Kirja jonka luit viimeksi.

Keskustele suosikkikirjoistasi ja -kirjailijoistasi täällä, tai vaikkapa kirjallisuudesta ylipäätänsä.
Vastaa Viestiin
Avatar
Drago^
Cthulhu
Cthulhu
Viestit: 1483
Liittynyt: Ke Huhti 21, 2004 20:01
Paikkakunta: R'hyel

Viesti Kirjoittaja Drago^ »

Agatha Christie, Eikö yksikään pelastunut AKA kymmenen pientä neekeripoikaa

Idea on siis se, että kymmenen henkilöä kutsutaan saarelle joka on saanut nimensä siittä, että se muistuttaa "neekerin päätä". Se on karu kivinen kallio jonne on rakennettu moderni hieno talo. Se on kohtuun kaukana pienestä rauhallisesta kalastajakaupungista minkä sen liepeillä on. Talon omistajat eivät ole saarella ja moottorivene lakkaa käymässä siellä. Sitten alkaa ihmisiä putoilla totellen erästä runoa kymmenestä neekeripojasta.

Kirja oli ensimmäinen rikosromaani minulle. Alku oli hidas, mutta kun ihmisiä alkoi kuolemaan niin alkoi kirja jännittämään enemmän. Kun jälellä oli enään noin neljä henkeä niin kirja oli kohokodassaan. Kumminkin lopetus oli laimea ja jotenkin ei tarjonnut lukijalle sitä mitä odotin eniten.



6/10 Kirjan jaksoi lukea, mutta muuten en pitänyt siitä.
"Mikään ei ole este, se on mahdollisuus".

Ia! Ia! Cthulhu Fthagn! Ph'nglui mglw'nfah Cthulhu R'lyeh wgah'nagl fhtagn!
Avatar
Deta-
Chuunin Exam Supervisor
Chuunin Exam Supervisor
Viestit: 628
Liittynyt: To Tammi 06, 2005 19:07

Viesti Kirjoittaja Deta- »

Drago^ kirjoitti:Agatha Christie, Eikö yksikään pelastunut AKA kymmenen pientä neekeripoikaa
Haha tota kirjaa en unohda koskaan. Pari vuotta takaperin meijän koulussa oli hollantilaisia vierailemassa ja tottakai ne tuli meijän luokkaan. Ja kysy eräältä mun luokkalaiselta, että mitä se lukee. Kaveri oli mennu niin lukkoon, että sanonu ten little niga child kirjan nimeksi :lol: Siinä tippu kyllä kaikki. rasismia ei tueta
Kuva
Avatar
Mirha
Mindfuck
Mindfuck
Viestit: 1723
Liittynyt: Pe Syys 16, 2005 14:35

Re: Kirja jonka luit viimeksi.

Viesti Kirjoittaja Mirha »

Sain eilen luettua Mark Twainin The Adventures of Huckleberry Finn. Piti lukea yhdelle kurssille, enkä voi sanoa kauheasti nauttineeni lukuprosessista. Joissain kohtaa toki ihan hauska kirja, mutta useimmiten tuskaista taistelua. En tiedä miten tuo kirja kääntyy suomeksi, mutta englanniksi oli aika vaikealukuinen juuri tuon murteen takia (kirjoitettu puhekielellä).

Suosittelen niille, joita kiinnostaa elämä Amerikan mantereella 1850-luvun paikkeilla. Orjia, jokilaivoja ja muuta sellaista.
narri kirjoitti:Good Omens (yhdessä Neil Gaimanin kanssa) on herran parhaimmistoa
Kyllä, kyllä. Itse en tosin pidä siitä niinkään Pratchettin vaan Gaimanin takia.
退屈な星が狂々回る merry go round
Just a Fuckin' class hero ON THE BEACH
Avatar
Karupin
ANBU Squad Leader
ANBU Squad Leader
Viestit: 886
Liittynyt: Ke Helmi 09, 2005 21:55
Paikkakunta: Jyväskylä
Viesti:

Re: Kirja jonka luit viimeksi.

Viesti Kirjoittaja Karupin »

Sain muutama päivä sitten päätökseen Banana Yoshimoton kirjan Kitchen. Äidinkielen viimeiseen kurssiin sisältyi jonkin kehityskertomuksen lukeminen ja siitä tulee kirjoittaa essee. Koska en ole kamalasti lukenut japanilaista kirjallisuutta, valitsin niistä muutamista kirjalistoista tämän. Kirja kertoi Mikage Sakurai-nimisestä nuoresta naisesta, joka menettää isoäitinsä ja monta muutakin läheistä ihmistä. Kirja oli nopealukuinen ja vaikka aihe olikin osittain aika synkkä, pidin siitä silti paljon.

Nyt kun kesäloma lähestyy, minunkin pitäisi taas elvyttää lukuharrastustani ja lainata lisää kirjoja.
Kuva
~Y.S.A.K ~ Neji FC ~ Hitsugaya taisho FC ~ Akatsuki FC ~
Avatar
Blue_Hill-san
Familiar Stranger
Familiar Stranger
Viestit: 1448
Liittynyt: La Marras 11, 2006 17:18
Paikkakunta: Hjämeenkjyrö

Re: Kirja jonka luit viimeksi.

Viesti Kirjoittaja Blue_Hill-san »

"Lukion Psykologia 02"- kirjan... huomenna sitten koe, saa nähdä miten menee.. Aiheena siis kehityspsykologia eli ihan mielenkiintoinen aihe joo mutta kirja oli vähän saman jauhamista. =_=
Bleach EP1 kirjoitti:We have no form, therefore we fear it, and because we are formless, we revere it. Thus we are slain.
Animewatcher
Avasta kiitokset Runtelle ^^
Avatar
fredo
ANBU Captain
ANBU Captain
Viestit: 1253
Liittynyt: Ti Elo 31, 2004 00:32
Paikkakunta: Ajou university, Suwon, Etelä-Korea
Viesti:

Re: Kirja jonka luit viimeksi.

Viesti Kirjoittaja fredo »

Maaekosysteemien saaste-ekologia

luen tällähetkellä, tai en oikeestaan, koska kirjoitan tänne, vaikka keskiviikon tenttiin pitäis lukea.
Kirja käsittelee Maaekosysteemien saaste-ekologiaa ja sisältö on seuraavanlainen

– Saaste-ekologian historiaa, menetelmiä peruskäsitteistöä
– Bioindikaattorien tyypit, otannan periaatteet
– Kemialliset analyysit biologisesta aineistosta
– Biologiset vaikutusanalyysit
– Yhdyskunnan ja ekosysteemien analyysit
– Siirrännäiset
– Maaperä, juuret, sienijuuret
– Ekologinen riskinarviointi

aika hapokasta lukea yliopiston kirjastossa, kun koneen emolevy pamahti lauantaina, eikä gikantissa ollu yhtään kappaletta yhtä kannettavaa, jonka olisin halunnu.
Go Student Exchange http://www.gostudentexchange.com/ -Jouni Ahtiainen-
Avatar
Kinuski
Genin
Genin
Viestit: 194
Liittynyt: Ke Maalis 09, 2005 16:32
Paikkakunta: Nurmijärvi

Re: Kirja jonka luit viimeksi.

Viesti Kirjoittaja Kinuski »

Itse luin Taru ja Tarmo Väyrysen fantasia kirjan Kuuman tuulen aika. Sai minut varsin vakuuttuneeksi, että myös suomalaiset osaavat kirjoittaa mielenkiintoisia fantasia kirjoja. Juoni kuullostaa varsin tavalliselta. Kirja kertoo Tessistä joka on Sirpin hallitsijan tytär. Sitten Sirpiin hyökkää Vuorimaan sotilaat ja surmaavat Tessin isän ja ottavat hänen äitinsä vangiksi. Tessi tietysti pääsee pakenemaan ja muut odottavat tämän sitten vapauttavan Sirpin vuorimaan sotilailta.

Loppujen lopuksi menin sitten rohmuamaan kirjastosta loputkin kirjat jotka kuuluvat Vuorileijonan varjo kirjasarjaan josta tämä oli ensimmmäinen. Ja näin viihdekirjallisuus tulee ja pilaa minun koeviikkoni...
On my way~
Kuva
roxor
Academy Teacher
Academy Teacher
Viestit: 368
Liittynyt: Ti Touko 31, 2005 11:18

Re: Kirja jonka luit viimeksi.

Viesti Kirjoittaja roxor »

~
Viimeksi muokannut roxor, Ma Kesä 02, 2008 01:19. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Metal
Academy Teacher
Academy Teacher
Viestit: 319
Liittynyt: Su Kesä 03, 2007 19:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kirja jonka luit viimeksi.

Viesti Kirjoittaja Metal »

eheheh. Viimeksi lukemani kirja on Tyttö, 15 vee, eli siis random teinikirja, jollaisia on kiva lukea, koska ne ovat niin... kevyitä. Ja ne ovat viihdyttävää luettavaa, samalla tavalla kuin kaikki Demin kysymyspalstat sun muut (oih kyllä, luen Demiä X'3), ei sillä että mitenkään halveksisin tyyppejä, jotka sinne niitä kysymyksiä lähettävät ja lukevat teinikirjoja tosissaan.

Mutta siis juuh, kirja kertoi 15-vuotiaasta (whoa, nimi ei varmaan kerro sitä) tytöstä joka on fiksu, muttei jaksa keskittyä koulunkäyntiin. Mukaan sotketaan mary sue bestis, pari poikaa, misokeittoirtorinnat ja tadaa, siinä se.
Kyllä, selitän tosi yksityiskohtaisesti~

Oli siis aika viihdyttävä kirja. Luin sen parissa päivässä.
Kuva
Avatar
Yozora
Unfit to be a Gundam Meister
Unfit to be a Gundam Meister
Viestit: 1128
Liittynyt: Ma Touko 17, 2004 13:30
Paikkakunta: TRANS-AM system
Viesti:

Re: Kirja jonka luit viimeksi.

Viesti Kirjoittaja Yozora »

Tänään sain lopultakin luettua loppuun Robin Hobb'n viimeisimmän kirjan, Forest Magen. Se on jo pitkään lojunut keskeneräisenä hyllyssäni, koska mukamas ikinä ei ole aikaa lukea sitä loppuun, mutta tänään repäisin ja luinlopultakin ne viimeiset 100 sivua. Juuri ajoissa ennen seuraavaa kirjaa, jonka pitäisi ilmestyä tänä kesänä.

Taattua Robin Hobb'a tuokin oli, ja nautin sen lukemisesta kovasti. Jotenkin tuo Soldier Son -trilogia ei vaan nappaa ja imaise mukaansa samalla lailla kuin The Farseer. Silti, mielenkiintoisia asioita tuokin käsittelee, ja odotan innolla seuraavaa kirjaa, joka on siis sarjan päätösosa.
Kuva
[ tähdenlentona kai luokseni saavuit ja kauniimman teit minun maailmastain ]
Avatar
Bitenshi
Missing-nin
Missing-nin
Viestit: 1598
Liittynyt: Ma Helmi 14, 2005 08:57
Paikkakunta: Lestijärvi
Viesti:

Re: Kirja jonka luit viimeksi.

Viesti Kirjoittaja Bitenshi »

Weis & Hickman duon Profeetan Ruusu -trilogian päätösosa Akhranin Profeetta.

Tykkäsin. Ajattelin siitä luettavaa jotain pariksi ekaksi kesälomaviikoksi, mutta kappas vaan: kesälomalla ei ole mitään tekemistä. .____. Kirja tuli luettua kolmessa päivässä. Niin kauan siinä kesti vain senkin takia, että halusin säästellä.

Tykkäsin. Koko sarja erosi mukavasti muista fantasiakirjoista miljööllään. En uskonut, että tykkäisin itämaisesta fantasiasta niin paljon, mutta kun siihen sekoitetaan sitten erittäin hämmentynyt wanhasta tutusta fantasiamaailmasta tuttu velho, niin tuloshan on taattua kultaa. Kirjan parissa kelpasi hekotella ja jännittää samaan aikaan. Juoni toimi ja lopetus oli kiva. Jätti auki, töksähti, mutta oli silti onnellinen. :3

Toivoisin jatkoa sarjalle, mutta toisaalta tuollaisena trilogianakin se oli todella hyvä. Suosittelen kyllä, jos ei viitsi koko ajan lukea haltioista, lohikäärmeistä ja velhoista.

Enkä ole noiden kirjojen lisäksi lukenut yhtään Weis & Hickman -kirjaa. |D Yritin joskus lukea Kuoleman portteja, mutta en saanut niistä otetta.
Kuva
Ruotsinvihkonsa sottaamisesta vastaa Gomis.
~Y.S.A.K
Avatar
LoneWolf
S-Class Missing-nin
S-Class Missing-nin
Viestit: 2102
Liittynyt: Su Helmi 25, 2007 15:51
Paikkakunta: Kaaosmaa

Re: Kirja jonka luit viimeksi.

Viesti Kirjoittaja LoneWolf »

Remeksen Karjalan Lunnaat. Aivan mahtava teos, pidin todella paljon. Kuuluu ehdottomasti Remeksen kirjojen kärkikaartiin. En olisi uskonut että Remeksen ensimmäiset kirjat olisivat näinkin hyviä.. Suomalainen nainen, Maria Fillmore päätti hankkia Karjalan takaisin keinolla millä hyvänsä. Siispä hän päätti ruveta venäläisten terroristejen juoksutytöksi ja myrkytti Suomen, Venäjän ja USA:n presidentit. Vasta-aine oli vain ja ainoastaan Marian hallussa, eikä hän vaihtanut sitä mihinkään muuhun kuin Karjalaan. Voitte kuvitella minkälainen seikkailu siitäkin syntyi kun kolmen maan hallituksen lisäksi Maria sai peräänsä myöskin terroristit.. Suosittelen.
Kuva
On pirun vaikea selvitä hengissä hautaan saakka. | Animewatcher | Last.fm | Metallimusiikki F.C. | "Sooner or Slayer"
Avatar
Verdana
ANBU
ANBU
Viestit: 423
Liittynyt: Su Touko 27, 2007 21:04
Viesti:

Re: Kirja jonka luit viimeksi.

Viesti Kirjoittaja Verdana »

Luin viimeksi Harry Potter ja Puoliverinen prinssi -kirjan. Oli pakko lukea, kun ei muistanu enää mitä siinä tapahtui. :oops:
Avatar
Hi Enzeru
Chuunin
Chuunin
Viestit: 282
Liittynyt: Ti Kesä 27, 2006 18:47
Paikkakunta: Pori

Re: Kirja jonka luit viimeksi.

Viesti Kirjoittaja Hi Enzeru »

Nooo, luin viimeks R.L Stinen kirjan Vampyyri siskokset.
Se oli itseasiassa todella hyvä ja juoni oli mahtava, eikä tylsiä lukuja ollut minusta lainkaan,
eli kokoajan siis jotain mielen kiintoista.
Siitä on nyt n. viikko aikaa kun luin sen.
Jos joku arvosana kirjalle pitäis antaa, niin se olisi kuitenkin 9+
Kiinnostaako lähestulkoon sanavapaa foorumi, jossa voit keskustella kaikesta mahdollisesta taivaan ja maan välillä, ja jopa niiden takaa ? Kahvitahra
Avatar
Nike
ANBU Squad Leader
ANBU Squad Leader
Viestit: 826
Liittynyt: Ma Huhti 10, 2006 15:59
Paikkakunta: Ihmemaa

Re: Kirja jonka luit viimeksi.

Viesti Kirjoittaja Nike »

En tiedä että lasketaanko "noku tää on viel keske"- kirjoja (ja olen liian laiska tarkistaakseni + netti ei ole siinä kunnossa että tekisin ylimääräisiä kierroksia mielelläni), joten.. tämä on vielä vähän kesken, mutta Jane Austenin Ylpeys ja Ennakkoluulo. Olen nähnyt sen TV-sarja-version (-95 valmistuneen BBC-version) sekä elokuvan, joten pakkohan tämä kirjakin on lukea. Ja hyväksi ajankuluksi tämä käy erinomaisen hyvin, tosin mitään vakavaa tästä kirjasta on turha hakea.. no, minä pidän. ^^
Se johtaa vain tuhoon, turmioon ja tappiin, korjaan tappioon!
Vastaa Viestiin