Mitä Harrastat

Jos sinua kiinnostaa urheilu tai sinulla on harrastus, josta tahdot keskustella, niin ne keskustelut tapahtuvat täällä.
Avatar
Jokke-pappa
Lion Heart
Lion Heart
Viestit: 2206
Liittynyt: Su Marras 07, 2004 21:42
Paikkakunta: Nokia

Viesti Kirjoittaja Jokke-pappa »

Biljardia pelasin aktiivisesti neljä vuotta, parhaina saavutuksina kaupungin mestaruuskisoista 9- ja 8-pallon pronssia nuorten sarjassa. Mainittakoon että ykkös- ja kakkossijat menivät EM-tason pelaajille, toinen heistä EM-pronssimitalisti. Lisäksi kaksi kultaa Pirkanmaan nuorisotilojen välisistä joukkuekisoista.

Koripalloa tuli harrastettua reilut kymmenen vuotta, lopetin 16-vuotiaana. Nuorempana meni niinkin hyvin että pelasin pari vuotta vanhempien ykkösjoukkueessa, mutta sitten alkoi harjoitusmotivaatio laskea. Kyllä sitä peliaikaa oman ikäisissä kuitenkin riitti jonkin verran. Koripallon puolelta parhaat saavutukset tulivat B-pojissa, SM-pronssia sekä epävirallisessa seurajoukkueiden PM-turnauksessa olimme seitsemänsiä.

Lisäksi pelasin muutaman vuoden jalkapalloa. Nyt olemme kavereiden kanssa käyneet aina silloin tällöin keilaamassa, joten eiköhän senkin voisi harrastukseksi laskea. Sitten on tietenkin jokaviikkoinen harrastus joka on taas tänään vuorossa, eli kaljabingo paikallisessa.

Näiden lisäksi pelaan paljon tietokoneella ja Playstationilla. Viimeisimmät villitykset ovat olleet Final Fantasy XII sekä Grand Prix 4 näin formulakauden alettua. Lisäksi olen suunnitellut aloittavani taas Final Fantasy XI pelaamisen muutaman vuoden tauon jälkeen.

Lisäksi tietty arvattavissa olleet anime ja manga, minkä lisäksi luen myös länsimaisia sarjakuvia nettisarjakuvien muodossa.
Kuva
tänks chauron
~Life is a Bleach and then you Dye~ (c)Ave
Lucy kirjoitti:Muuton takia alkoi kolmen kuukauden Xbox-vieroitus :'C
Avatar
Limetti
Genin
Genin
Viestit: 126
Liittynyt: Ke Maalis 14, 2007 15:25
Paikkakunta: elimäki

Viesti Kirjoittaja Limetti »

sulkapalloahan minä harrastan 1-3 kertaa viikossa....lukeminen kuuluu myös harrastuksiini
always yours....

Akatsuki FC///One piece FC
Avatar
Blue_Hill-san
Familiar Stranger
Familiar Stranger
Viestit: 1448
Liittynyt: La Marras 11, 2006 17:18
Paikkakunta: Hjämeenkjyrö

Viesti Kirjoittaja Blue_Hill-san »

-Lukeminen Luen aikas paljon mutta lukio rajoittaa eli nykyään oma valintaisia kirjoja on aika vähän.
-Pyöräily Joka päivä kouluun ja muutenkin tulee pyöräiltyä. :)
-Warhammer Iso mies, pienet miehet
-Roolipelit Olen aina halunnut uskoa magiaan ja roolipeleissä saa "käyttää" magiaa... wiii
-Isostelu
Bleach EP1 kirjoitti:We have no form, therefore we fear it, and because we are formless, we revere it. Thus we are slain.
Animewatcher
Avasta kiitokset Runtelle ^^
Avatar
fLÄSh
Jounin
Jounin
Viestit: 1088
Liittynyt: Ti Helmi 06, 2007 13:31
Paikkakunta: Oma sänky

Viesti Kirjoittaja fLÄSh »

Varautukaa!

Salibandy
- Peliä toki pelasin ala-asteen pihalla kamujen kans, mutta varsinaiseksi harrastukseksi se tuli noin 10 vuotta sitten. Aloitin pelaamisen paljain jaloin ja niin sen myös aijon lopettaa =) Pari viime kautta pelasin miesten divarissa, mutta nyt sählyn "ammattilaisura" jää väliin. :/

Luistelu/jääkiekko
- Asun noin 200 metrin päässä kaukalosta, joten nuorena kaikki vapaat tunnit ja minuutit vietettiin jäällä kiekkoa huitoen. Koskaan en ole jääkiekkoa pelannut joukkueessa, enkä muutenkaan pidä siitä pelinä. Mutta on silloin tällöin kiva käydä huitomassa kiekkoa ja purkamassa vihaa :D Ja onhan tuo luistelu kumminki iha kivaa

Rullaluistelu
- Uusin harrastukseni. Pari kesää sitten ostin uudet luistimet, mutta käyttö jäänyt vähille loukkaantumisen ja viime kesäisen reissaamisen takia. Tulevana kesänä pyrin enemmän rullaileen kylillä =)

Anime
- Animen löysin pari vuotta sitten. Toki muumit ja pokemonit tuli telkkarista katottua, mutta Narutoa aloin 2005 kesällä seuraamaan ahkerasti. Kiitos veljieni ja siskoni. Myös Bleachiä, Trigunia ja Hunter X Hunteria olen seurannut =) Ja totta kai hopeanuolet ja Weedit on koneella...

Tikkarien keräily
- Kyllä, olen mies. Aikuinen(ko?) .. Ikää on pian 19 ja tikkareita kerään intohimoisesti. No en intohimoisesti, mutta on niitä aika iso korillinen kertyny. Jos jolleki makeannälkä iskee niin tervetuloa vain. En itse pidä tikkareista :D kunhan kerään.

EDIT: mokia korjailin
Happy panda
Avatar
samsam
ANBU
ANBU
Viestit: 493
Liittynyt: To Maalis 02, 2006 19:42
Paikkakunta: Tornio

Viesti Kirjoittaja samsam »

Harrastan Taekwon-doa 3 kertaa viikossa. Ja hölkkäystä, joka päivä aamuisin 12 AM maissa, jonka jälkeen venyttelen ja nostelen punttei ja punneruksii tälläst normaalii kamaa ;) ja sitten lopuksi harjoittelen vähän Taekwon-doa.

Joo sitten vähän muihin EI niinkään harrastuksiin. No oiskohan se Anime ja Korea ja Japanilaiset ja miksei Kiinalaisetkin "oikeat" sarjat ja animet tietenkin, joita tulee katsottua iltaisin ja päivisinkin, kun on aikaa :P. hmm En ole sellanen Otaku, joka kerää jokaikisen jutun, satun vaan tykkään ja kattomaan animea hyvikseni. Jooh myös varmaan tietokone pelit, ja konsoli pelit! PS3 <3 pakko saaha tässä heinäkuussa viimeistää^^

Niin joo ja viikonloppusin rilluttelu ;)
Avatar
Karupin
ANBU Squad Leader
ANBU Squad Leader
Viestit: 886
Liittynyt: Ke Helmi 09, 2005 21:55
Paikkakunta: Jyväskylä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Karupin »

Omat harrastukseni keskittyvät pääasiassa kaikenlaiseen kotona nyhjäämiseen, mutta kunhan syksy taas koittaa ja uudet kurssit alkavat, aloitan jonkin uuden harrastuksen. Isä on tosin puhunut että voisin alkaa pelata golfia jo nyt, mutta katsotaan nyt.
Jätän tästä animen ja mangan pois sillä ne lienevät sen verran selviä.

Piirtäminen: Aloitin jo melko nuorena piirtämällä koiria ja muita eläimiä. Nykyään aika paljon jäänyt vähemmälle ja epäilen etten koskaan tule oppimaan kun olen niin mahdottoman laiska tarttumaan kynään. Viime aikaiset piirrokset rajoittuvat lähinnä välitunneilla pieniin suttuihin. Jos tästä hiljalleen alkaisin taas terästäytyä..

Kirjoittaminen: Aloitin joskus pari-kolme vuotta sitten. Viime päivinä olen kirjoittanut enimmäkseen lyhyitä fanficcejä Prince of Tenniksen hahmojen pohjalta mutta myös original-hahmotarinoita syntyy aina silloin tällöin. Kirjoittaminen on piirtämisen ja roolipelaamisen ohella yksi rakkaimpia harrastuksiani.

