkaisi kappaleen itse. Pitkä kappale yhdistelee tuttuun tapaan epätoivoista synkkyyttä ja kaunista melodioiden virtaa, joita Mikko Kotamäen monipuolinen lauluarsenaali sävyttää.
Oon unohtanut kysyä sitä, että onko kellään sellaista tiettyä albumia, mistä innostus metalliin sai alkunsa? Omalta osaltani juttu lähti käyntiin kun vuonna 02 pappa toi mulle Venäjältä tuliaiseksi Sentencedin The Cold White Lightin. Se iski loppujen lopuksi niin lujaa, että eipä siinä ollut paljoa tehtävissä :D

Kiyoshi, ihan mukava lista sulla :3 Jos Last.fm'ään on uskominen, kuuntelen tai oon kuunnellu noin 250 eri bändiä, ja suurin osa niistä on metallia tahi rockia. Kaikkia en jaksais edes alkaa luettelemaan :D

Viime viikon lauantaina käväisin Kuusisaaressa katsomassa Vaderia, Gravea, Zonariaa ja Gilla Brujaa! Oli melko helvetin kova keikka varsinkin Vaderin ja Graven osalta. Graven kitaristilaulaja heitti mua plektralla päähän, enkä edes löytäny koko plekua vaikka yritin sitä sieltä maasta etsiskellä :( Kuusisaaren pavilionki toimi yllättävän hyvin keikkapaikkana, vaikka aluksi olin melko vittuuntunut siitä, että keikka olikin Teatrian sijaan Kuusisaaressa. Oikeastaan Kuusisaari toimii jopa paremmin keikkapaikkana pienemmän ja hieman suuremmankin luokan bändeille. Mukaan tarttui paitakojulta Vaderin hieno pikähihainen paita hintaan 20€! Enpä oo ennen törmänny noin halpoihin virallisiin bändilongsleeveihin, muualla sellaiset maksaa vähintään 30€ :o T-paidatki makso vain 15€ normaalin 20-25 euron sijasta.. Ois pitäny ostaa peräkärryllinen paitoja sieltä jos ois ollu vain enemmän käteistä mukana :---D

EDIT: Ja miksihän tuo Evilen laulaja kuulostaa aivan Venomin Cronokselta? :3

Kukaan ei oo varmaan kuullut sellaisesta bm-bändistä kuin Mörker. Kuunnelkaa tuo eka biisi, Mitt Arv, tuolta heidän MySpace-profiilista! Aivan loistavaa melodista, hieman ambienttiin kallistuvaa mustaa metallia. Jos et pidä laulajan äänestä, asennoidu oikein ja kuuntele kokonaisuutta, siis melodioita ja sitä loistavaa tunnelmaa, joka tähän biisiin on onnistuttu mestarillisesti luomaan!
Kuva
On pirun vaikea selvitä hengissä hautaan saakka. | Animewatcher | Last.fm | Metallimusiikki F.C. | "Sooner or Slayer"
Avatar
Blue_Hill-san
Familiar Stranger
Familiar Stranger
Viestit: 1448
Liittynyt: La Marras 11, 2006 17:18
Paikkakunta: Hjämeenkjyrö

Re: Metallimusiikki F.C.

Viesti Kirjoittaja Blue_Hill-san »

^
Oikeastaan ainoa bändi minkä noistakin olen joskus kuullut on Pantera, senkin vain nimeltä :D Pitää oikeasti kyllä ruveta itseään sivistämään kun aikaa alkaa löytyä.

Bändipaidat on ihan liian kalliita, muutaman itselleni ostanut [esim. Amorphiksen Joutsen-teepaita.. Upea sivumennen sanoen] mutta tuntuu kyllä heti lompakossa. Varsinkaan kun ei tapahtumissa ihan useaa sataa euroa kannella mukanaan. Kuitenkin muutakin ostettavaa ku paitoja olis.

Taitaa mennä offiksi.. Mie Lone kuuntelen noita siun linkittämiä bändejä ku aikaa löytyy ja heitän kommentia.
Bleach EP1 kirjoitti:We have no form, therefore we fear it, and because we are formless, we revere it. Thus we are slain.
Animewatcher
Avasta kiitokset Runtelle ^^
Avatar
Kiyoshi-san
Chuunin
Chuunin
Viestit: 213
Liittynyt: Pe Kesä 29, 2007 00:02

Re: Metallimusiikki F.C.

Viesti Kirjoittaja Kiyoshi-san »

Hohoooo! Jos sivistystä tarviit, Bluekki, niin mie voisin suositella sulle Panteralta paria biisiä:

Mouth for War
<object width="425" height="344"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/ugmxdT5qnE4&hl ... ram><param name="allowFullScreen" value="true"></param><param name="allowscriptaccess" value="always"></param><embed src="http://www.youtube.com/v/ugmxdT5qnE4&hl=en&fs=1" type="application/x-shockwave-flash" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="425" height="344"></embed></object>[/youtube]

Domination

I'm Broken

Cemetery Gates

Nuilla kait pääsisit jo alkuun, nämä on mulle inakin ne tärkeimmät Panteran kappaleet jo fiilikseltään... Cemetery Gateskin sisältää paljon tunnepohjan juttuja. ^^

Juu, kuten tuolla toisella alueella hehkutinkin, on tullu fiilisteltyä nytten Sentencedin Funeral Albumia ja The Hauntedin rEVOLVEria. Myöskin Anthraxia ja Master of Puppetsia on tullut kuunneltua paljon. Jees. Ei sinänsä mitään muuta sanottavaa (o.o')

Noh, kait sitä nyt jotain löytyis vielä. Se, että tuli ostettua Slayerin kotkapaita, värillinen kylläkin, mutta on se silti cool. Ja kaikkea muutakin on tapahtunut, kuten se, että menetin musiikkikirjastoni kovoni mennessä paskaksi, joten koneen tullessa kuntoon pitää *köh* "keräillä" ne uudelleen. Kyllähän 8 gt musiikkia viemäristä alas vituttaa kohtuu rankasti. Sellasta.
Avatar
LoneWolf
S-Class Missing-nin
S-Class Missing-nin
Viestit: 2102
Liittynyt: Su Helmi 25, 2007 15:51
Paikkakunta: Kaaosmaa

Re: Metallimusiikki F.C.

Viesti Kirjoittaja LoneWolf »

Oh noues, täällä ei oo paljoa porukkaa liikkunu viimeaikoina D: Lapiot käteen äijät, me kaivamme tämän arkun takaisin maan pinnalle!!

Hehkuttelin tässä jokunen viikko sitten Omnium Gatherumin uutta albumia The Redshift. Aivan oikeasti käsittämättömän kova albumi, joka nosti arvostukseni bändiä kohtaan melko perkeleen korkealle. Kotelon käsittämättömän hieno kansikuvakin kertoo jo paljon sisällöstä:

Kuva

Jos pidät melodeathista, tartu kirveeseen. Tässä ois muutama malli:

CHAMELEON SKIN

Ehdottomasti koko albumin kovin ralli. Tässä biisissä on mukana kaikki elementit, joita täydellinen melodeath-biisi kaipaa.

NAIL



Tämä biisi herätti ensimmäisen kerran mielenkiintoni koko bändiin. Oikein loistava kappale, albumin avausbiisi!

Täältähän nyt tunnetusti löytyy melodeath-faneja, kuunelkaa nuo ja kertokaa mitä piditte! Hoplaa.
Kuva
On pirun vaikea selvitä hengissä hautaan saakka. | Animewatcher | Last.fm | Metallimusiikki F.C. | "Sooner or Slayer"
Disaster
Genin
Genin
Viestit: 127
Liittynyt: La Huhti 28, 2007 21:58

Re: Metallimusiikki F.C.

Viesti Kirjoittaja Disaster »

Toi eka biisi vaikutti ihan hyvält kunnes tuli toi "laulu", olin vähä että ei helvetti, mutta siihenki tottu aika nopeesti. Suht hyvää musiikkia, tota vois alkaa kuunteleen enemmänki. Tää toinen kappale onkin sit selvästi mielestäni parempi. Hemmetin tuhtia tavaraa. Melodeath ftw.
Avatar
Kiyoshi-san
Chuunin
Chuunin
Viestit: 213
Liittynyt: Pe Kesä 29, 2007 00:02

Re: Metallimusiikki F.C.

Viesti Kirjoittaja Kiyoshi-san »

Jees, kuuntelinpas nuo Lonen biisit ja sanoisin, että ihan hyväähän tuo musiikillisesti oli, mutta siten itellekki tuo laulu oli vähän, ehh... Ite tykkään melodeathinkin laulujutuissa semmoisesta Kalmahin kaltaisesta rääynnästä kuin "örjynnästä". Kuitenkin pistän paremmin kommenttia paremmin kuunneltuani, eli tässä ens viikon pakeilla, mutta nyt vois sanoa, että melko perus melodeathia kylläkin muuten.

Melodeathista vielä sen verran, että Kalmahin Heroes to Usin alku on helvetin nätti soittaa skeballa. \o/
Avatar
Kiyoshi-san
Chuunin
Chuunin
Viestit: 213
Liittynyt: Pe Kesä 29, 2007 00:02

Re: Metallimusiikki F.C.

Viesti Kirjoittaja Kiyoshi-san »

Tuplaposti, mutta ei kait sillä niin väliä :D

Jees, eli tuo Omnium Gatherum oli ihan hyvää, ei ehkä kuitenkaan aivan minulle sopivaa melodeathia. Laulaja ei ollut kovin hyvä, ihan melodeathin skaalalla ja biisin miksauksessa oli jotenkin outo kolina, joka häiritti, rumpujen osalta. Mutta teknisesti ihan hyvää. Mutta ei Lone aivan minun juttu ; )

Itellä on jotenki alkanut tämmöinen hullu Kalmah-buumi tässä joku aika sitten. Tullu kuunneltua niiden biisejä ja tapailtua hienoimpia riffejä skitalla, varsinkin nyt on tullu kuunneltua The Groan of Wind:iä ja To the Gallows:ia, kummankin alut ovat taas upeita ja varsinkin jälkimmäisessä rytmi on hieman epätavallinen melodeathin saralla, jotenkin semmonen siisti. Ja The Groan of Windin melodiat ovat nyt vain niin eeppisiä, varsinkin alku saa selkäpiit värisemään. Kalmahilla on normaalistikin niin siistejä sooloja ja kaikki säkeistöjen kulut ovat hienoja. En tiedä mutta jotenkin melodiat iskevät sydämeen kovemmin kuin millään muulla Melodeath-bändillä :P

Laitanpa ne tähän, niin että netkin ketkä eivät ole Kalmahia kuunnelleet voivat nauttia! Tiedän ainakin sen, että täällä on muitakin, jotka kuuntelevat Kalmahia, haluan tietää teidänkin lempibiisejä heiltä. ^__________^

The Groan of Wind
<object width="425" height="344"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/nybR7fdKYw8&hl ... ram><param name="allowFullScreen" value="true"></param><param name="allowscriptaccess" value="always"></param><embed src="http://www.youtube.com/v/nybR7fdKYw8&hl=en&fs=1" type="application/x-shockwave-flash" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="425" height="344"></embed></object>[/youtube]

To the Gallows
<object width="425" height="344"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/ctLvaCy_zJM&hl ... ram><param name="allowFullScreen" value="true"></param><param name="allowscriptaccess" value="always"></param><embed src="http://www.youtube.com/v/ctLvaCy_zJM&hl=en&fs=1" type="application/x-shockwave-flash" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="425" height="344"></embed></object>[/youtube]

Mutta kuitenkin omat lempibiisit Kalmahilta on juuri nuo kaksi ylempää, lisänä Heroes to Us, Kill the Idealist ja Moon of My Nights.
Avatar
masi
Rookie
Rookie
Viestit: 57
Liittynyt: Ma Maalis 31, 2008 15:31

Re: Metallimusiikki F.C.

