Huomio, tämä foorumi tullaan lopettamaan, henkinen jatkaja tälle foorumille löytyy osoitteesta http://animu.fi/forum/

Zombie survival topic lukekaa 1&4 posti

Yleinen keskustelu kaikenlaisista asioista.

Re: Zombie survival topic lukekaa 1&4 posti

ViestiKirjoittaja Hideyori » Su Maalis 08, 2009 20:41

Ei välttämättä paras paikka olla suojassa epäkuolleilta mutta toki se on suosituin, monessa elokuvassa ja pelissähän tämä on todistettu tottakai. Suomessa on näissä kauppakeskuksissa se huono että harvoissa niistä on pääsisäänkäyntien lasisien ovien takana laskettavaa metalliritilää kuten sitten itse tällaisien keskuksien sisällä olevia liikkeitä suojaamassa, isot ikkunat ovat aina heikko kohta, ellei se lasi nyt satu olemaan seitsentuumaista panssarilasia. Toinen asia mikä ostareissa on todella kehno, on se että kaikki varmasti saavat saman idean mennä sinne ja tulee ryysis eikä siitä pelleilystä tule sitten yhtään mitään.

Hyviä puolia on aika vähän, mutta jokainen niistä todella hyviä. (?)

Ruokaa pitäisi löytyä moneksi kuukaudeksi, useammalle ihmisellekin. Paikan todennäköisesti osaa ulkoa suhteellisen hyvin ja jos onni suo niin sieltä löytyy helposti vielä lyömäaseita. Näihin rajautuu ainakin mitä hyviä puolia minä löydän niistä.

Tosiaan tuo kirja, pitää tsekata. :0
"It is safe to say, that no one understands quantum mechanics." - Richard Feynman
Kuva
"Hideyori on korkeasta aatelissuvusta, nimittäin Turun Sinaapista" - Drago^
The Lost Sect of Torment© || Cockface Outerspace© || "Paras. Chapter. Ikinä." - Gebric
Avatar
Hideyori
ORE WA HOURITSU DA!
ORE WA HOURITSU DA!
 
Viestit: 1528
Liittynyt: Ti Touko 16, 2006 14:41
Paikkakunta: The House of Doom

Re: Zombie survival topic lukekaa 1&4 posti

ViestiKirjoittaja Disaster » Su Maalis 08, 2009 21:19

Ostari olis kyl shitti, varsinkin isolla ihmisjoukolla, joku saa siel infektion aikasemmin saadust puremasta nii peli on menetetty miltei kokonaan.

Nyt kun tarkemmin ajattelee että mitä tarvikkeita sillon tarvittis ni ase, panokset ja kännykkä olis aika hot. Mp3 soitin olis varsin haitallinen ja turha kapine loppupeleissä, koska kun sitä kuuntelee, ni ei kuule että hyvät ystävämme ovat mahdollisesti käymässä kimppuun. Vaihteeks vois olla mukava ja tossa tilanteessa koittaa auttaa muita ihmisiä, sillä useampi ihminen tappaa mahdollisesti enemmän zombeja kuin yksi. Särkylääkkeetkin olis suht hot, koska jos sattuu paska säkä ja sairastuu kuumeesee tai vastaavaan ni ne auttaa sit ees vähän jaksaan. Just joku siwa tai vastaava pieni kauppa olis hyvä pienelle (about 5-10 ihmisen) porukalle muunmuassa tarvikkeiden puolesta, jokkut kivat tavarahyllyt vaa ovien ja ikkunoiden tielle estään zombeja pääsemästä sisään.
Disaster
Genin
Genin
 
Viestit: 127
Liittynyt: La Huhti 28, 2007 21:58

Re: Zombie survival topic lukekaa 1&4 posti

ViestiKirjoittaja BugShino » Su Maalis 08, 2009 21:59

^
Aseissa kannattaa kyllä turvautua ensisijaisesti äänettömämpiin vaihtoehtoihin kuin tuliaseisiin, sillä ne herättävät paljon huomiota ja panosten rajallisuus muodostuvat ongelmaksi. Ja unohda kännykkä. Jos todellinen, isomman asteen zombi-invaasio iskisi, linjat tukkeutuisivat todennäköisesti aika nopeasti. Mutta jos Mp3 rauhoittaa oloasi, niin kyllä kannattaa ottaa. Pitää kuitenkin muistaa, että ihminen tarvitsee viihdettä ja kosketusta pois kriisitilasta, muuten voi nuppi löysyä ja inkkarit putoilla kanootista. Muista kuitenkin kuunnella tarpeeksi hiljaa ja vain suojapaikassasi.

Mutta tosiaan ostarit ei oikein käy, kun ne ovat hankalasti eristettävissä (lukuisat sisäänkäynnit, paljon ikkunoita, liukuportaat...) ja sieltä löytyy paljon muita ihmisiä. Vaikkakin sieltä löytyy paljon varusteita, elintarvikkeita ja muita virikkeitä. Toissaalta ostoskeskukset sijaitsevat asutuskeskuksissa tai ainakin niiden lähellä, jolloin vaara tulla huomatuksi kasvaa. Lisäksi juuri ikkunoidensa takia sisältä kajastava valo ja liike houkuttelevat nopeasti lähitienoon zombit paikalle.

Ja Hide! Älä turhaan vaivaudu lukemaan tätä osoittamaani kirjaa, jos olet kahlannut tuon topicin alussa olleen opuksen. Taitavat nääs olla sama kirja (sama kirjailija), minun vain on käännettynä suomeksi.
Avatar
BugShino
ANBU
ANBU
 
Viestit: 427
Liittynyt: Pe Helmi 09, 2007 21:45

Re: Zombie survival topic lukekaa 1&4 posti

ViestiKirjoittaja Kiyoshi-san » Su Maalis 08, 2009 23:37

^Mutta ei oikein sitä "melee-osastoakaan" kannata käyttää aseistuksessa. Liian lähelle meneminen -> haava tai purema -> tartunta. Eli joku kivääri jossa suoraan piipussa oleva äänenvaimennin olis ihan näpsäkkä. Hirvenmetsästyksessäkin tällaisia käytetään. En nyt muista täysin oliko se sittenkään niin hiljainen, kun siitä on aikaa kun olen viimeksi sellaista kokeillut. :3
Olisiko ehkä joku tyyliin polttopullon kaltainen ase zombie invasionissa paras? Ainakin 28 päivää myöhemmin-leffassa se toimi... Tai no, se ei ehkä tuhoaisikaan aivoja peruszombeilta, eli ehkä ei...
Ja tosiaan jos ostoskeksuksissa edes joku saisi tartunnan niin taitaisi olla niiden selvityjien loppu. Itse suosisin pienempiä kauppoja, jotka olisi helpompi barrikoida. Ja ehkä muutenkin helpoiten olisi majoittautua ei aivan suoraan kauppaan vaan sen lähistölle, yksityisasuntoon.
Avatar
Kiyoshi-san
Chuunin
Chuunin
 
Viestit: 213
Liittynyt: Pe Kesä 29, 2007 00:02

Re: Zombie survival topic lukekaa 1&4 posti

ViestiKirjoittaja BugShino » Ma Maalis 09, 2009 00:29

^
Tietenkin tuliaseiden käyttö on lähes välttämätöntä, enkä kiellä niiden käyttämistä. Päinvastoin, jos vain pyssyjä löytyy niin paukutelkaa vain. Halusin vain huomauttaa, ettei pidä tuudittautua siihen uskoon, että haulikko ratkaisu kaikkeen. Ja huomauttaisin erityisesti, ettei aina kannata olla tukkanuottasilla zombien kanssa. Parempi vain pysyä huomaamattomana ja välttää joutumasta niiden likelle. Eri asia on tietysti erilaiset, tarkoin suunnitellut jahdit.