Roolipelaaminen & omien hahmojen luonti: Enimmäkseen nettiforum-roolipelejä. Aloitin tämän harrastuksen joskus 2004-2005-vuoden vaihteessa. Yksi rakkaimmista harrastuksistani enkä vähään aikaan ole luopumassa pelaamisesta. Sen verran hienoa tämä on. Olen tällä hetkellä mukana seitsemässä eri roolipelissä ja uusiinkin liityn sitten kun saan taas uusia ideoita hahmoihin. Hahmojen luonti on keskeinen osa roolipelaamista joten lasken myös sen yhdeksi harrastuksekseni sillä omien hahmojen luominen on erityisen hienoa~

Lukeminen: Tämä harrastus on viime aikoina vähän jäänyt mutta siltikin hyvin läheinen harrastus edelleen. Luen enimmäkseen erilaisia nuorten kirjoja, fantasiaa ja tavallisia nuorten elämää käsittelevää kirjallisuutta. Ja kunhan se kesäloma alkaa, enköhän taas lainaa muutaman kirjan. Kouluaikana en oikein saa siihen lukemiseen sellaista tuntumaa ^_^'

Musiikin kuuntelu: Kukapa ilman musiikkia selviäisi? Enimmäkseen japanilaista rockia ja animemusiikkia. Jälkimmäisistä erityisesti mainittakoon Prince of Tenniksen kappaleet, niin image song, alku- ja loppu kuin taustamusiikit. Myös länsimaalaista musiikkia kuuntelen mutta en lainkaan niin paljon kuin japanilaista.

Japanin kieli ja kulttuuri: Ruoka, katumuoti, uskonto ja muu tällainen kiinnostaa. Haalin kaiken mahdollisen tiedon jonka vain löydän. Näihin olen enimmäkseen tutustunut itsenäisesti. Tosin tämän kevään ajan kävin kielikurssilla mutta koska se loppui pari viikkoa sitten, jatkan nyt itsenäistä opiskelua, en ole vielä varma jatkanko taas syksyllä noilla kursseilla. Sen näkee sitten

Videopelit: Erityisesti kaikenlaiset seikkailu, tasohyppely, rooli ja tappelupelit. Suosikkien joukkoon lukeutuvat Tekkenit, Guilty Gear X2, Soul Caliburit, Digimon Rumble Arenat yms. Urheilupuolelta myös tennispelit ovat hienoja, eikä myöskään sovi unohtaa tanssi- ja Eyetoy-pelejä. Nekin ovat erityisen rakkaita.

Tennis: Aloitin viime syksynä Jyväskylän Tennisseurassa. Pelaaminen kuitenkin jäi jalkavamman vuoksi ja nyt odotan kesää jotta voisin lähteä kaverin kanssa jonnekin yleiselle tenniskentälle pelaamaan ja kokeilemaan miten jalkani kestää. Seuran harjoituksissa en ole käynyt koska pelkään loukkaavani jalkani uudestaan ja harjoituksissa se olisi äärimmäisen hankalaa sillä kentän reunalla istuminen ei ole kovin hauskaa.

Siinähän niitä. Katsotaan mitä ensi syksy tuo tullessaan.
Kuva
~Y.S.A.K ~ Neji FC ~ Hitsugaya taisho FC ~ Akatsuki FC ~
shin
Chuunin Exam Supervisor
Chuunin Exam Supervisor
Viestit: 673
Liittynyt: Su Tammi 28, 2007 15:05
Paikkakunta: Täällä jossain..

Viesti Kirjoittaja shin »

Tällä hetkellä

Piirtäminen:Aina välillä piirtelen ajan kuluksi, nuorempana enemmän.. Kävin jopa Kuvataide-koulua 5 vuotta^^

Anime ja Manga: Yllätys, yllätys.. Animea tulee katsottua ja mangaa luettua paljon vapaa-ajalla..

Punttis(ko?): En harrasta mielettömästi.. Yleensä kerran viikossa salilla ja kerran tai pari kotona (muutamat salilaitteet kotona).. Tavoitteena jonkinlainen kesä-kunto..

Sähkö-kitaran rämpytys: Silloin tällöin yritän kitaraa soitella.. Yleensä vain latailen netistä uudet tablaturet jne.

Entiset

Karate: Karatea harrastin muutaman vuoden ajan ala- ylä-asteella..
Saavutuksena Junior-Vihreä-vyö.

Kiven keräily: Niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, niin keräsin kiviä 5-6-luokalla.. :D Tuli parilla jalokivimessulla käytyä ja siitä koko ajatus lähti.
Kuva
animewatcher | OneManga | INP
more anime, more happiness.
Avatar
Nixu
S-class mage
S-class mage
Viestit: 3622
Liittynyt: To Huhti 28, 2005 23:13
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Nixu »

Lyön pääni vetoa, että tällänen topicki on jo olemassa, koska muistan selvästi vastanneeni tälläiseen...

Jos en löydä sitä, niin editoin tähän sitten ne omat harrastukseni ^^

EDIT: Löytyi ja helposti. IMO jatkot sinne ja tämä lukkoon.. Joku toinekin mode saa tietty esittää vastaväitteen.
Lukittu