Otonin-eli Zaku, Dosu ja Kin fc.
- Tonnikala
- Just nobody
- Viestit: 1297
- Liittynyt: La Marras 18, 2006 18:23
- Paikkakunta: Hämeen kyrössä
Otonin-eli Zaku, Dosu ja Kin fc.
Yeah, musiikkia maailmaan!
Dosu on kotoisin Äänikylästä, ja on samassa tiimissä Kinin ja Zakun kanssa. Dosu käyttää taisteluissa oikeassa kädessään olevaa "kaiutinta", jota heilauttamalla ilma virtaa sen rei´istä läpi aiheuttaen korkeita ääniaaltoja, jotka vahingoittavat vastustajan tärykalvoa ja sisäkorvaa, saattaen vastustajan lähes toimintakyvyttömäksi joksikin aikaa. Dosulla, kuten muillakin hänen tiiminsä jäsenillä on kova halu näyttää Orochimarulle tärkeytensä ja tämä maksaa heille heidän henkensä. Dosun kohtalona on tulla Gaaran surmaamaksi.
Zaku on samassa tiimissä Dosun ja Kinin kanssa. Lapsena hän joutui varastamaan ruokaa selvitäkseen, kunnes Orochimaru löysi hänet ja poimi mukaansa. Zakulla on kyky lähettää käsissään olevista rei'istä ääniaaltoja sekä ilmaa paineella, joka pystyy tuhoamaan jopa kiven. Zaku on ylpeä genin (hän oli varsinkin käsistään ylpeä), mutta hänen itsepäisyytensä maksoi hänelle hänen kätensä taistelussa Shinoa vastaan.
Myöhemmin paljastuu, että Orochimaru uhrasi Zakun ja Kinin kutsuakseen kuolleista kaksi ensimmäistä Hokagea.
Triviaa
Zaku tarkoittaa japaniksi ääntä joka lähtee leikkaamisesta
Zakun paidassa olevan kanji "shi" tarkoittaa kuolemaa
Kin käyttää taistelessaan aseenaan Senboneita, sekä niiden päihin kiinnitettyjä kulkusia. Kin heittää Senboneilla vastustajaansa harhauttaakseen, mutta animessa myös käyttäen hyväksi kulkusten aiheuttamia ääniaaltoja, jotka aiheuttavat illuusioita. Kin otteli tällä tekniikalla Shikamarua vastaan Chuunintestin esikarsintaottelussa, mutta hävisi.
Myöhemmin paljastuu että Orochimaru uhrasi Kinin ja Zakun kutsuakseen kuolleista kaksi ensimmäistä Hokagea.
Jeah! Eli kaikki tervetuloa vaan!
Fanarttia ja keskustelua heistä.
Jäsenet:
Tonnikala
Frostious
AlveAnn
Brawler
[deisi]
Dynamo
Metal
Elec
Limetti
Rena

Viimeksi muokannut Tonnikala, Ke Kesä 11, 2008 16:07. Yhteensä muokattu 6 kertaa.
- frostious
- Herp a derp
- Viestit: 2464
- Liittynyt: Su Huhti 25, 2004 19:50
Minäminäminä! /o/ Koska juu, tykkään heistä ihan mielettömästi, he olivat ensimmäiset oikeat lempihahmoni sarjassa. <3 Dosu on lempparini, mutta kyllä tykkään Zakusta ja Kinistäkin todella paljon.
Lisäinfoa: Dosu, Zaku ja Kin tarkoittavat alasinta, jalustinta ja vasaraa, jotka ovat kolme korvan luuta. Ja ovat tosiaan kaikki kolme myöskin ääniefektejä.

- AlveAnn
- Genin
- Viestit: 190
- Liittynyt: To Helmi 08, 2007 18:08
Minä myyöös! He ovat todella mahteja ninjoja, kunpa heitä vain olisi voinut näyttää Narutossa enemmän. :( Aluksi en heistä paljoa välittänyt, mutta mitä useammin animea katsoin, sitä kiintoisammiksi he kävivät. Lempparihahmoni heistä oli aluksi Zaku, mutta nyt on Dosu noussut ykköseksi. Kin'istä en paljonkaan pidä, johtuen ainakin osittain siitä, että animessa hänellä on inhottava ääni. Mutta kyllä hänkin menee.
"Lisäinfoa: Dosu, Zaku ja Kin tarkoittavat alasinta, jalustinta ja vasaraa, jotka ovat kolme korvan luuta. Ja ovat tosiaan kaikki kolme myöskin ääniefektejä." - frostious Osuvat nimet todellakin.

Tuli vapina.
Hinata/Kankuro/Gaara/Akatsuki/Otonin/Suigetsu/Deidara - FC

- minori
- Legendary Sannin
- Viestit: 3015
- Liittynyt: La Kesä 11, 2005 13:44
- Paikkakunta: Oulu
- Viesti:
Tonnikala, näyttäisi vähän siltä, että olet kopioinut noita signatureja muiden foorumien käyttäjiltä, eli ei kannata ns. jaella niitä tuohon tapaan, että muut käyttäisivät niitä, koska siihen ei kuitenkaan ole tekijältä lupaa... Tai siis tuskinpa tekijä eksyy tälle foorumille, mutta on tuo silti vähän typerää.
Nixu edit: Ja suurin osa noista sigeistä on vielä harvinaisen rumiakin..
...Dosu rulaa! o/

- [Deisi]
- Genin
- Viestit: 117
- Liittynyt: La Kesä 09, 2007 12:09
- Paikkakunta: jokioinen
Re: Otonin-eli Zaku, Dosu ja Kin fc.
Minä haluan liittyä!! Zaku,Dosu ja Kin kuuluvat lempi hahmoihini!!!
Orochimaru/SasoDei/Deidara/Kiba/Akatsuki/ Kankurou/Itachi /Gaara/Suigetsu/Zaku,Dosu ja Kin/Black lagoon FC
- Dynamo
- Genin
- Viestit: 126
- Liittynyt: Ma Kesä 04, 2007 12:13
- Paikkakunta: Kouvola
- Viesti:
Re: Otonin-eli Zaku, Dosu ja Kin fc.
mm, liityn! Dosu ja Zaku <3 Ja onhan Kin myös ihan jees. X3
Deidara FC //// Itachi FC // Akatsuki FC // Dosu, Zaku & Kin FC
- Tonnikala
- Just nobody
- Viestit: 1297
- Liittynyt: La Marras 18, 2006 18:23
- Paikkakunta: Hämeen kyrössä
Re: Otonin-eli Zaku, Dosu ja Kin fc.
Tervetuloa vaan, deisi ja dyna!
että saataisiin eloa tänne, niin.
Mikä herätti kiinnostuksesi heissä kolmessa?
että saataisiin eloa tänne, niin.
Mikä herätti kiinnostuksesi heissä kolmessa?
- Dynamo
- Genin
- Viestit: 126
- Liittynyt: Ma Kesä 04, 2007 12:13
- Paikkakunta: Kouvola
- Viesti:
Re: Otonin-eli Zaku, Dosu ja Kin fc.
Noh.. Ensiksi ajattelin että Dosu näyttää tosi coolilta(ja cooliksi tyypiksi hän osoittautuikin).Tonnikala kirjoitti:Tervetuloa vaan, deisi ja dyna!
että saataisiin eloa tänne, niin.
Mikä herätti kiinnostuksesi heissä kolmessa?
Ja tykästyin heti Zakun asenteeseen. X'D
Deidara FC //// Itachi FC // Akatsuki FC // Dosu, Zaku & Kin FC
- Metal
- Academy Teacher
- Viestit: 319
- Liittynyt: Su Kesä 03, 2007 19:03
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Otonin-eli Zaku, Dosu ja Kin fc.
Voisinko minäkin liittyä ^^
vastaan nyt tuohon kysymykseen (...koska uskon, ettei minulle olla iivuleita ja aleta raivoamaan siitä, jeh).
En oikeastaan aluksi huomioinut Zakua niin kamalasti, mutta... no, myöhemmin hänkin osoittautui asennejäbäksi (...tosi myöhemmin ja myöhemmin, mutta juu).
...okei, Kin ei kamalan mielenkiintoinen, mutta ihan ok.

Njaah, varmaan asenne? Ja eihän sitä Dosua voi olla huomaamatta, surkea ryhti ja kaikkea.Mikä herätti kiinnostuksesi heissä kolmessa?
En oikeastaan aluksi huomioinut Zakua niin kamalasti, mutta... no, myöhemmin hänkin osoittautui asennejäbäksi (...tosi myöhemmin ja myöhemmin, mutta juu).
...okei, Kin ei kamalan mielenkiintoinen, mutta ihan ok.
- [Deisi]
- Genin
- Viestit: 117
- Liittynyt: La Kesä 09, 2007 12:09
- Paikkakunta: jokioinen
Re: Otonin-eli Zaku, Dosu ja Kin fc.
Mikä herätti kiinnostuksesi heissä kolmessa?
Hmm... vaikee kysymys siltä kannalta että en enään oikein muista kun he olivat melkein ensimmäiset ihastukseni Narutossa mutta mietitäänpä........no taisin tavata heidät ekana eräässä AMV:ssä mutta se mikä sai heidät kiinnostumaan taisi olla kaikkien asenne (etenkin Zakun )ja sitten se miten he taistelivat......tässäpä oikein erikseen jokasesta mikä sai minut kiinnostumaan heistä :
Dosu:Sitä epäryhtiä ei voinut olla huomaamatta veljen mielestä Dosu on reppana sen ryhdin takia
Zaku:Etenkin Zakun asenne oli ihana (tai miten sanan ihana ottaa)
Kin:jotenkin aina kiinitän tyttöihin tai tytön näköisiin poikiin huomion ja se Kinin rusetti on ihana ja ne hiukset ihanan pitkät..koitan kasvattaa yhtä pitkät (tai ainakin melkein)
Hmm... vaikee kysymys siltä kannalta että en enään oikein muista kun he olivat melkein ensimmäiset ihastukseni Narutossa mutta mietitäänpä........no taisin tavata heidät ekana eräässä AMV:ssä mutta se mikä sai heidät kiinnostumaan taisi olla kaikkien asenne (etenkin Zakun )ja sitten se miten he taistelivat......tässäpä oikein erikseen jokasesta mikä sai minut kiinnostumaan heistä :
Dosu:Sitä epäryhtiä ei voinut olla huomaamatta veljen mielestä Dosu on reppana sen ryhdin takia
Zaku:Etenkin Zakun asenne oli ihana (tai miten sanan ihana ottaa)
Kin:jotenkin aina kiinitän tyttöihin tai tytön näköisiin poikiin huomion ja se Kinin rusetti on ihana ja ne hiukset ihanan pitkät..koitan kasvattaa yhtä pitkät (tai ainakin melkein)
Orochimaru/SasoDei/Deidara/Kiba/Akatsuki/ Kankurou/Itachi /Gaara/Suigetsu/Zaku,Dosu ja Kin/Black lagoon FC
- [Deisi]
- Genin
- Viestit: 117
- Liittynyt: La Kesä 09, 2007 12:09
- Paikkakunta: jokioinen
Re: Otonin-eli Zaku, Dosu ja Kin fc.
Pitääpä vähän herätellä tätä paikkaa kuvia olisi tässä:
http://sakkidattahydra.deviantart.com/a ... S-37505260
http://cageskian.deviantart.com/art/Sou ... u-42772032
http://astrozerk04.deviantart.com/art/a ... 1-45515592eka sivu
http://astrozerk04.deviantart.com/art/a ... 2-45515664toka sivu
http://shirl85.deviantart.com/art/sound-team-38782863
http://couic.deviantart.com/art/Winter-Song-38591399
http://cageskian.deviantart.com/art/Sou ... n-42916008
http://cageskian.deviantart.com/art/Sou ... u-42612361
videoita:
http://youtube.com/watch?v=IIPI991J7zM
yksi lempi videoistani (jotka kertovat Zakusta,Dosusta ja Kinistä)
http://youtube.com/watch?v=r_ZPZJGnCfM
http://youtube.com/watch?v=ruspLp3ilss
http://sakkidattahydra.deviantart.com/a ... S-37505260
http://cageskian.deviantart.com/art/Sou ... u-42772032
http://astrozerk04.deviantart.com/art/a ... 1-45515592eka sivu
http://astrozerk04.deviantart.com/art/a ... 2-45515664toka sivu
http://shirl85.deviantart.com/art/sound-team-38782863
http://couic.deviantart.com/art/Winter-Song-38591399
http://cageskian.deviantart.com/art/Sou ... n-42916008
http://cageskian.deviantart.com/art/Sou ... u-42612361
videoita:
http://youtube.com/watch?v=IIPI991J7zM
yksi lempi videoistani (jotka kertovat Zakusta,Dosusta ja Kinistä)
http://youtube.com/watch?v=r_ZPZJGnCfM
http://youtube.com/watch?v=ruspLp3ilss
Orochimaru/SasoDei/Deidara/Kiba/Akatsuki/ Kankurou/Itachi /Gaara/Suigetsu/Zaku,Dosu ja Kin/Black lagoon FC
- Tonnikala
- Just nobody
- Viestit: 1297
- Liittynyt: La Marras 18, 2006 18:23
- Paikkakunta: Hämeen kyrössä
Re: Otonin-eli Zaku, Dosu ja Kin fc.
tervetuloa vaan~