Mangan mustavalkoisuus

Yleinen mangakeskustelu
Vastaa Viestiin
Vainoharha
Tokubetsu Jounin
Tokubetsu Jounin
Viestit: 586
Liittynyt: Ti Tammi 20, 2004 20:49

Viesti Kirjoittaja Vainoharha »

Ja siis, mustavalkoisuudella en tarkoita mitään hyvä vs. paha asetelmaa, vaan puhun siis mangan värittömyydestä. Ilmeisesti kun on enemmän sääntö kuin poikkeus että manga on mustavalkoista.

Oma kantani asiaan on, että useimpien sarjojen kohdalla värillisyys ei tekisi pahaa. Esimerkkinä rakas sarjamme Naruto. Ei sinänsä etteikö mustavalkoisuuteen tottuisi, mutta joskus on vaan niin että värejä jää kaipaamaan. Joskus kuitenkin, esimerkiksi Blade of the Immortalin tapauksessa värittömyys ei haittaa, se sopii sarjaan eikä värit muutenkaan ole siinä kovin olennaiset. Ei niin, ettei Samura osaisi työskennellä väreissä, kirjojen upeat kannet osoittavat että kyllä sekin Samuralta onnistuu, mutta olisi varmaan vaikeaa tehdä jokaisesta ruudusta sellaista taideteosta.

Itseäni myös häiritsee kun usein jos hahmolla pitäisi olla punaiset hiukset, niin useimmiten manga-ka ei jaksa "värittää" niitä hiuksia sillein sopivan tummiksi, vaan jättää ne valkoisiksi niin kuin ne muka olisivat blondit tai jotain. Esimerkiksi Kenshinin tai Gaaran tapauksessa, joillakin sivuilla tosin Kenshinin kohdalla ainakin hänen hiuksensa ovat "väritetty" "oikein." Noh, aika pikkuseikka tämäkin.
Mitä vattua teen vielä näillä boardeilla.... olen jumissa! HJÄLP!
Jollu13
ANBU Squad Leader
ANBU Squad Leader
Viestit: 875
Liittynyt: Ti Kesä 15, 2004 23:12
Paikkakunta: Internet

Viesti Kirjoittaja Jollu13 »

Ei minun mielestäni pitäisi olla värejä. Mustavalkoisuus on ihan ok ainakin minun mielestäni.
<img src='http://koti.mbnet.fi/ninphai/Signatures ... otion2.png' border='0' alt='user posted image' />
Avatar
TaMz
Genin
Genin
Viestit: 193
Liittynyt: Ke Elo 27, 2003 00:17
Paikkakunta: Espoo, Finland
Viesti:

Viesti Kirjoittaja TaMz »

MUSTAVALKOSTA!
KAIKEN PITÄS OL MUSTAVALKOSTA!
TÄÄLLÄ ON IHAN LIIKAA VÄREJÄ!

kiitos...
Avatar
kiko-chan
Super Mama
Super Mama
Viestit: 1478
Liittynyt: To Huhti 15, 2004 19:25
Paikkakunta: Gitaroo Planet
Viesti:

Viesti Kirjoittaja kiko-chan »

Mustavalkosta sen olla pitää. Ihan kustannussyistä. Värit voi olla ekstraa kansissa ja aina sopivissa tilasuuksissa kuten vaikka 5-vuotisnumerossa värit. No kyllä sitä muutenkin kattoo mustavalkosta. Mietin ensin että onko missään sarjiksessa värejä ja tajusin että Aku Ankka ja Marvelin lukuisat lehdet on värillisiä. No...Niitä en kyllä osais mustavalkosina kuvitella.

Onhan se totta että sitten kuvittelee hahmoille ite värit niin hyvin luultavasti jotkut värikuvitelmat menee pieleen. Esimerkkinä vaikkapa se miten frosti fanittaa Dosua. No hän luuli että Dosulla on...er, vaaleat hiukset? Mutta kas kun anime putkahtaa niin Dosulla onki mustat/tummanruskeat hiukset. Tai Gaarallakin ois kai pitäny olla enemmän sellaset punaruskeet ku kirkkaan punaset hiukset. Mut ei tällasia tarvihe mangassa selvittää. Kanteen voi laittaa niiden hahmojen värit jos on siitä jotain ongelmaa. ^_^
Kuva
Tsukai
Genin
Genin
Viestit: 192
Liittynyt: Su Helmi 08, 2004 22:00

Viesti Kirjoittaja Tsukai »

Mustavalkoista sen pitää olla. :<
Signatureja ei tueta. :E
Avatar
Espy
Moderaattori
Moderaattori
Viestit: 566
Liittynyt: Ma Elo 25, 2003 20:45
Paikkakunta: Secret Garden
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Espy »

Mustavalkoisuuden puolesta!

Tosin, kuten kiko-chan mainitsikin, on värit ihan kivoja kansissa, ja jossain muutaman sivun ekstroissa, kuten esim. Narutossa on. :)

Mutta hyi, ei värilliseksi kokonaan. >_<;

Sama juttu, kun nuo ihme äijät tekivät ElfQuestistä mustavalkoisen version.. eiei! sen pitää olla värillistä. ._.
Kuva
Pena
Oinin
Oinin
Viestit: 901
Liittynyt: To Maalis 18, 2004 01:07
Paikkakunta: Vantaa, Myyrmäki

Viesti Kirjoittaja Pena »

Toi mustavalkosuus jättää tietysti enemmän varaa mielikuvitukselle, mut mun mielestä semmonen joka-toinen-mv-joka-toinen-värillinen-asetelma mitä mm. vanhoissa akkareissa käytetään toimi aika hyvin :)

En oo kyllä kauheesti mangaa lukenu. Eli voi olla tottumuskysymyskin.. :huh:
"Don´t try to live so wise"
daliah
Student
Student
Viestit: 48
Liittynyt: To Heinä 22, 2004 18:02

Viesti Kirjoittaja daliah »

Mustavalkoista sen pitää olla. Joskus on tullut luettua mangoja kissä osa on ollut värillistä ja osa mustavalkoista. Ei jotenkin vain toiminut.
I don't know what's going on, so I'll just act like I do.
Avatar
LittleSamurai
Vasto Lorde
Vasto Lorde
Viestit: 3463
Liittynyt: Ma Elo 09, 2004 12:51
Paikkakunta: Igaalinen Gakure no Sato

Viesti Kirjoittaja LittleSamurai »

Minun mielestä joissakin pitäisi olla värit että se olisi selkeämpää lukea. Mutta käännyn kyllä tuolle mustavalkoiselle linjalle, koska se näyttää yksinkertaisesti paremmalta.

minun mielestäni se joka toinen sivu värillinen ja joka toinen ei oli hermojaraastavaa. Siinä menee pää ihan sekaisin ja alkaa harmittamaan kun loputkin ei ole värillisiä. Sitä paitsi se antaa kuvan aivan kuin yhtiöllä ei olisi varaa värimusteeseen.
Kuva Kuva
"Little "ai mitennii ihmiset luulee ettei mulla ole elämää" Samurai." ~ Mirhan suusta kuultua
Nuppu
Rookie
Rookie
Viestit: 79
Liittynyt: La Heinä 17, 2004 21:31
Paikkakunta: Petäjävesi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Nuppu »

Minusta mangaa on kiva lukea juuri siksi, että se on mustavalkoista ja näin ollen yksinkertaisempaa. Tykkäänhän miä lukea Marvelsin sarjiksiakin (x-men, spiderman...) ja niissä on värit, mutta minusta se sopii niiden tyyliin... Antaa mangan olla mustavalkoista minusta. Sitä on selkeämpi lukea. ^_^
<a href='http://narutofever.com' target='_blank'><img src='http://narutofever.com/images/personali ... kabuto.gif' border='0' alt='user posted image' /></a><br>Varokaa, petturi iskee!
Vainoharha
Tokubetsu Jounin
Tokubetsu Jounin
Viestit: 586
Liittynyt: Ti Tammi 20, 2004 20:49

Viesti Kirjoittaja Vainoharha »

Selkeämpi? Mustavalkoisuus juuri tekee mangasta sekavan.

Vähänkö ne Marvel-sarjakuvat on muuten upeasti väritetty. Ja hyvin piirretty vielä. Visuaalinen puoli ainakin tuntuu hakkaavan useimmat mangat mennen tullen, heh. Perkule ärsyttää kun en tiedä missä vanhat Spidermanini on :(
Mitä vattua teen vielä näillä boardeilla.... olen jumissa! HJÄLP!
Avatar
sanhosee
Torture Specialist
Torture Specialist
Viestit: 790
Liittynyt: To Touko 06, 2004 09:19
Paikkakunta: Right where you want me to be

Viesti Kirjoittaja sanhosee »

Jos mangasta saisi samantasoista väritystä järkevin kustannuksin, kun mitä on totuttu näkemään esim. Inanen Naruton mangan käännöksissä, niin haluaisin värit. Jos jätetään mahdottomuudet, niin olen tyytyväinen mustavalkoisuuteen.
Kuva
Banaanisämpylä
Genin
Genin
Viestit: 142
Liittynyt: Ma Touko 03, 2004 17:46
Paikkakunta: Punaine planeetta

Viesti Kirjoittaja Banaanisämpylä »

Kyllä mangan pitää olla musta-valkoista. Se on vain jotenkin sen tyyli... Joissakin Naruto-mangoissa, jotka on tietokoneella, on joitakin väritettyjä kohtia. Kyllä sekin näyttää ihan hyvältä, mutta kyllä se musta-valkoinen on paras mangalle. :)
Kuva

*Puff*
Vainoharha
Tokubetsu Jounin
Tokubetsu Jounin
Viestit: 586
Liittynyt: Ti Tammi 20, 2004 20:49

Viesti Kirjoittaja Vainoharha »

Blah te ette ymmärrä yhtään mitään... :D
Mitä vattua teen vielä näillä boardeilla.... olen jumissa! HJÄLP!
Avatar
fredo
ANBU Captain
ANBU Captain
Viestit: 1253
Liittynyt: Ti Elo 31, 2004 00:32
Paikkakunta: Ajou university, Suwon, Etelä-Korea
Viesti:

Viesti Kirjoittaja fredo »

Se olis kiva jos jokaisesta mangasta olisi valittavissa joko värillinen tai mustavalkoinen versio

mut jos siin on punasta ja vihreetä, niin puna-viher sokeen ei olis niin siistii lukee sitä :D . mulla on kyl ihan normaali näkö
Go Student Exchange http://www.gostudentexchange.com/ -Jouni Ahtiainen-
Vastaa Viestiin