Huomio, tämä foorumi tullaan lopettamaan, henkinen jatkaja tälle foorumille löytyy osoitteesta http://animu.fi/forum/

Mallipiirustusta!

Apua ja neuvoja piirtämiseen

Mallipiirustusta!

ViestiKirjoittaja Naino » Ti Touko 01, 2007 19:05

Haa, mitäs ihmiset sanoisitte jos pitäisimme pienimoista kahden viikottaista mallista piirtämistä? Eli, kahdelle viikolle olisi aina tarjolla yksi kuva, joka pitäisi kopioida parhaan taitonsa mukaan. Tekniikka vapaa, voi olla mustavalkoisena, värillisenä, digitaalisesti tai traditionaalisesti, kunhan pääset mahdollisimman lähelle mallia.

Kuvina pääasiassa realismia, semmoisia jotka kehittävät piirtäjän kolmiulotteisuudentajua (valöörit, perspektiivi, yksittäisten värien erottaminen jne.). Tämä siksi että koko piirtämisen idea on useimmiten kyetä luomaan syvyysvaikutelma 2d pinnalle, ja sen oppiminen ei onnistu jos opettelee piirtämään Katy Coopen vihkon mukaan. <3 Ehdotuksia kuviksi otetaan vastaan.

Jos tästä nyt mitään tulee, ensimmäinen kuva:

Kuva

Täältä
Jos haluaa tehdä tämän miukun ekan hiilipiirustustunnin tapaan tekee ompusta sekä kopion että ääriviivapiirroksen. Tarrrkkoina niiden varjojen ja valojen kanssa.

Postaa valmis kuva tai linkki siihen sitten tänne. Ystävällismielinen kilpailuhenki motivoi aina käyttämään aikaa ja vaivaa. :D

Poistan jos ihmisiä ei innosta. Kunhan ajattelin ehdottaa. :3 Have fuuun.
“But however will you find me?”

“Good relations in one life usually translate into blood relations in the next.”

“So this applies to this life and forever after?”

“Yes, forever after.”
Avatar
Naino
Student
Student
 
Viestit: 29
Liittynyt: To Marras 23, 2006 19:16

ViestiKirjoittaja Nixu » Ti Touko 01, 2007 21:39

IMO Tämä on oikein tervetullut idea ^^
Voisin itse olla ainakin mukana piirtelemässä, jos vaan ehdin muilta projekteilta : )

Varsinkin kun juuri ajattelin tuota varjostusta käydä hieman treenaamaan :p
Avatar
Nixu
S-class mage
S-class mage
 
Viestit: 3622
Liittynyt: To Huhti 28, 2005 23:13
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Rinde » To Touko 03, 2007 13:07

Ei tuska, olisi meikäläisellekin varmaan oikein tervetullutta treeniä. Muttakun olen niiiiiiiiiin paska mallintamisessaXDD

Nojoo, enköhän voi niellä ylpeyteni ja alkaa treenaamaan.
Eli siis I'm in mutta en varmaan kovin nopea.
Kuva
someting something AIRSPACE

Enter the Lair
Y.S.A.K
DevA
Avatar
Rinde
fakkuoshimashita
fakkuoshimashita
 
Viestit: 1347
Liittynyt: Ti Tammi 17, 2006 19:48
Paikkakunta: lol tokio

ViestiKirjoittaja ZUnDE » To Touko 03, 2007 13:24

Minua ainakin kiinnostaa. Voisi kokeilla, saa sitten nähdä uskaltaako sitä tänne postata ^^'
Kuva
| Animewatcher| "Yooosh!"
Avatar
ZUnDE
Jounin
Jounin
 
Viestit: 1182
Liittynyt: Ma Syys 26, 2005 18:46

ViestiKirjoittaja Viittaperkele » To Touko 03, 2007 14:45

Kiinnostaa kiinnostaa. Tervetullutta vaihtelua tällainen haaste ^^

Nyt kun osaisin päättää millä välineillä tekisin o__o;
Kuva
Avatar
Viittaperkele
Surkastuma
Surkastuma
 
Viestit: 1259
Liittynyt: La Loka 16, 2004 13:45
Paikkakunta: No mie oon täällä jossai....

ViestiKirjoittaja Naino » Su Touko 06, 2007 16:45

Yay! :D Postitan harmaasävyomppuni tänään, värillinen tulee myöhemmin.

...Tajusin muuten että ei tuo kyllä ollut helpoin omena. X3;; Olisi pitänyt ottaa radikaalimmat valo-varjo erot omaava yksilö.
“But however will you find me?”