Polttopullojen käytössä tulee huomioda tulen arvaamattomuus ja vaarallisuus itse käyttäjälle. Ympäristö ei saisi olla herkästi syttyvää ja palosta seuraavilta kaasuilta tulee osata suojautua. Ja voi olla nopeampaa tappaa zombi vaikka kiväärillä, kuin odottaa tämän palavan loppuun. Tulen käyttö sopii juuri ruumiiden hävitykseen, rakennusten tuhoamiseen, ja sitä kannattaisi käyttää ainoastaan hyökkäystarkoituksiin.
Avatar
BugShino
ANBU
ANBU
 
Viestit: 427
Liittynyt: Pe Helmi 09, 2007 21:45

Re: Zombie survival topic lukekaa 1&4 posti

ViestiKirjoittaja Disaster » Ti Maalis 10, 2009 10:17

BugShino kirjoitti:^
Jos todellinen, isomman asteen zombi-invaasio iskisi, linjat tukkeutuisivat todennäköisesti aika nopeasti.

Kännykkä sopii moneen muuhunki asiaan kun soittamiseen. Ja jos sillä sit jotenkin sais loppujen lopuks yhteyden, niin vois olla ihan jees.
Disaster
Genin
Genin
 
Viestit: 127
Liittynyt: La Huhti 28, 2007 21:58

Re: Zombie survival topic lukekaa 1&4 posti

ViestiKirjoittaja BugShino » Ti Maalis 10, 2009 18:29

Disaster kirjoitti:
BugShino kirjoitti:^
Jos todellinen, isomman asteen zombi-invaasio iskisi, linjat tukkeutuisivat todennäköisesti aika nopeasti.

Kännykkä sopii moneen muuhunki asiaan kun soittamiseen. Ja jos sillä sit jotenkin sais loppujen lopuks yhteyden, niin vois olla ihan jees.

Selviytymisen kannalta epäilen kännykän hyödyllisyyttä; todellisessa selviytymistaistelussa kännykällä tuskin olisi paljoakaan merkitystä. Lisäksi sähköjen katketessa ja akkujen loputtua kyseinen laite menettää arvonsa.
Avatar
BugShino
ANBU
ANBU
 
Viestit: 427
Liittynyt: Pe Helmi 09, 2007 21:45

Re: Zombie survival topic lukekaa 1&4 posti

ViestiKirjoittaja Dents » Ke Heinä 01, 2009 11:17

Noh, ottaisin ensin kunnon suojavälineitä. Varustaisin itseni Kaasunaamarilla ja kunnon suojilla, ettei epäkuolleet ystävämme pääse näykkimään. Sitten tietysti nappaisin jonkun terävän ja kevyen miekan, jolla voisin lähitaistelussa huitoa. Tietenkin räjähteitä,joilla voisi ainakin pari zombia pasauttaa. Hätä- ja Pitkänmatkan- aseeksi sopisi semmoinen haulikko. Eikä opaskirjaa saisi unohtaa.

Etsisin itselleni hyvän suojapaikan, josta näkisi mahdolliset Zombiiskut. Siinä pitäisi olla myös pakotie. Paikkoja tulisi olla myös varalla muutama.

Perustaisin kaiken tämän jälkeen jonkilaisen ryhmän, johon kuuluisi pari kaveria, ja ehkä suvustakin joitakuita. Myös muutama tyyppi, jotka eivät ole tuttuja, jotta heidät voisi huoletta elimnoida Zombi-tartunnan saatuaan.

Sitten kunnon Ajoneuvo, jotta Zombeilta pääsisi karkuun. Nopea mutta kestävä, sillä vaanivien zombien varalta sen tulisi kestää.

Myös muonaa tulisi olla aika riittävästi, ja se ei saisi pilaantua nopeasti.Energiaa tarvitaan, joten suklaata ja pähkinöitä pitää olla mukana. Kofeiniinikin on tärkeää.


Melee-varustus olisi sitten se viimeinen ratkaisu, jos miekka ja muut aseet ovat tuhottu. Eikun nyrkkiraudat käteen ja menoksi!

Paha tilanne tulee, jos osa zombeista on älykkäitä. Ne voisivat saattaa ryhmän ansaan, ja kyllä silloin uloste lirahtaisi housuun. Ryhmässä tulisi olla joku älykkö, joka osaisi suunnitella ansoja. Myös eräänlaista kartturia tarvitaan, sillä pakoreitit pitää suunnitella heti alkuun.
Kaveri:Sä oot vaan tietsikalla. Sun pitäs nähdä maailmaa!
Dents:Okei.*painaa Kuvia maailmasta-sivun päälle*
Avatar
Dents
Rookie
Rookie
 
Viestit: 67
Liittynyt: Su Joulu 21, 2008 10:16

Re: Zombie survival topic lukekaa 1&4 posti

ViestiKirjoittaja Gin-Shi » Ke Heinä 29, 2009 23:41

Pistetään v*ttu uusiksi, kun on tylsää ja kateus iski muitten tarinoita lukiessa. :)

Jos oletetaan että aikaa on hieman (päivä max2) valmistautua, niin 0,7x3x70cm rauta kipaleesta terottaisin "veitsen/puukon" enneminkin vesurin, johon sitten kahvan tekisin, ja jonkun nyörin että voi vyölle laittaa. Puukko mukaan, tulen tekovälineet, ehkäpä pieni kirves myös. Reppuun viikon ruaka (kuivaruokaa+vettä.) Muutama polttopullu. (joku tokaisi niitten arvaamattomuudesta, loppujen lopuksi itsesuojelu vaisto luultavasti "käskee niitä jo käyttämään jos zombin näkee)

Olettaen että olen yksin, ja aikaa on jäljellä, ajasin kauppaan, hakisin lisää ruokaa. Tämän jälkeen ajaisin mökille. Rakentaisin 6x9m hallista jossa on yksi ikkuna "maa-tasossa" ja toinen 5m korkeudessa, niin löisin laudoilla sisä-ja ulkopuolelta umpeen, samoin ison ainoan oven löisin umpeen laudoilla. Tikkailla ylös, "vintille" ja tikkaat vetäisin ylös. Tätä ennen olisin varastoinut toki vintille ruokaa monen kuukauden selviytymisen takia. Hakenut monta kymmentä litraa vettä järvestä, +kaasupolttimen. Ja polttopulloja olisin tehnyt kaikesta palavasta, myös paukkupullot olisivat vintillä. Nämä sitä varten että olettaisin Zombien löytävän minut hajun perusteella, avoimesta ikkunasta näkevän. Jolloin kokoontuvat ikkunan alle, ison oven luo joka on muurattu umpeen. Josta heittäisin palavaa nestettä, kenties öljyä? Zombien päälle, ja polttopulloja perään. (tätä varten vettä, jotta voin myös sammuttaa liekit.)

Olettaen että suunnitelmani ei toimisikaan. Olisin viritellyt köyden noin 10m päässä olevaan puumajaan, josta olisi tikkaat katkaissut, jolloin Zombit eivät pääsisi. Ja "päärakennuksesta" varasuunnitelman kautta pakenisen puumajaan, joka on myls 5m korkeudessa. Siellä olisi muutama polttopullo+puukko ainoastaan ja köysi jolla pääsee alas jos alas voisi tulla. (*tämähän on hauskaa!* tuli äskön mieleen.)

Tietty "päärakennus" on rakennettu niin että viimeisenä toivona polttaisin sen tappaakseni mahdollisimman paljon Zombeja. (tämä olisi aivan äärikeino!)
(**Huom, tämä päärakennus on ns.talli/varasto, joten palavat nesteet, puukot/kirveet jne löytyy valmiiksi ja työkalujen ja kaikkea muutakin.**)

Lopulta luultavasti kun keinot loppuisivat eli olisi puukko ja se omatekemä "vesuri," toteaisin, että kusessa ollaan *avaa salmiakkikossu pullon (hehe tätä ei kerrottukkaan että semmoinen on mukana..) Pikainen känni, toteamus että tästä ei voi asiat paskemmaksi loppua kun viinakin loppui. Hiemoisen kännin laskemisen odoteltua alas. Vesuri käteen ja suora kylmä itsemurha hyökkäs raa-alla voimalla tehden. Tarkoituksena tappaa muutama Zombi, tartunnan saatua, ranteet auki ja kurkku=itsemurha.

Offarii.. oli erittäin hauska kirjoittaa tuo "tarina." Samantien kun muistan niin anteeksi kirjoitusvirheet. Äidinkieli kun ei ollut vahvinlaji todellakaan koulussa. Lopuksi voisin todeta, että en haluaisi kaikesta huolimatta selvitä edes. Vain kuolla jollain hyödyllisellä tavalla. Edellisen viestin voi poistaa.
Tarinani voi olla köyhä, juoniton, surkea jne. Mutta se on omanäkemykseni miten se tulisi olemaan.

Blue_Hill-san kirjoitti:Kukin tappelee tyylillään, ystäväiseni... ;) Jos sinä johdat tuota ampuma osastoa voin ottaa komentooni ne hullut jotka suostuvat kohtamaan nuo örvelöt silmästä silmään... Tai jotain, turha tästä on väitellä, väittely laskee taistelumoraalia.

Ja onhan minulla mukanani se pistooli jolla ne aivot ammutaan pois kun ensin on kädet ja jalat eliminoitu... ;)

Edit: juuri tuota hain LW...


Mukana ollaan! :) Puolentoista metrin miekalla+käsiaseella jossa yksi luoti lippaassa. Jokainen varmasti tajuaa mitä varten se on. (Miekka on väännetty itse sitten ihan teräksestä, teroitettu noin suunnilleen ettei tylpällä rautapätkällä huitoa tarvitse, realismi kunniaan!)

Millos me Blue_Hill aletaan kasaan tiimiä?
Gin-Shi
Rookie
Rookie
 
Viestit: 64
Liittynyt: La Kesä 27, 2009 22:48

Re: Zombie survival topic lukekaa 1&4 posti

ViestiKirjoittaja BugShino » Pe Heinä 31, 2009 19:49

Mistä te oikein revitte nuo aseet?! Dessut, konepistoolit ja sotilaskäyttöön tehdyt tarkkuuskiväärit. Ei tää elämä oo mitään CS:ää. Eikä sen puoleen Ninja Gaidenkaan.

Vaviskaa te rahvaat, sillä kädessäni komeilee juuri aiemmin mainostamani teos: Zombi - Taistelijan opas. Kaupassa saimme kuulla opuksen olleen kuukauden yksi myyntimenestyksistä kyseisessä liikkeessä. Onko kyseessä valtakunnallinen kriisiin valmistautuminen käynnissä?

Keskustelua, keskestelua, janoamme sitä, aivoja unohtamatta...
Avatar
BugShino
ANBU
ANBU
 
Viestit: 427
Liittynyt: Pe Helmi 09, 2007 21:45

Re: Zombie survival topic lukekaa 1&4 posti

ViestiKirjoittaja Hideyori » Pe Heinä 31, 2009 20:31

BugShino kirjoitti:Mistä te oikein revitte nuo aseet?! Dessut, konepistoolit ja sotilaskäyttöön tehdyt tarkkuuskiväärit. Ei tää elämä oo mitään CS:ää. Eikä sen puoleen Ninja Gaidenkaan.

Vaviskaa te rahvaat, sillä kädessäni komeilee juuri aiemmin mainostamani teos: Zombi - Taistelijan opas. Kaupassa saimme kuulla opuksen olleen kuukauden yksi myyntimenestyksistä kyseisessä liikkeessä. Onko kyseessä valtakunnallinen kriisiin valmistautuminen käynnissä?

Keskustelua, keskestelua, janoamme sitä, aivoja unohtamatta...

Aamen.
"It is safe to say, that no one understands quantum mechanics." - Richard Feynman
Kuva
"Hideyori on korkeasta aatelissuvusta, nimittäin Turun Sinaapista" - Drago^
The Lost Sect of Torment© || Cockface Outerspace© || "Paras. Chapter. Ikinä." - Gebric
Avatar
Hideyori
ORE WA HOURITSU DA!
ORE WA HOURITSU DA!
 
Viestit: 1528
Liittynyt: Ti Touko 16, 2006 14:41
Paikkakunta: The House of Doom

Re: Zombie survival topic lukekaa 1&4 posti

ViestiKirjoittaja KorDe » Pe Heinä 31, 2009 21:21

Noniin, recäppään omaa suunnitelmaani sitten tässä vähän.

Itseltänihän ei kotoa mitään aseita löydy keittiöveistä lukuunottamatta (paskin ase ikinä zombia vastaan?), mutta pihalla olisi ainakin lapio jolla luulis pärjäävän alustavasti. Ideana olis ottaa auto alle perheen kanssa ja riippuen siitä, kuinka pitkälle epidemia on päässyt, joko
A) Napata mummo mukaan naapurista ja ajaa ulos kaupungista, kesämökille, joka on asuttamattomassa saaressa ja jonne pääsee vaan veneellä. Siellä luulis piilottelu onnistuvan hyvin, koska lähimmät ihmiset on mantereella 3-5 km päässä pikkukylässä. Sen lisäksi tukeva hirsimökki varmaan kestäisi pienimuotoisen zombihyökkäyksen. Ja meillä on mökillä sitten kirvestä sun muuta ja riistaa metsästettäväksi.

tai jos ei jostain syystä onnistu (kaupunki karantteenissa tjtn)

B) Mennään mummon kellariin. Sinne vie yksi paksu ovi eikä siellä ole ikkunoita ja se on maan alla, peruskallioon hakattu. Mummolla on aina paljon ruokaa joten sen luulisi vähäksi aikaa riittävän. Hätätapauksessa voi tehdä ratsian lähikauppaan. Kellarissa on paljon lähitaisteluaseita joilla puolustautua tällaisessa tilanteessa.

Itse lukisin itseni selviytyjiin, mutta eihän nämä tosiaan mitään täysin aukottomia suunnitelmia ole.
KorDen evoluutio: Uchiha Itachi -> Urahara Takumi -> Takumi -> KorDe
Red Sparowes - Annihilate The Sparrow, That Stealer Of Seed, And Our Harvests Will Abound; We Will Watch Our Wealth Flood In
^Kyllä, se on kappaleen nimi.
Avatar
KorDe
ANBU Squad Leader
ANBU Squad Leader
 
Viestit: 898
Liittynyt: Ti Joulu 27, 2005 12:49

Re: Zombie survival topic lukekaa 1&4 posti

ViestiKirjoittaja Hideyori » Pe Heinä 31, 2009 21:50

Ei zombie-maailmanlopussa ole olemassakaan sellaista kuin aukoton suunnitelma. Hyvin todennäköistä että ihmiskunta näkisi todellisuudessa loppunsa. :D
"It is safe to say, that no one understands quantum mechanics." - Richard Feynman
Kuva
"Hideyori on korkeasta aatelissuvusta, nimittäin Turun Sinaapista" - Drago^
The Lost Sect of Torment© || Cockface Outerspace© || "Paras. Chapter. Ikinä." - Gebric
Avatar
Hideyori
ORE WA HOURITSU DA!
ORE WA HOURITSU DA!
 
Viestit: 1528
Liittynyt: Ti Touko 16, 2006 14:41
Paikkakunta: The House of Doom

Re: Zombie survival topic lukekaa 1&4 posti

ViestiKirjoittaja Gin-Shi » La Elo 01, 2009 00:14

Ennyt löytänyt, kun edellisiä viestejä selasin, toki mahdollisuus on että skippasin juuri sen viestin mitä etsin. Mutta asiaan.

Osaavatko zombit uida?
Jollei ns.tartunnan saanen hyttysen pisto tartuta, niin mitenkäs pienen pieni ihonaarmu, joka on zombista peräisin?
Kuoleeko zombit samoilla ns.myrkyillä kun normaalisti ihminen, esim.rotanmyrkky jne.
Mitenkäs vesi joka on saastunut zombin verellä/nesteellä, juomakelpoisuus? Tällöinhän "veri/neste" laimenee huomattavasti?
Ensimmäisen kysymyksen jatkoksi, voiko zombin hukuttaa/tukehduttaa?

Jossain viestissä olin lukeneeni että osalla on ns.super poikkeava nopeus/voima ihmisiin verrattuna, koska aivot eivät rajoita liikeratoja? Luinku nyt aivan metsään? Eikö siellä jossai jtn tämän tapaista ollut?
Mielestäni tuo on elokuvien tuottamaa ns.satua. On zombi kuinka tunnoton/aivoton se ei kasvata liikerataa. +jossain tokaistiin mätänemisestä, tämähän vain rappeuttaa, ei vahvista? Jolloin saan käsityksen että zombin kanssa tappeleminen ei voimassa/nopeudessa=fyysisissä ominaisuuksissa eroa juurikaan puolelta toiselle? Topicin aloittaja korjatkoon.

Entä tarvitsevakko zombit enemmän,-samanverran vai enemmän ravintoo? Eli kuoleeko zombit ravinnonpuutteeseen yhtälailla kuin ihmisetki?

Miten ovatka zombit kaikki samalla tasolla? Onko toisset ns.vihanneksia jotka osaavat purra, entä osaavatko toiset huitoa vaikkapa laudoilla/muillä lyömäesineillä tai käyttää jopa ampuma-aseita?

Entä kehitys, tuleeko niistä jotain hirmu super 10m jätti monstereita? *korjaus, voiko**

Kuoleeko zombit veren/nesteen hukkaan, jos esimerkiksi käsi on irronnut?

Selvät pelisäännöt oisi kivat, mistä kuolevat, mikä tartuttaa, realismi? aseet..?..se mitä kotoa löytyy. jne.

Lisäillään tähän viestiin kun sattuu mieleen taas.

EDIT: Kiitokset vastauksista
Viimeksi muokannut Gin-Shi päivämäärä La Elo 01, 2009 16:26, muokattu yhteensä 1 kerran
Gin-Shi
Rookie
Rookie
 
Viestit: 64
Liittynyt: La Kesä 27, 2009 22:48

Re: Zombie survival topic lukekaa 1&4 posti

ViestiKirjoittaja BugShino » La Elo 01, 2009 12:58

Lähteeni mukaan tartunnan voi saada oikeastaan vain ruumiinnesteiden välityksellä, mikäli kyse on viruksesta. Mikäli kyseinen virus pääsee verenkiertoon ja sitä kautta aivoihin, on loppu varma. Tämä ei tartu ilman tai veden välityksellä. Silti on muistettava, että virus on tappavan myrkyllinen, joka johtaa lopulliseen kuolemaan. Lisäksi kaikki eliöt karttavat luonnostaan zombien virusta, joten se ei tartu hyttysistä.

Zombin ei kykene uimaan, koska sen motoriikka mahdollistaa lähinnä kävelyn ja harvoin alkeellisen kiipeämisen, lisäksi sen aivotoiminnan puute vaikeuttaa tehtävää (työkalujen käyttö ei luonnistu). Ne voivat silti kävellä veden pohjassa ja joskus jopa kellua pintaan. Kuolleina zombit eivät tarvitse happea, joten ne eivät tukehdu. Myrkyistä ei ole apua, sillä ne eivät voi pysäyttää jo valmiiksi lakanneita ruumiintoimintoja.

Nopeudesta sen verran, että puutteellisen kordinaatiokyvyn takia zombit laahustavat/linkuttavat luonnostaan. Yksilöllistä on elävän kuolleen kävelyvauhti, joka on verrannollinen jalkojen pituuteen. Yleistettynä sanotaan että ne pääsevät yhden askeleen puolessatoista sekunnissa. Voima puolestaan selittyy sillä, että elävän kuolleen lihakset eivät tarvitse lepoa, jolloin ne eivät väsy.

Huolimatta zombien himosta ihmislihaan, niiden kehossa ei tapahdu ruuansulatusta, vaan liha kerääntyy vatsaan niin kauan kunnes se jossain vaiheessa purkautuu. Ne eivät siis tarvitse ruokaa.

Kuten sanottuna, tämä ei ole videopeli, eivätkä zombit myöskään kasva jättihirviöiksi. Ne pysyvät kyseisen ihmisriekaleen mitoissa. Verenhukasta se ei kärsi, koska ei kuolleilla ole ruumiintoimintoja.

Komentaja Hide voi varmaankin korjata, jos eivät tietoni täsmää.
Ja kyllä. Realismin rajoissa ihmiset.
Avatar
BugShino
ANBU
ANBU
 
Viestit: 427
Liittynyt: Pe Helmi 09, 2007 21:45

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Majestic-12 [Bot] ja 1 vierailijaa

cron