Rock Lee-FC
- Ringo-chan
- Academy Teacher
- Viestit: 351
- Liittynyt: Ma Loka 02, 2006 19:18
- Paikkakunta: Ii
Rock Lee-FC
Rock Lee
Rock Lee on taijutsu-spesialisti ja yksi Konohan vahvimmista nuorista ninjoista. Leen tavoitteena on tulla loistavaksi ninjaksi, vaikkei hän voikaan käyttää ninjutsuja tai genjutsuja. Hän uskoo kovan työn päihittävän neroudenkin.
Historia
Lee ei voi käyttää ollenkaan ninjutsuja tai genjutsuja, minkä takia monet uskoivat, ettei Leestä voi tulla ninjaa ensinkään. Lee on kuitenkin päättäväinen ja keskittää kaiken tarmonsa taijutsussa. Ninjakoulun muut oppilaat saattoivat haukkua Leetä kuumaveriseksi luuseriksi, mutta Lee jatkoi harjoittelua jopa painostuksesta huolimatta. Leen nappasi suojiinsa ja koulutukseensa Konohan taijutsun mestari, Maito Gai, Leen sanojen mukaan omalaatuinen henkilö. Leen valmistuttua ninjaksi, hän saa opettajakseen Gain ja hänen muita ryhmän jäseniään ovat Tenten ja Neji.
Kilpailija
Leen kilpailija Neji on nero, eikä Lee mitenkään pärjää hänelle vaikka tekee kaikkensa ja enemmänkin. Lee on kuitenkin vakaasti päättänyt, että hänestä tulee vielä tarpeeksi vahva päihittääkseen neronkin kovan työn voimalla. Neji ei hyväksy, että Lee voisi ylipäätään olla ninja, ainakaan kunnes hän näki Leen ja Gaaran kuuluisan taistelun, jossa Lee pisti peliin kaikkensa.
Teksti on otettu Naruto.fi:n wikistä.
Jäsenet:
-Ringo-chan
-Sutsuran
-kassie
-Tonnikala
-Shikarana-Chan
-Spica
-Retsku-san
-Kumiko
-Miruka_chan
-Jootta

Viimeksi muokannut Ringo-chan, Ma Huhti 21, 2008 09:34. Yhteensä muokattu 9 kertaa.
- Sutsuran
- Academy Teacher
- Viestit: 377
- Liittynyt: Pe Maalis 31, 2006 17:08
- Ringo-chan
- Academy Teacher
- Viestit: 351
- Liittynyt: Ma Loka 02, 2006 19:18
- Paikkakunta: Ii
Jotta tähän aiheeseen saataisiin eloa,laitanpa pari kuvaa:
http://www.deviantart.com/deviation/27755147/
http://www.deviantart.com/deviation/9203042/
http://www.deviantart.com/deviation/24560937/
http://www.deviantart.com/deviation/27183380/
http://www.deviantart.com/deviation/45229729/

"Viattomuus ei ole rikos."
- Sutsuran
- Academy Teacher
- Viestit: 377
- Liittynyt: Pe Maalis 31, 2006 17:08
^Kaks ekaa kuvaa oli ihanan Lee-vauhdikkaita! Ja 3. ja 4. ihmeen....lumisia!
Tässä on lievää GaaraxLee-vihjailua; Gaara yrittää kokata Leelle
Ja: Lee on vähän...

- Muumilimu
- Torture Specialist
- Viestit: 729
- Liittynyt: La Joulu 30, 2006 23:03
- Paikkakunta: Yoshi's Island
- Ringo-chan
- Academy Teacher
- Viestit: 351
- Liittynyt: Ma Loka 02, 2006 19:18
- Paikkakunta: Ii
- Muumilimu
- Torture Specialist
- Viestit: 729
- Liittynyt: La Joulu 30, 2006 23:03
- Paikkakunta: Yoshi's Island
- Tonnikala
- Just nobody
- Viestit: 1297
- Liittynyt: La Marras 18, 2006 18:23
- Paikkakunta: Hämeen kyrössä
Aika hyvä Rock lee sarjis
Entäpä jos Rock lee olisikin ollut tyttö?
Rock lee vs Shikkis!
niin käy jos pelastaa liian monta kertaa oravia
OMG! OMG!
Tälläistä löytyi, toivottavasti ette oo nähäny viällä.
Entäpä jos Rock lee olisikin ollut tyttö?
Rock lee vs Shikkis!
niin käy jos pelastaa liian monta kertaa oravia
OMG! OMG!
Tälläistä löytyi, toivottavasti ette oo nähäny viällä.
- Ringo-chan
- Academy Teacher
- Viestit: 351
- Liittynyt: Ma Loka 02, 2006 19:18
- Paikkakunta: Ii
- Spica
- Genin
- Viestit: 165
- Liittynyt: Ti Helmi 06, 2007 21:25
- Paikkakunta: Klaukkala
Kiitos kiitos
Minäpä aloitan ihan kysymällä, mikä Leessä on teistä kaikkein ihaninta/parasta/söpöintä...?
Henkilökohtaisesti pidän eniten kulmakarvaotuksemme ihanasta luonteesta. Lee on jotenkin aina niin kiltti ja avulias, todella hellyyttävä. Toinen hauska piirre hänessä on sitten tuo jokseenkin lapsellinen into. Vedet silmissä saa aina nauraa Lee-kunin toilailuille.
Mitenkäs te muut?
Minäpä aloitan ihan kysymällä, mikä Leessä on teistä kaikkein ihaninta/parasta/söpöintä...?
Henkilökohtaisesti pidän eniten kulmakarvaotuksemme ihanasta luonteesta. Lee on jotenkin aina niin kiltti ja avulias, todella hellyyttävä. Toinen hauska piirre hänessä on sitten tuo jokseenkin lapsellinen into. Vedet silmissä saa aina nauraa Lee-kunin toilailuille.
Mitenkäs te muut?
- Tonnikala
- Just nobody
- Viestit: 1297
- Liittynyt: La Marras 18, 2006 18:23
- Paikkakunta: Hämeen kyrössä
No se on vaan..ihan.Apua.
Se on aika ihanan näköinen, kaikkine kulmakarvoineen ihanan näköinen.
sen trikoot ovat ihanat, ja hiustyyli.
Sen luonne on ihanan viaton, kiltti, se ei luovuta koskaan.
..."kovalla työllä voi luuserikin voittaa neron!"
ja koska se on niin kawaii!!!
Se on aika ihanan näköinen, kaikkine kulmakarvoineen ihanan näköinen.
sen trikoot ovat ihanat, ja hiustyyli.
Sen luonne on ihanan viaton, kiltti, se ei luovuta koskaan.
..."kovalla työllä voi luuserikin voittaa neron!"
ja koska se on niin kawaii!!!
- Sutsuran
- Academy Teacher
- Viestit: 377
- Liittynyt: Pe Maalis 31, 2006 17:08
Oih, kuule kaikki! Lee on niin periksiantamaton ja omalaatuinen ja hyvä tappelemaan ja...kaikkea! Uskaltaa käyttää niitä trikoita ja pottakampausta, eikä häpeä yhtään itseään. Juuri sellainen kuin itsekin haluaisin olla (en tarkoita sitä ulkonäköä!!) Lee on vaan niin kova jätkä. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.mikä Leessä on teistä kaikkein ihaninta/parasta/söpöintä...?
[/\tajutonta fanityttöilyä^^]