Viesti Kirjoittaja masi »

Taitaa olla vähän aikaa ku oon viimeks käyny täällä

Vois aluks listata mitä nykyään kuuntelen

Blood Stain Child
Demon Hunter
Finntroll
Five Finger Death Punch
Gojira
In Flames
Insomnium
Lamb of God
Miseration
Raintime
Scar Symmetry
Soul Embraced
Thyrfing
Wintersun

Ei itteä hirveesti temmannu mukaan Omnium Gatherium ja Kalmah. Ihan hyvää, muttei temmannu mukaan tarpeeks.
Vois huomenna koittaa jaksaa lukea noi miljoona 2000000 uutta sivua jotka tähänki viestiketjuun on tullu. Nytte kuitenki kattomaan leffaa.
Avatar
Kiyoshi-san
Chuunin
Chuunin
Viestit: 213
Liittynyt: Pe Kesä 29, 2007 00:02

Re: Metallimusiikki F.C.

Viesti Kirjoittaja Kiyoshi-san »

Jees, tässäpä tuli mieleen bumppia tätäkin FC:tä...

Eli, tässä ei ole parin kuukauden aikana sinänsä mitään erikoista tpahtunut, mitä nyt LoGin uusi albumi on julkaistu. (Kukaan kuunnellut?) Itse hankin sen tässä joku päivä aikaa ja olen ehtiny vasta kahdesti kuuntelemaan, kuitenkin ihan hyvän kuuloinen, tykkään kuinka LoG on vähän vähentänyt turhaa säröä ja päässy sellaiseen luonnollisempaan soundiin. Eli thumbsup ja suosittelen kaikkien kuunneltavaksi.

Sitten muuten olen viimeaikoina kuunnellut enimmäkseen death metallia, Kalmahia, Opethia, Insomniumia ja Before the Dawnia nyt muutamia mainitakseni. Kuitenkin on pyörinyt kuvioissa myös The Haunted, Metallica ja se ainainen Iron Maiden. :D Sleikkaakin on tullut jonkin verran kuunneltua, vaikka hieman sattunut kuuntelemalla kuluttamaan biisit loppuun mp3-soittimessani. Skeban kannalta sitten olen soitellut enimmäkseen Kalmahia ja joitain satunnaisia riffejä Slayerilta.

Eli tämmöistä tällä kertaa. (Btw. The Haunted - The Fallout on harvinaisen kova biisi)
Avatar
masi
Rookie
Rookie
Viestit: 57
Liittynyt: Ma Maalis 31, 2008 15:31

Re: Metallimusiikki F.C.

Viesti Kirjoittaja masi »

Löyty äskettäin mahtavalta kuullostava suomeksi laulava bändi
http://hagall-metal.com/lataukset.php

Pitääkin kuunnella tuo LoGin uusi albumi jossain välissä
Avatar
Kiyoshi-san
Chuunin
Chuunin
Viestit: 213
Liittynyt: Pe Kesä 29, 2007 00:02

Re: Metallimusiikki F.C.

Viesti Kirjoittaja Kiyoshi-san »

Jees, tänne vois taas tulla uppimaan, kun on taas lievästi booooring-olo. :0

Eli, viime aikoina mitä olen kuunnellut. Opeth on pyörinyt nyt tämän viikon ja vähän kauemminkin, ja nyt kun tiistaina tuli ostettua kympillä tupla-CD-paketti: Blackwater Park ja Deliverance, niin on vieläkin enemmän tullut kuunneltua. On muistaakseni tällä hetkellä viidentenä Last.fm:ssä. ^^ Voin vain sanoa, että Harvest on pirun kaunis, Blackwater Park helvetin kova, ja Deliverance moshaamisbiisi. Varsinkin Blackwater Parkin sen ensimmäisen pitkän akustisen kohdan jälkeen alkava riffi on sellainen, että sitä vois kuunnella hamaan tappiin asti.

Sitten olen löytänyt pari uutta tuttavuutta, Legion of the Damned ja Cavalera Conspiracy. Kummatkin ovat Deathrash-akselia ja kummatkin ovat loistavia, varsinkin legionia on tullut kuunneltua. Cult of the Dead-levyä, muihin en ole vielä ehtinyt tutustua. Ja tosiaan, siis Cavalera Conspiracy on sitten mm. Sepulturasta ja Soulfly:stä tuttujen Cavaleran veljesten bändi, jossa btw. soittaa bassoa Gojiran laulaja-kitaristi, Joe Duplantier. Suosittelen kaikille, jotka tykkää nopean ja keskitahtisen välillä vaihtelevasta mätöstä.

Cavalera Conspiracy - Sanctuary
<object width="425" height="344"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/rIj3kpPYh1M&hl ... ram><param name="allowFullScreen" value="true"></param><param name="allowscriptaccess" value="always"></param><embed src="http://www.youtube.com/v/rIj3kpPYh1M&hl=en&fs=1&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="425" height="344"></embed></object>[/youtube]

Legion of the Damned - Cult of the Dead
<object width="425" height="344"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/zQO2StKllg0&hl ... ram><param name="allowFullScreen" value="true"></param><param name="allowscriptaccess" value="always"></param><embed src="http://www.youtube.com/v/zQO2StKllg0&hl=en&fs=1&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="425" height="344"></embed></object>[/youtube]

Mielipiteitä! En halua olla ainoa joka täällä jostain puhuu : D

Niin, tuo Hagall kuulosti korviini hyvältä, sen verran mitä ehdin kuunnella, hienoja melodioita. ^^

Niin muuten joskus ammoin 2007 oli Lone kysynyt, että onko täällä Motörheadin kuuntelijoita. Tässä olis ainakin yksi. o/ En ole kuitenkaan niinkään paljoa kuunnellut, kuin ne legenda Overkillit, Ace of Spadesit jne. Kuiten varmaan imo paras biisi on Stone Dead Forever, se on siisti, jättää Tallican version kauas taakseen. Ja soolo on kova.

Kukaan kuullut sellaisesta bändistä kuin Kataklysm? Saksalaista Deathia, omiin korviini melko iskevää, yksi biisi kuulosti aika paljon Kreatorilta, yllättäen. Mutta itsehän löysin tämän bändin vasta toissapäivänä. :3

Kataklysm - Face the Face of War
Video kadonnut youtuben syövereistä :C

Ja Insomniumia on tullut kunneltua, niiden doom-sävytteinen melodeath on sulosointuja suomalaisille korvilleni. Tällä hetkellä kovimmat Dying Chant, Mortal Share ja Drawn to Black. Varsinkin Drawn to Blackin lyriikat iskevät sydämeen, vaikka runosta ovatkin otetut:

"The night has a thousand eyes,
And the day but one;
Yet the light of the bright world dies
With the dying sun

The mind has a thousand eyes,
And the heart but one:
Yet the light of a whole life dies
When love is done
"

Mutjoo. Siinä tällä kertaa, koetan vieläkin saada lisää eloa. Metalheads awake! o7

EDIT:

Hoo, Sonisphereen on julkistettu lisää bändejä, jo kolmen siellä olevan kovan ja yhden laimean lisäksi! Nyt siis "festivaaleille" on tulossa Metallica, Anthrax, Machine Head, Lamb of God ja Mastodon. Odotettavissa jälkimainingeissa pään olevan kipeä bängäämisestä ja kehon täysin awessa. :0~
Viimeksi muokannut Kiyoshi-san, To Huhti 30, 2009 19:06. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
Blue_Hill-san
Familiar Stranger
Familiar Stranger
Viestit: 1448
Liittynyt: La Marras 11, 2006 17:18
Paikkakunta: Hjämeenkjyrö

Re: Metallimusiikki F.C.

Viesti Kirjoittaja Blue_Hill-san »

Stam1nan Raja-albumi on ihan mahtavaa kamaa ^^ Tuli se tuossa "hankittua" niin on kyllä tullu kuunneltua, tyksin kovin kovasti. Muuten ollut taas metallipuolella vähän hiljasta, ajattelin kuitenkin korjata tämän.....

....Opethiin olisi tarkoitus tutustua ^^
Bleach EP1 kirjoitti:We have no form, therefore we fear it, and because we are formless, we revere it. Thus we are slain.
Animewatcher
Avasta kiitokset Runtelle ^^
Vastaa Viestiin