Huomio, tämä foorumi tullaan lopettamaan, henkinen jatkaja tälle foorumille löytyy osoitteesta http://animu.fi/forum/

Maailmanloppu

Yleinen keskustelu kaikenlaisista asioista.

Re: Maailmanloppu

ViestiKirjoittaja PikkuElvis » Pe Helmi 20, 2009 15:43

No enpä tiedä. En minä ainakaan saisi mitään hullua shoppailuvimmaa, koska niillä tavaroilla ei tekisi yhtään mitään.

Ensin haluaisin kuitenkin kerätä kokoon minulle kaikki rakkaat ihmiset yhteen suureen rakennukseen. Sitten varmaan pistettäisiin vaan viina virtaamaan sivistyneesti ja pidettäisiin pienet bailut. Juteltaisiin kaikenlaisesta ja muisteltaisiin menneitä. Tulisi siinä varmaan manattua muutamaan otteeseen sitä, että maailmanloppu on tosiaan tulossa.

Viikko on lyhyt aika, mutta olisi kivaa käydä ainakin Japanissa.

En vahtaisi enää minkäänlaisia elämäni rutiineja, syömisiä, aikataulua, en mitään, vaan paahtaisin täysillä koko loppuajan. Tekisin kaikkea, mitä ikinä tahtoisin ja mitä mieleen juolahtaa. Nyt en tosin puhu tappamisesta tai mistään sellaisesta.

Ja tietty poikaystävän kanssa haluaisin olla ihan kaksistaan edes pienen hetken. Hyvästellä kunnolla ja kertoa, kuinka paljon oikeasti välitän.

Ennen jättimäisen meteoriitin iskua minä kuitenkin varmaan vetäisisin vähän häppää ja tappaisin itseni. Tuskallinen kuolema ei ainakaan kuulosta kivalta.
THOUGH THERE'S NO ONE THERE TO GUIDE YOU,
NO ONE TO TAKE YOUR HAND.
Avatar
PikkuElvis
Rookie
Rookie
 
Viestit: 74
Liittynyt: Su Joulu 28, 2008 23:17

Re: Maailmanloppu

ViestiKirjoittaja Runte » Pe Helmi 20, 2009 17:00

Lol, Setzy sano ekassa viestissään aika hyvin. Meikä meinaan mitä luultavimmin ei tekis mitään :P Viettäisin elämää samalla tavalla ku tähänki asti. Käyttäisin viimesen viikon samalla tavalla x)

Toinen on tietysti et saattaisin myös menettää järjen ja alkaa katanalla heiluun kaupungilla, mut sitä ei lasketa~

Mut siis.. Miks tehdä jotain ennen maailmanloppua jota ei tekis muuten? Ei teitä mikään estä :P
人は孤独には勝てない
故に我は孤独を満喫している
Avatar
Runte
Lord of Oblivion
Lord of Oblivion
 
Viestit: 4120
Liittynyt: La Maalis 26, 2005 17:00
Paikkakunta: Somwhere Around Nothin'

Re: Maailmanloppu

ViestiKirjoittaja Kiyoshi-san » Pe Helmi 20, 2009 18:13

Tiedotuksen tullessa varmaankin itkisin ensimmäisen tunnin, jonka jälkeen alkaisin soittaa kitaraa tunteella vuorokauden ajan.

Itse varmaan tunnustaisin kaikki pahat ja vähemmän pahat tekoni ja fiilikseni. Sen jälkeen voisin parin, tietyn, vihaamani tyypin ovelle mennä kolkuttelemaan. "Ter- WTF!?" *shotgun*. Sen jälkeen kun olisin saanut sen hoidettua, olisin varmaan perheeni, sukulaisteni ja kavereitteni kanssa seuraavat pari päivää. Kolmena viimeisenä päivän matkaisin Norjaan, katselisin vuonoja, kuuntelisin musiikkia, piirtäisin, soittaisin kitaraa. Viimeisenä päivänä ennen infernoa matkaisin takaisin suomeen, nousisin jonkin lähikylän vaaran päälle, laittaisin soimaan Iron Maidenin Hallowed Be Thy Namen, The Pilgrimin ja Revelationsin peräjälkeen ja katsoisin maailman tuhoa. "Tässäkö se sitten oli."
Avatar
Kiyoshi-san
Chuunin
Chuunin
 
Viestit: 213
Liittynyt: Pe Kesä 29, 2007 00:02

Re: Maailmanloppu

ViestiKirjoittaja Cyran » La Helmi 21, 2009 16:30

Runte kirjoitti:Mut siis.. Miks tehdä jotain ennen maailmanloppua jota ei tekis muuten? Ei teitä mikään estä :P

Oikeastaan estää... En voi ottaa jättimäisiä lainoja ilman maailmanloppua koska joudun maksamaan ne takaisin tai velkavankeuteen xD
Mind of a ninja, body of a manatee.
Shadow Windmill
Rentun ruusu

Avatar täältä.
Avatar
Cyran
Tokubetsu Jounin
Tokubetsu Jounin
 
Viestit: 502
Liittynyt: Pe Joulu 05, 2008 20:06
Paikkakunta: Under your bed.

Re: Maailmanloppu

ViestiKirjoittaja Runte » La Helmi 21, 2009 17:23

^ Et sä voi muutenkaa ottaa jättimäisiä lainoja tosta vaan ilman mitään hyvää syytä, johon ei kelpaa "haluan käyttää rahaa ennen maailmanloppua"

/off
人は孤独には勝てない
故に我は孤独を満喫している
Avatar
Runte
Lord of Oblivion
Lord of Oblivion
 
Viestit: 4120
Liittynyt: La Maalis 26, 2005 17:00
Paikkakunta: Somwhere Around Nothin'

Re: Maailmanloppu

ViestiKirjoittaja Disaster » Ti Helmi 24, 2009 13:08

Dataisin, nukkuisin, rääkkäisin kitaraa ja söisin. Jos kuulis jotain tollast hienoo ni tuskin sitä heti alkuu uskois, mut sen verran kuitenki käyttäisin aivoi etten mihinkää "tärkeesee" tuhlais aikaa, kuten kouluun, noh ei siihen nyttenkää aikaa kulu että :D
Disaster
Genin
Genin
 
Viestit: 127
Liittynyt: La Huhti 28, 2007 21:58

Re: Maailmanloppu

ViestiKirjoittaja Dents » Ke Heinä 01, 2009 10:47

Oikeastaan en varmaan itkisi, koska tälläkin hetkellä kuolema lähestyy sekunti sekunnilta. Söisin itseni kipeäksi, kutsuisin koko perheen paikalle, vietettäisiin aikaa yhdessä ja muuta kivaa. Ettisin käteeni "Seitsemän" elokuvan ja kattoisin sen. Viimeisenä päivänä lisi hirveet bailut. Ja viimeisellä vartilla nousisin, söisin suuni tyhjäksi, laukoisin suusta kaikki mielipiteet. Viimeisellä sekunnilla levittäisin kädet ja huutaisin kyynelsilmin: "Oli Aika Rajuu tää elämää!".
Kaveri:Sä oot vaan tietsikalla. Sun pitäs nähdä maailmaa!
Dents:Okei.*painaa Kuvia maailmasta-sivun päälle*
Avatar
Dents
Rookie
Rookie
 
Viestit: 67
Liittynyt: Su Joulu 21, 2008 10:16

Re: Maailmanloppu

ViestiKirjoittaja Gin-Shi » Ke Heinä 01, 2009 17:10

Eipä tuo juuri haittaisi, ainakin olisi päivä tiedossa: Kaverit kasaan, viinat kassiin ja viimenen päivä juhlittas ja kaljaa kiskottas aamuun saakka. :)
Gin-Shi
Rookie
Rookie
 
Viestit: 64
Liittynyt: La Kesä 27, 2009 22:48

Re: Maailmanloppu

ViestiKirjoittaja Tonnikala » Su Helmi 28, 2010 11:11

Gin-Shi kirjoitti:Eipä tuo juuri haittaisi, ainakin olisi päivä tiedossa: Kaverit kasaan, viinat kassiin ja viimenen päivä juhlittas ja kaljaa kiskottas aamuun saakka. :)



oi oi.

En kyllä tiedä mitä tekisin jos tietäisin maailmanlopun tulevan. Tunnustaisin kaikki syvimmät tunteet ja ajatukset, teksisin jotakin jota olen aina halunnut, söisin vimeisen kerran kunnolla. Sitten kai menisin nukkumaan.

PAITSI että mitään maailmanloppua ei ole tulossa.
Kuva
Avatar
Tonnikala
Just nobody
Just nobody
 
Viestit: 1297
Liittynyt: La Marras 18, 2006 18:23
Paikkakunta: Hämeen kyrössä

Re: Maailmanloppu

ViestiKirjoittaja Fumzze » Ti Maalis 02, 2010 23:40

Jos tietäisi maailmanlopun päivän niin ihmiset luultavasti kävisi mellakoimaan ja niin edespäin.

Itse varmaan vetäisisin viimoset kännit ja lähtisin tekemään kaikkea mitä olen halunnut tehdä.

Niin ku tonnikala sano. Ei mitään mailmanloppua tule ja jos tulee niin ei ainakaan ihan lähi vuosina.
Mihin helvttiin se vaikuttaa että inkkareilta loppuu kalenterista vuodet. Olisko mailmanloppuun sitten
pidempi aika jos joku sinne muutaman vuoden kävis lisäämässä.

Noniin. Eiköhän tämä riitä. No ei kyllä.

Ainut fakta on et jos tämä yellowstonen kraateri posahtaa niin sitten kyllä tulee maailmanloppu.
Siihenkään ei voi vaikuttaa millon se posahtaa ja jos posahtaaa.

Nyt riittää :D
Ei elämästä selviä hengissä.
Avatar
Fumzze
Rookie
Rookie
 
Viestit: 55
Liittynyt: Pe Syys 11, 2009 21:43
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Maailmanloppu

ViestiKirjoittaja Dents » Pe Touko 21, 2010 14:59

Jos Yellowstonen tulivuori posahtaa, leviää helkutinmoinen tuhkapilvi. Aurinko ei sen läpi paista. Teh Ent.
Kaveri:Sä oot vaan tietsikalla. Sun pitäs nähdä maailmaa!
Dents:Okei.*painaa Kuvia maailmasta-sivun päälle*
Avatar
Dents
Rookie
Rookie
 
Viestit: 67
Liittynyt: Su Joulu 21, 2008 10:16

Re: Maailmanloppu

ViestiKirjoittaja Ataxia » Ma Touko 24, 2010 08:21

Litratolkulla viinaa ja pyörimaan sängyssä vieraiden kanssa.
Avatar
Ataxia
Genin
Genin
 
Viestit: 145
Liittynyt: Pe Heinä 17, 2009 20:17
Paikkakunta: Kerava

Edellinen

Paluu Yleinen

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron