Kommelluksia animen/mangan kanssa

Yleinen animekeskustelu tapahtuu täällä.
Avatar
Nike
ANBU Squad Leader
ANBU Squad Leader
Viestit: 826
Liittynyt: Ma Huhti 10, 2006 15:59
Paikkakunta: Ihmemaa

Viesti Kirjoittaja Nike »

Tämä ei kyllä ole enää edes varsinaisesti hauskaa, mutta kerron sen jos ymmärsin aiheen oikein.
Kaikki aina nauravat törkeän huonolle Ryoga-suuntavaistolleni (se Ranman Ryoga tietysti, ainut kenet kaikki tuntee). Eilisiltana ei kuitenkaan enää naurattanut, kun saatoin ystäväni kotiin ihan tähän meidän kotimme lähialuille (n. ~ 2 km toiseen suuntaan) ja luulin osaavani takaisin. No en osannut! Kello alkoi lähestyä kymmentä, alkoi hämärtää, eikä missään ollut ristin sielua. Se alkoi olla pelottavampaa kuin se, jos siellä olisi ollut jotain puliukkoja tai vastaavia. Huvittavaksi tilanteen teki kuitenkin esimerkiksi se, että kun kysyin neuvoa r-kioskin myyjältä, hän katsoi minua kuin jotain hullua ja sanoin että se oli täysin toisessa suunnassa, mihin minun piti mennä. Seuraavan kerran apua kysyessäni, "missä on se hautausmaa?" sain taas tuijotusta, koska se oli täsmälleen edessäni. No, selvisin kuitenkin kotiin, ja eihän siinä pyöräillessä mennyt kuin jotain puoli tuntia. ^^'
Se johtaa vain tuhoon, turmioon ja tappiin, korjaan tappioon!
Vastaa Viestiin