Huomio, tämä foorumi tullaan lopettamaan, henkinen jatkaja tälle foorumille löytyy osoitteesta http://animu.fi/forum/

Kiba FC

Kaikenlaisen fanittamisen voi suorittaa täällä

Kiba FC

ViestiKirjoittaja miyoko » La Huhti 28, 2007 20:30

Höm. Minusta Kiba tarvitsee ehdottomasti oman Fan clubin, ja kun täällä ei sellaista vielä näyttänyt olevan niin...

Vähän lainausta Naruto.fin Wikistä:
"Kiba kuuluu tiimiin numero 8 yhdessä Hinatan ja Shinon kanssa. Heidän opettajansa on Yuuhi Kurenai. Kiba tulee Inuzukan klaanista, jonka jäsenet ovat erikoistuneet taisteluun eläinten, erityisesti koirien kanssa. Niin myös Kiba on saanut nuorena, ennen ninja-akatemiaan menoaan, koulutettavakseen ninja-koira Akamarun. Heidän välilleen on kehittynyt hyvin vahva side ja harvoin nähdäänkin toinen ilman toista. He pystyvät myös kommunikoimaan keskenään, ja taistelevat useimmiten yhdessä.

Kiba on Naruton tapaan äänekäs, suurisuinen ja saattaa aika ajoin antaa typerän kuvan itsestään, mutta tosi paikan tullen hän on luotettava, periksiantamaton ja vahva taistelija. "


Joten, jos tykkäilet Kibasta, niin liittymään sitten vain! Keskustelua, ja kuvia ja fanartteja etc. voi myös postailla.


Jäsenet:
Retsku-san
ShadowDragon
Tonnikala
Woler
[Deisi]
Kumiko
Marumaru
Sabu-chan
Ikari
Viimeksi muokannut miyoko päivämäärä Ke Syys 26, 2007 14:02, muokattu yhteensä 5 kertaa
Avatar
miyoko
ANBU
ANBU
 
Viestit: 402
Liittynyt: To Huhti 07, 2005 15:02
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja Retsku-san » La Huhti 28, 2007 21:18

Mii liityn. Kiba on lempihahmoni Akamarun kanssa^^
Tästä saan kiittää fillereitä ja Sasuken metsästystä. Fillereissä se Inuzaku Kiba's looong day jaksoa joka oli hyvä^^. Ja Sasuken metsästyksessä aloin tosissani pitämään Kibasta^^
Eli minut jäseneksi.
Kuva
Kuva
Avatar
Retsku-san
Chuunin
Chuunin
 
Viestit: 202
Liittynyt: Pe Marras 10, 2006 09:47
Paikkakunta: Oulu

ViestiKirjoittaja miyoko » Su Huhti 29, 2007 12:01

Yay, hienoa hienoa. Lisäilen teidät.
Minen ole sen pahemmin katsellut noita fillerijaksoja, mutta jos siellä kerran on tuollainen [pelkkä] Kiba-jakso, niin sitä voisi kyllä vilkaista.. :}
Avatar
miyoko
ANBU
ANBU
 
Viestit: 402
Liittynyt: To Huhti 07, 2005 15:02
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja Tonnikala » Su Huhti 29, 2007 13:51

Liitynpä siis minäkin. Kiba on ihan loistava hahmo! tykkään sen luonteesta.
Kuva
Avatar
Tonnikala
Just nobody
Just nobody
 
Viestit: 1297
Liittynyt: La Marras 18, 2006 18:23
Paikkakunta: Hämeen kyrössä

ViestiKirjoittaja miyoko » Su Huhti 29, 2007 20:01

Kiva, kun liityit. :3 *lisää sen*
Avatar
miyoko
ANBU
ANBU
 
Viestit: 402
Liittynyt: To Huhti 07, 2005 15:02
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja Retsku-san » Su Huhti 29, 2007 20:24

No niin filleriessä se Kiba jakso oli 184 mutta kyllä siinä on suuressa osassa Akamarukin;D
Mutta jup siellä pomppii kyllä Narutokin paljon mutta jakso on aikas täynä Kibaa ja Akamarua ja NArutokin siellä tunkee naamaansa joka väliin:p
Kuva
Kuva
Avatar
Retsku-san
Chuunin
Chuunin
 
Viestit: 202
Liittynyt: Pe Marras 10, 2006 09:47
Paikkakunta: Oulu

ViestiKirjoittaja Tonnikala » Ti Touko 08, 2007 18:52

Kuva
Avatar
Tonnikala
Just nobody
Just nobody
 
Viestit: 1297
Liittynyt: La Marras 18, 2006 18:23
Paikkakunta: Hämeen kyrössä

ViestiKirjoittaja Woler » Su Touko 13, 2007 12:52

Mäki liityn Kiba on mun lempi hahmo! :D
Avatar
Woler
Chuunin
Chuunin
 
Viestit: 280
Liittynyt: Ma Tammi 29, 2007 16:05
Paikkakunta: Ylivieska

ViestiKirjoittaja miyoko » Pe Touko 18, 2007 08:00

Jaijai, olen ollut epäaktiivinen viime aikoina, anteeksi siitä. Mutta kiva kun liityit Woler, lisäilen sinut tuonne. ^___^
Avatar
miyoko
ANBU
ANBU
 
Viestit: 402
Liittynyt: To Huhti 07, 2005 15:02
Paikkakunta: Tampere

Re: Kiba FC

ViestiKirjoittaja [Deisi] » Ma Kesä 11, 2007 18:28

Saanko liittyä?
Orochimaru/SasoDei/Deidara/Kiba/Akatsuki/ Kankurou/Itachi /Gaara/Suigetsu/Zaku,Dosu ja Kin/Black lagoon FC
Kuva
Avatar
[Deisi]
Genin
Genin
 
Viestit: 117
Liittynyt: La Kesä 09, 2007 12:09
Paikkakunta: jokioinen

Re: Kiba FC

ViestiKirjoittaja miyoko » Su Heinä 01, 2007 10:33

Toki saa liittyä. ^^
Avatar
miyoko
ANBU
ANBU
 
Viestit: 402
Liittynyt: To Huhti 07, 2005 15:02
Paikkakunta: Tampere

Re: Kiba FC

ViestiKirjoittaja roxor » Ti Heinä 10, 2007 11:58

~
Viimeksi muokannut roxor päivämäärä Ma Kesä 02, 2008 01:12, muokattu yhteensä 1 kerran
roxor
Academy Teacher
Academy Teacher
 
Viestit: 368
Liittynyt: Ti Touko 31, 2005 11:18

Re: Kiba FC

ViestiKirjoittaja [Deisi] » To Heinä 12, 2007 10:07

Orochimaru/SasoDei/Deidara/Kiba/Akatsuki/ Kankurou/Itachi /Gaara/Suigetsu/Zaku,Dosu ja Kin/Black lagoon FC
Kuva
Avatar
[Deisi]
Genin
Genin
 
Viestit: 117
Liittynyt: La Kesä 09, 2007 12:09
Paikkakunta: jokioinen

Re: Kiba FC

ViestiKirjoittaja Sabu-chan » Pe Heinä 27, 2007 10:35

Voinkos mäki liittyy :D? Kiba on mun suosikki hahmo!!!! Mä tykkään sen luonteest ja muutenkin se on söpö n.n

http://photobucket.com/mediadetail/?med ... geOffset=3
Viimeksi muokannut Sabu-chan päivämäärä Ke Elo 15, 2007 14:13, muokattu yhteensä 1 kerran
Guess who's back?... Sabu-chan >8D
KuvaKuva
Avatar
Sabu-chan
Tokubetsu Jounin
Tokubetsu Jounin
 
Viestit: 500
Liittynyt: Pe Touko 25, 2007 18:41
Paikkakunta: Hidden village of city ;D


Seuraava

Paluu Fan Club

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa