Onnettomuudet

[Francis]

off//

setzerillä on pahin onnettomuus tähän mennessä ^^

off//

Niin on :3

Tuli mieleen yksi pari vuotta taaksepäin onnettomuus, kun joku kertoi puukolla huitomisesta.
Armas siskoni, Littlis, selitti jotain ja huitoi puukon kanssa. No, minä satuin olemaan lähellä ja Littlis huitaisi minua veitellä poskeen! XD Jälkeä ei edes tullut, mutta säikähdin. Kävin nauramaan ja itkemään yhtä aikaa.

Toinen keittiövälineisiin liittyvä on kuin olin niin pieni etten osannut käyttää vielä juustohöylää (ainakaan juustoon) niin vetäisin juusto höylällä pitkän siivun sormesta veristä nahkaa 8D Heh. En uskaltanut irroittaa nahkan palaa, kun siihen sattu :3

[-Zero-]: kuka lähettää mitä? Minä? Mitä-hä? O_o

[UnHoly]

Modet ovat ilmeisen selvästi poistaneet nuo häirikkö viestit joita jokin aika sitten ilmestyi, jospa he olisivat vielä niin ystävällisiä että poistaisivat tuon miunkin viestin tuosta
Setzer edit: Yes Mai Mastaa

[Ryuuou]

Yks pahimmista on varmaan se, ku velii huitaasi kameralla takaraivohon.
Toki siitä on jo varmaan aikaa tuollaaset 13 vuotta, en tarkalleen muista.

[Jampper]

Vuosi sitten olin hirvikolarissa ukon kanssa. Otsaan tikkejä ja käsi murtui.

Koira puri sormen melkein poikki, kun olin ehkä kymmenen vuotta vanha. Tikkejä ja arpi sormessa.

Laitettiin ukon kanssa uusia ikkunoita vajaan ja sellainen ikkunaruutu tippui melkein päälleni. Olkapäähän tuli iso haava ja arpi vieläkin.

16 vuotiaana ajoin evarilla päin lyhtytolppaa mittarissa 120 km/h. Viikko teholla, jalka ja yksi kylkiluu murtui.

Pieniä kun oltiin, niin tämä täälläkin pyörivä Kiddo (serkku, ukon veljen tyttö.) tiputti kangen isovarpaan päälle ja siitä lähti kynsi ^^

Tappelut isoveljen ja ukon kanssa, niistä ei koskaan ole seurannut mitn hyvää. Pahin oli kai se, kun ukko löi minua tuolilla jonka jälkeen veli hakkasi sen sairaalakuntoon. Tuosta tuli tikkejä takaraivoon ja aivotärähdys. (juu ei olla normaali perhe)

Tekevälle sattuu, on näitä onnettomuuksia vielä lisääkin (ainakin jääkiekon saralta) mutta tuossa pahimmat.

[Mushka]

Minulla ei ole tapahtunut mitään sen kummempaa.

Vuosi sitten hyppäsin keinusta ja tietenkin otin käsillä vastaan. En muistanut, että hiekan peidossa oli paksu puunrunko. Arvata saattaa, mitä tapahtui. Kyynerpää murtui ja vasemmasta kädestä murtui pikkurilli x) Se tapahtui koulun pihalla.

6-vuotiaana silmäni yläpuolella tuli kammottavan näköinen mustelma, kun juoksin liukkaassa kalliossa, lyöden sitten silmäni terävälle lohkareelle. Silmä oli kokanaan musta. Oli lähellä ettei silmän näkö mennyt..

Kesällä kaaduin pyrön kanssa. Sain polveen syvään haavan, kivi meni sisään >x)

Ja tömmöistä..

[lalala]

Noh, täytyy aluksi kertoa, että opin vasta tänä vuonna uimaan...
Meinasin hukkua viime kesänä, ja vain sen takia, koska olin kavereideni kanssa meressä, yksi kaverini otti minut reppuselkäänsä, ja sitten yhdet tutut pojat alkoivat jahtaamaan meitä, mentiin liian syvälle, ja sen mun kaverin piti päästää mut pois selästään, mutta mähän en osannut uida :/

Seitsemän kuukauden kuluttua (tammikuussa 2006) opin uimaan. Menin koulun kanssa uimahalliin varmaan kolmannen kerran koko elämäni aikana. Surullisena laskeuduin pikkualtaaseen, jossa minua tuli opettamaan erityis-uimaopettaja. Hän näytti kaikki liikkeet yksitellen ja tarkasti minulle ja pyysi minua kokeilemaan. Aloitin pienistä jutuista. Veteen puhaltamisesta. Pään veden alle laittamisesta. Sukeltamisesta.
Opettajani loi minuun luottamussiteen veden kanssa.
Hän antoi minun käyttää kellukkeita ja testata niiden luotettavuutta.
Hän piteli minua, jotta en uppoaisi ja antoi minun harjoitella omaan vauhtiini.
Huomaamattani aloin uimaan hiljaa eteenpäin. Hän käveli vierelläni ja kannusti minua jatkamaan. Hän muistutteli uimisen sääntöjä ja korjaili sanoillaan liikkeitäni ja asentojani. Pian huomasinkin uineeni jo ainakin 10 metriä selkäuintia.
Olin järkyttynyt. En voinut olla uinut sitä matkaa, vaikka se olikin lyhyt matka. En ollut koskaan päässyt edes metriä eteenpäin. Ja nyt... Olin todella uinut. Minä, Nathalie, olin uinut monta metriä! Innostuin ja järkytyin samaanaikaan. Opettajani vain hymyili ja opetti minulle huimaa vauhtia muita uintityylejä. Kokeilin kaikkia ja pian suoritin uintikokeen. Läpäisin sen heti.
Pääsin isoon altaaseen. Uin siellä enemmän ja enemmän opettajani rohkaisun innoittamana. Olin vihdoin samalla tasolla muiden luokkalaisteni kanssa. Olin oppinut uimaan. Ja olin voittanut pelkoni.
------------------------------
Tässä siis oli minun tarinani. On harvinaista, että minua vuoden nuorempi ei osaisi uida...
Ymmärrän, ettei kukaan ehkä ymmärtänyt tarinani ideaa. Minut vain valtasi tunne, että minun pitäisi kirjoittaa se tänne.
Tiedän, että kuulostan todella vammaiselta. Kaikkihan nyt osaavat uida. Täytyy olla todella vammainen tai sairas, ettei osaa. Ehkä se on niin. Ehkä olen todella vammainen. Mutta ainakin osaan nyt uida.
Odotan innolla, että pääsen tänä kesänä uimaan rannalle.
Mutta olen silti loppuelämäni aina varovainen vedessä. Ei koskaan tiedä, mitä siellä voi tapahtua. Elämä on liian arvokas hukattavaksi. Virheistä oppii ja virheet tuovat kokemuksia. Täytyy vain hyväksyä se.

Edit. Typo korjattu
EditEdit. Lyhensin ja tiivistin tekstin neljännekseen.

[kaze-chan]

MsUchiha, voi sinua. Kyllä se on ihan ymmärrettävää, ettei vielä osaisi uida. Kuka siihen pakottaa? Et sinä mikään vammainen kuitenkaan ole, sen voin luvata.

Minulle on elämän varrella sattunut kaiken näköistä.

Joskus, kun lenkitin erästä koiraa, jota kävin huvikseni lenkittämässä silloin tällöin, tein sen virheen, että lähdin pieneen juoksuun. Tarkoitukseni ei tietenkään ollut juosta koko aikaa, mutta koira vaikutti käsittävän sen niin ja lähti itse kauheaan kaahaukseen. En pystynyt juoksemaan kunnolla ja seuraava virheeni oli, että painoin sitä remmin jotain ihmeen "jarrutus nappulaa". Sitten kävi niin, että koira lähti vetämään minua asfalttia pitkin perässään. Jäi muutamiksi päiviksi siitä ihan kiitettävät jäljet.

Joskus aikoja sitten onnistuin läimäyttämään auton oven kiinni niin, että sormeni jäi väliin. Hirveän porun siitä kyllä sain, kun olin silloin vielä kovin pieni.

Eräänä kesänä jälleen joskus pienenä onnistuin kolhimaan molemmat polveni. Toinen meni siitä, kun sen hetkiset kaverini ottivat aikaa, kuinka nopeasti pystyisin ajamaan tietyn lenkin. Kaaduin pyörällä ja se hiertyi hiekkaan. Se mätäni jonkin ajan kuluttua . Toinen polveni meni siitä, kun ajoin vahingossa puskaan . Olen minä niin järkevä...

Tässä en itseasiassa satuttanut itseäni, vaan olin onnettomuuden aiheuttaja. Pienenä (vaihteeksi) pamautin siskoani kuistin ovella. Hänellä ei vieläkään ole iskun kohtaan kasvanut kunnolla kulmakarvoja. Olin hirveä kauhukakara.

En nyt muista enempää, mutta on niitä lukuisia muitakin tapahtunut ainakin lapsuudessani. Sellaistakin, kun kerran eräs luokkalaiseni asetti vahingossa päällä olevan silitysraudan käteni päälle. Onneksi se ehti olla siinä vain hetken, joten mitään pysyviä jälkiä ei jäänyt.

Niin! Kerran hyvinkin pienenä polveni kolahti matkalaukun kulmaan. Tuli sitten sairaalareissun verran verta. Minulla on siitä vieläkin muisto, koska siihen pistettiin jotain sinistä iholiimaa, joka muuttui parin päivän päästä ihoni väriseksi.

Sitten kerran purin kaveriani käteen niin, että häneltä katkesi verisuoni. Ja hei, tuolloin olin jo kuudes-luokkalainen.

Juu, no ei tule oikein muuta enää mieleen...

[Kiesma]

Tuo MsUchihan tarina kuulostaa hassulta tälläiselle minunlaiselle ihmiselle, joka on harrastanut uintia n. 5-7 vuotta ja vesi on se oma elementti (vesimies olen horoskoopiltakin).

Kyllähän tuo hieman "epäuskottavalta" kuulostaa, mutta täysin mahdollinen tapahtuma, jokaiselle meille. Hukkumisiahan tapahtuu vuodessa tuhansia Suomessa (?) mikä on hirveää, koska osa niistä hukkumisista johtuu uimataidon puutteesta. Harvoin kuitenkin kuulee jonkun hukkuneen, ainakin täälläpäin.

Loppujen lopuksi tuo uiminen on todella helppo oppia, kuhan vain uskaltaa yrittää, opastuksen kanssa tietenkin.
--------------------------------------------------

No niitä omia onnettomuuksia ei sitten kamalasti ole. Äiti on kertonut, että joskus pienenä paaperona olen osannut kaataa kaapiston, mutta onnekseni en jäänyt alle. Se taitaa olla se kaikista vaarallisin tilanne, mikä minulle on käyny. Joskus tokalla luokalla leikin semmoisissa kiipeilytelineissä. Kaikki meni hyvin kunnes yritin tehdä jotain todella taitavaa ja lopputuloksena tipun metrin korkeudesta suoraa naamalleni maahan (pää/naama ensimmäisenä maahan). Eipä siinä tullut muuta kuin pari haavaa naamaan, ei sentää niska taittunu. Ja kun mennään pari vuotta taaksepäin, niin muistuu tilanne missä minun peukalonpää meni sijoiltaan korispelissä. Ihan tavallisesti tavoittelin palloa ilmasta parin muun kanssa, mutta pallo tulikin suoraa peukalonpäähän ja tökkäsi sen sijoiltaan. Siinä sitten pienoisen hämmingin lumossa työnsin sen takaisin, vahingossa.

Kaikenlaisia pieniä ruhjeita on tietenkin tullut paljon, haavoja, palamisia, mustelmia jne. Ei kuitenkaan mitään vakavaa esim. sairaalakuntoon joutumista.

Tylsää elämää kun elän.

[KorDe]

No juu, onhan mulla paljonkin tapahtunut...

Nyt vähän aikaa sitten tipuin 3m kalliolta kiveen sääri edellä, ei mukavaa... siitä on varmaan kk mutta vieläkin sattuu kävellä... Tuli nimittäin parikin murtumaa ja pahoja haavoja.

Parkouratessa paljonkin tapahtunut (juu, sitä minä harrastan)... Pari kertaa jalka mennyt sijoiltaan, muutamia aivotärähdyksiä, venähdyksiä, murtumia, haavoja, ruhjeita..... Harjoittelu tekee mestarin . Muistan erään inhottavan tapahtuman kun talvella hyppäsin pari kolme metriä korkealta katolta, tarkoitus oli laskeutua kadulle ja tehdä siitä tupla-king kong vault (hyppäät jonkin matkan päästä estettä, kohdalla(ilmassa siis) otat käsillä vauhtia jännästi ja uudestaan saman hypyn aikana siitä samasta jos on leveä on tupla..hankala selittää.. tarkoitus olisi että jalat lopuksi tulevat käsien välistä ja laskeudut sulavasti jaloillesi...) ... Siis, hyppy sujui hyvin, vähän meinasin liukastua, vauhdit meni sitten mutta yritin kuitenkin king kongia koska se ei ollut kovin vaikea kohta... mutta lopussa jalat jäivät muuriin kiinni, naamalteen lensin katuun... Murtui nenä ja jalka, ISO aivotärähdys, lohkesi kaksi hammasta ja puolet naamasta auki...


Pyöräilyonnettomuuksiakin paljon... mm. kerran aika pienenä kaaduin pyörällä, kaveri ajoi takana... siis kaaduin, polvi aukesi, kaveri ei ehtinyt pysäyttää ja ajoi jalkani yli.... toinenkin polvi auki. Ei se muuten mitään mutta kun se tapahtui olin n. 4 vuotias joten epämukava juttuhan se oli...

Siinä nyt jotain onnettomuuksia, elikkä tiedän miltä kipu tuntuu

[Yondaime]

tämähän on kuin tehty minulle! noh minulle on sattunut niin paljon onnettomuuksia että! tässä on pahimmat mitä on tullut eteen:
1.ala-asteella oltiin seinistä, kaaduin naama eellä kiveen ja kaikki etuhampaat säpäleiks (rautahampaita) vielä tänäänkin joudun säännöllisesti käymään yksityisellä hammaslääkärillä vaihattamassa hampaat ja sit ku oon 18w nii saan posliiniset hampaat .
2.aamulla nousin sängystä ja olin jyyri lähdössä rippileirille, kävelin portaille ja kaikki pimeni heräsin sitten portaitten alapäästä no ei tullut murtumia mutta paha aivotärähdys ja jotain häikkää tasapaino aistiin :/.
3.solisluun pajumurtuma jääkiekko pelissä on yksi monesta mutta mainitsen koska häiritsee vielä monen kk jälkeen, kun liikutan kättä solisluu rutisee sun muuta ja sitä särkee ajoittain, pajumurtumahan tarkoittaa että se luu ei ole mennyt poikki vaan se on revennyt sille säleiks siis tavallaan murtunu poikkisuunnassa, tämä näkyy vielä ulospäin sellaisena pullistumana siinä luussa.
siinäpä muutama onnettomuus :/

[Francis]

Tässä muutamia muistamiani onnetomuuksia (pitäiskö kertoa kaikki kerralla :D):

Toissapäivänä vedin suoraan kipeällä polvella kaappia päin. Se löi lukkoon, siksi niin. Nyt sattuu ainakin 75% enemmän TT__TT

Eilen kun vedin saunatakkia kaapinpäältä niin sain sukkapuikosta poskeen, kun olin sen jättänyt kaapin päälle :p Auts.

(ylempi on suorakopio off-topicista, olen laiska)

Joskus pari vuotta sitten olin hiihtämässä koulussa liikkatunnilla kaverini kanssa. No, hän pyysi odottamaan puolessa välissä isoa mäkeä häntä. Laskin odottamaan puoleen väliin. Seisoskelin siinä, mutta yllättäen sukset luiskahtivat ja lensin suoraan selälleni. Silmissä musteni, enkä tiedä vieläkään kuinka kauan makasin. Havahduin kun yksi luokkalaiseni huhuili että onko kaikki hyvin. Oli aika pelästyneen näköinen O_o

Jouduin kerran melkein sairaalaan tiputukseen kun en meinannut parantua oksennnustaudista. Minulla ei ole tuosta ajasta minkäänlaista kunnon muistoa. Oli niin paljon kuumetta etten tiedä mikä oli unta ja mikä totta.

Toinen hiihtojuttu: Olen lentänyt nurin lasketellessa (kuka ei ole?) ja se sama polvi mikä aina hajoaa, hajosi. Se rutisee edelleen kummallisesti esim. portaikossa.

Lensin pyörän ohjaustangon ylitse alvalttiin kun pyörän jarrut meni itsestään päälle. Taas polvi hajosi.. Tällä kertaa kummatkin. Samoin kämmenet.

Minulla on sattunut kaksi onnettumuutta ojien kanssa.
Toinen sattui talvella, kun en huomannut ojaa lumen takia. Toinen jalkani upposi kokonaan sinne. Onneksi koirani veti minut irti, mutta menetin kenkäni :D Yritin saada sitä takaisin, mutta se oli jo siinä vaiheessa uponnut jonnekin kuuseen. Vaihdoin kengänllisen jalan lähes kuivan sukan märän sukan alle. Kävelin sitten (onneksi lauhassa) pakkasessa kotiin toinen jalka sukkasillaan ja toisessa kenkä kotiin. Joku idiootti-metsuri tuli vastaan ja kysyi: "Missäs sinun kenkä on?". Olin siinä vaiheessa niin vittuuntunut, että murisin vain: "Suossa". Olis edes tarjonnut kyydin! Sillä oli auto siellä metsässä >:(
Toinen sattui syksyllä. Meidän talon lähellä kulkee iso oja joka on ainakin 3-metriä leveä ja ties kuin monta syvä. Äitini aina varoittelee edes talvella menemästä sen lähelle. Kuljin ojan viertä metsässä. Se oli juuri ruopattu, joten vallit oli tosi korkeat ja tasaisemmat kuin sammat mättäät. Yllättäen valli sortuu ja minä tipun ojaan! Tipuin vyötäisille saakka, enkä tuntenut pohjaa. En uponnut kokonaan, koska koiranhihna oli pudotessa jäänyt johonkin puuntaimeen kiinni. Kerrankin tuuria. Pystyin sen avulla mönkimään vallia pitkin ylös, hihnasta pitäen. Silloin kyllä potutti. Kummatkin kengät täynnä vettä ja housut alkkareita myöten märät :( Äiti totesi kotona: "Taas".

Viime keväänä kuljin kaverini kanssa kauppaan koulun jälkeen. Lumi oli jo sulannut ja sen seasta hiekotushiekka. Eräässä rinteessä hiekka luisti kenkien alta ja taas hajotin polveni. Se ei sattunut paljon, joten menin kaverin kanssa r-kioskille. Ärrällä tuijottelin vuokrahyllyä, kun tunsin että jokin valuu jalkaa pitkin. Nostin lahjetta ja polvesta vuoti verta. Hehe, oli näkemisen arvoista katsoa kuinka kaupan myyjä meni puolipaniikkiin ja halusi väistämättä puhdistaa polven ja laittaa laastarin :D Kauheeta tohinaa.

Armaisa siskoni Littlis huitoi pajulla ja paju meni suoraan sieraimesta sisään. Vertahan siinä alkoi vuotaa.

No en jaksakkaan rueta luettelemaan kaikkia tylsiä sormen terottamisia, kaatumisia, iskuja, potkuja, putoamisia jne.

Nämä on ne parhaiten muistamani, koska ne on ärsyttänyt tai huvittanut.

Editto: mayu-chan, pelkään aina että minulle käy noin hississä O_o

[Orochi]

Kun olin noin viisivuotias luinen kakara ja asuimme rivitalossa, isälläni oli tapana pitää painavia sana-, ohje- ja tietokirjojaan tietokonehyllykössä (eli se oli kokonaan niitä täynnä). Miulla taas oli tapana koneelle mentäessä vetästä aina itseni lähemmäs tietokonepöytää rullatuolin ollessa pikkasen liian kaukana.
No eräänä päivänä sitten kai vetäisin vähän liian lujaa ja koko se komeus kaatui päälleni. Thänk gudness satuin olemaan juuri siinä, missä oli rako näytön ja koneen välissä, eli vain jalkani jäivät hyllyn alle. Useita paksuja kirjoja osui kuitenkin päälleni ja sain niiden reunoista mukavia mustelmia. Onneksi jalkoihini ei isojen mustelmien lisäki tullut pahempia vahinkoja, mutta oli se nyt kuitenkin kamala kokemus. Ainoa sana, joka kuitenkin silloin suusta pääsi, oli vaan "Hups..."

Viisi vuotta sitten liukastuin lattialla ja kaaduin suoraan kiviportaikkoon (olin tottunut hyppäämään ensimmäiset askeleet yli) ja polveni osui sen reunaan (no en ole hyppinyt enää). Minulla on vieläkin kamala arpi oikeassa polvessani...

Leikin ystäväni kanssa heidän uudella kuntovehkeellään (semmonen porraslaite tai joku...). Toinen meni toiselle polkimelle ja toinen toiselle. Oma jalkani oli kuitenkin väärin ja kun ystäväni laittoi koko painonsa polkimelleen, oma jalkateräni jäi puoliksi laitteen alapinnan alle. Kuului ilkea rasahdus... selvittiin kuitenkin vain pienellä murtumalla, mutta kipeä oli yli vuoden.

Nyt talvella kävelin kaverini kanssa liikuntatunnille menoa varten bussipysäkille. Lunta oli satanut hieman aivan jäisen maan päälle ja me yritimme kävellä mahdollisimman varovaisesti.
Sitten miä satuin katsomaan kelloani väärin ja sanoin, ettei meillä ollut aikaa jäljellä kuin muutama minuutti ehtiäksemme, ja lähdin sitten täysiä pötkimään pysäkille päin. Ja unohdin tietysti kokonaan, että maa oli ihan jäässä.
Jo toisella askeleella liukastuin ja kaaduin sivuttain pää edellä kovaan jäähän. Silmissä näkyi hetken ajan vain tähtiä. Sain varmasti ainakin lievän aivotärähdyksen ja puolet kasvoistani tuntui hetkellisesti puutuvan. Bussi meni ohi. mutta vähän ajan kuluttua ei enää tuntunut missään ja ei muuta kun nolotti.
Liikkatunnille menimme kuitenkin, mutten voinut oikein telinevoimistelua kunnolla harjoittaa kun toisen silmän näkökenttää halkoi inha sahalaita ja näkyi outoja värejä. Kotimatkalla sitten alkoi kamala päänsärky, joka ei lakannut kunnolla edes lääkkeillä.
Ja lääkärissä en sitten kuitenkaan käynyt~ <__<;;

[KorDe]

Lisäilen vähän nyt..

Tuli talvella lätkäkiekko suuhun, auts... ei onneksi hampaita lähtenyt, mutta verta tuli paljon ja muutama alkoi heilumaan...


Tipuin viikko sitten vajaa 3 metrin korkeudelta asvaltille selälteni... muutamia rusahduksia vaan kuulu, koko selkä oli mustelmilla muutaman päivän, ja se on vielä vähän kipeä...

Ei nyt mitään muuta paljon mieleen tule..

[Hi Enzeru]

Olin kaverini kanssa uimassa,uimahallissa, emme oikeastaan uineet, olimme ja pelleilimme vain vedessä, koska en osaa uida hyvin(en ole ikinä suorittanut koulun uima testejä...) No, päätin sitten tehdä vesi kuperkeikan. se onnistuikin ihan hyvin, MUTTA, en löytänyt enää pintaa, sillä silmäni olivat kiinni. Siinä sitten pyörein jä räpiköin, kunnes tunsin hapen alkavan pikkuhiljaa haihtuvan keuhkoista. Paniikki iski Räpiköin ja räpiköin kunnes jalkani kävi veden pinnalla. Suuntasin itseni suurinpiirtein sitten siihen suuntaan. Valitettavasti vetäisin vähän liian aikaisin henkeä, koska sain vähän vettä imaistua sisääni. Pinnalle tultuani Haukoin henkeäni ja yskein ja köhein. Oli ollut viime tingassa, että löysin pinnan.
Kaverini kysyi vain, että MITÄ SÄ OIKEIN TEIT? TOI NÄYTTI AIKA HAUSKALTA!!
Olin siinä vaan hiljaa ja mutisin, Hei, mä meinasin hukkua!?

Joskus pienempänä, kun isäni taksasi minua tarhaan, jalkani jotenkin joutui pinnojen väliin Arvaa sattuiko? Ja kun ei isukkikaan meinannut ihan heti pysäyttää. Arpi on jalassa vieläkin..

Littlis-edit: Ei tuplaposteja!