“Good relations in one life usually translate into blood relations in the next.”

“So this applies to this life and forever after?”

“Yes, forever after.”
Avatar
Naino
Student
Student
 
Viestit: 29
Liittynyt: To Marras 23, 2006 19:16

ViestiKirjoittaja Viittaperkele » Ma Touko 07, 2007 23:34

Huzzah, sain omani viimein tapet-... tehtyä!

http://www.deviantart.com/deviation/54856492/
Kuva
Avatar
Viittaperkele
Surkastuma
Surkastuma
 
Viestit: 1259
Liittynyt: La Loka 16, 2004 13:45
Paikkakunta: No mie oon täällä jossai....

ViestiKirjoittaja Naino » Ke Touko 09, 2007 06:57

Apuaaa, myöhässä. D: Harmaasävyomppu ei tule vielä koska se jäi vanhemmille, mutta tässä ovat viiva- ja väriversiot. Tusssssska, olin unohtanut miten kivuliaita pyöreät muodot ovat eikä tuolle helkutin ympärivalaistulle palluralle saa edes taustavarjoja. :(

Mutta hauskaa oli. X3

Viivoista

Väreistä

Pahus, Viittaperkele, teit temperalla? :O Joillakin on kärsivällisyyttä, minulla menisi hermot jo värejä sekoittaessa. Netti ei jostain syystä päästä minua nyt DA:han (vilkaisin aiemmin) että voisin antaa enemmän kommenttia mutta myöhemmin. :3
“But however will you find me?”

“Good relations in one life usually translate into blood relations in the next.”

“So this applies to this life and forever after?”

“Yes, forever after.”
Avatar
Naino
Student
Student
 
Viestit: 29
Liittynyt: To Marras 23, 2006 19:16

ViestiKirjoittaja lalala » Ke Touko 09, 2007 10:13

Jos täällä nyt saa kommentoida, niin sanoisin että ihan yliupeat omenat, Viittaperkele ja Naino. Viittaperkeleen omenan katsoin aluksi olevan ihan tuo sama mallikuva, mutta lähemmin ja kauemmin tarkasteltuani huomasinkin, että se oli piirretty itse. :D Whoa.
Nainon omenakin on realistinen, mutta sitä en sekoittanut mallikuvaan, koska siinä on kirkkaammat värit. ^^ Tosi hieno, tykkäsin paljon, kun omena näyttää niin 'pehmeältä', ihan kuin se olisi silkkiä.

Tämä on kiva idea, ehkä joku kerta osallistun itsekin. ;] Mielestäni kyllä tuo kaksi viikkoa aikaa on ehkä vähän turhan paljon, itse olisin ehdottanu 2d-7d. 8D
Mut kiva. ^^
NOT.
lalala
Jounin
Jounin
 
Viestit: 1085
Liittynyt: Ma Maalis 13, 2006 17:26

ViestiKirjoittaja karasuka » Pe Touko 11, 2007 14:55

Oi että, todella hyvä idea!! Saa ny nähä osallistuisko sitä itsekin joku kaunis päivä, mallintamisessa olen aivan äärettömän huono ja etenkin värittämisessä. :'3 Viittaperkele ja naino, ihan mielettömiä nuo teikäläisten tekeleet<3
Avatar
karasuka
Chuunin Exam Supervisor
Chuunin Exam Supervisor
 
Viestit: 628
Liittynyt: Ma Syys 19, 2005 08:39

ViestiKirjoittaja Naino » Ma Touko 14, 2007 02:54

No nih. Viittaperkele, saanen ihailla omenasi yksityiskohtaisuutta ja varjoja? Minen saisi noilla välineillä tuollaista jälkeä. Muoto vielä hiukan hakusessa, tuo oikea puoli jää minun silmieni mukaan liian suoraksi joten kokonaismuoto on liian suippo omena. Mutta kaunista ja tummuudessaan omantyylistä jälkeä on, sopii jotenkin siukun ompuksi. *-*

MsUchiha:
Haa, kommentoiminen on varsin tervetullutta, kritiikki eritoten. :>
Kiitos kiitos, heh, mainitsit juuri kaksi asiaa joissa minun pitäisi parantaa realismin kanssa.*koulussa tunnettu neiti karamellivärinä* ^^;; Epätasaisuus ja vähemmän räikeät värit...Voisin vielä kokeilla jatkaa. Laittaa harmaasävyjä ja oikealle puolelle enemmän tummuutta, son aika kaksiulotteinen (vieläkin).

Osallistu ihmeessä! ...Ja juu, puhut asiaa tuon ajan kanssa, lyhyempi pitäisi olla. Oikeastaan näitä pitäisi tehdä tyyliin, 1-2 päivässä jos haluaisi kehittyä tasaisesti, mutta kun ihmisillä on opiskelu ja työt ja muu elämä niin saattaisi jengiä tippua aika nopeasti pois. Voi sitä kyllä lyhentää jos ihmisille sopii? Varsinkin kun kohta alkaa useimmilla kesäloma.

Karasu-:
Hum, ei niitä kuvia todella tarvitse värittää, harmaasävy käy ainakin minusta vallan mainiosti. :3 Mukaan mukaan! Ja kiitos. <3

Huomenna uusi kuva, joten ajattelin laittaa tähän ehdotuksia. Jos on, niin postatkaa omat ehdotukset ja lisään ne listaan.

Kuva 1

Kuva 2

Ja tämä ihan vaan koska son vähemmän perinteinen posetus, ihminen ei ole kyllä helpoimpia muttah…:

Kuva 4

Lucias-stockista, eli täältä. Eli sitä piirustusta ei saa creditinkään kanssa ilman lupaa julkaista muualla kuin dA:ssa, jos nyt ymmärsin Lucian käyttöehdot oikein. O.o Näiden kuvien postauksesta foorumille on ilmoitettu.
“But however will you find me?”

“Good relations in one life usually translate into blood relations in the next.”

“So this applies to this life and forever after?”

“Yes, forever after.”
Avatar
Naino
Student
Student
 
Viestit: 29
Liittynyt: To Marras 23, 2006 19:16

ViestiKirjoittaja ahjteam » Ma Touko 14, 2007 05:23

Naino kirjoitti:Kuva 1


Olipas tumma. Nää värit oli mielestäni parempia.
Saatavina kaikkina urheilulajien muotimetalleina: patinoituna pronssina, kultana ja hopeana.
Kuva
Kuva
Avatar
ahjteam
Mutsis
Mutsis
 
Viestit: 353
Liittynyt: Ke Huhti 13, 2005 04:35
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Naino » Ma Touko 14, 2007 14:24

Ahjteam:

Se on, mutta toisaalta taas selkeästi musta ja vaalea jolloin on esimerkiksi helpompi tehdä hiilellä. Myös mukavampi niille jotka eivät välitä värikkäiden esineiden tekemisestä. Haasteena voisi kanssa kokeilla tehdä mustalle paperille valkoisella liidulla.

Mutta laitan listaan. Ei saatu kultaa ottelussa joten miten ois kahdeksasta kerrasta tummunut hopea? Jos linkität photoshopatun version 1000x1019 koossa? Vai muokkaanko itse?
“But however will you find me?”

“Good relations in one life usually translate into blood relations in the next.”

“So this applies to this life and forever after?”

“Yes, forever after.”
Avatar
Naino
Student
Student
 
Viestit: 29
Liittynyt: To Marras 23, 2006 19:16

ViestiKirjoittaja Naino » Ma Touko 21, 2007 00:23

Seuraava kuva:

Pandoran lipas

Vaaleampana a'la photoshopin nerokkaat filtterit ja adjustmentit. Not.

Pandora's box

Have fun, sikäli kun tämä threadi nyt jatkuu. Tuntuisi hiukan oudolta olla yksin postaamassa joka toinen viikko.
“But however will you find me?”

“Good relations in one life usually translate into blood relations in the next.”

“So this applies to this life and forever after?”

“Yes, forever after.”
Avatar
Naino
Student
Student
 
Viestit: 29
Liittynyt: To Marras 23, 2006 19:16

Re: Mallipiirustusta!

ViestiKirjoittaja Rinde » Ti Touko 22, 2007 12:33

Et ole yksin.... Minä yritän, oikeasti^^'' Omenaakin aloitin jo sotkemaan mutta ei se koskaan valmiiksi kerinnyt. Mutta siis olen mukana, tai ainakin urhoollisesti yritän...
Kuva
someting something AIRSPACE

Enter the Lair
Y.S.A.K
DevA
Avatar
Rinde
fakkuoshimashita
fakkuoshimashita
 
Viestit: 1347
Liittynyt: Ti Tammi 17, 2006 19:48
Paikkakunta: lol tokio

Seuraava

Paluu Art class/Kuvisluokka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron