Unet...

Yleinen keskustelu kaikenlaisista asioista.
Vastaa Viestiin
Avatar
Garasu
Genin
Genin
Viestit: 106
Liittynyt: La Helmi 17, 2007 12:15

Re: Unet...

Viesti Kirjoittaja Garasu »

Aiemmin kysyttiin, missä asennossa nukkuu. Nukun kyljelläni tai mahallani. Selällä en miltein koskaan. Jalat on paljaana ja niiden välissä on peittoa. ^^ Kun meillä oli vielä kissa, jalkoja ei voinut pitää peiton ulkopuolella. Se kävi niihin kynsillään. Kääntyilen melko paljon yön aikana. Nukahtaminen vaatii, että huone on täysin pimeä ja hiljainen.

Huu hei. Tulipa mieleen yksi kummallinen juttu, joka on tapahtunut itselleni. Tästä on n.vuosi: Olin päiväunilla, mutta halusin herätyksen kun Dr.Phil alkaa. Noh, ohjelma meni ohi ja herättyäni olin vihainen. Kysyin miksi ei herätetty. Kuulemma, kun äitini herätti minut olin noussut istumaan ja sanonut "Kiitti, tuun kattomaan." Sitten olin huojunut siinä paikallani vähän aikaan ja kaatunut taas selälleni. Itse en muista tapahtuneesta yhtään.. Olin nukkunut koko ajan, vaikka äitini sanoi että näytin olevan hereillä. o___O

Kerron uneni tässä samalla:
Olin lomalla ja näin tämän unen kylpylässä. Ihan teitä varten kirjoitin sen ylös. Tietokoneelle en päässyt.. Enkä ole varma kuuluuko tämä tuonne Naruto-uniin. Siinä on niin kovin pieni pätkä sitä.

Olin hyvin suuressa mökin tapaisessa rakennuksessa. Mökki oli puusta rakennettu ja maalattu punaisella maalilla, mutta maali oli kulunut paljon. Se oli siis vanha. Tuo mökki oli luokkahuone ja pöydillä oli tietokoneita, jotka piti jakaa 2-3 henkilön kanssa. Itse olin nelinkontin ja joku piti minua remmissä, kuin olisin ollut koira. Taluttaja vei minut nurkan luokse ja hän ruiskutti spray maalilla ylöspäin, niin että sitä maalia roiskui tietenkin vetovoiman vaikutuksessa alaspäin päälleni. Ne maalipisarat tippuivat hidastettuna, mutten silti pystynyt niitä väistämään. Taluttaja meni takaisin paikalleen, tietokoneelle ja makasin siinä vieressä, lattialla pitkin pituuttani kulkuväylän poikki. MadTV:n naisnäyttelijä (tummahiuksinen) yritti päästä kulkemaan siitä hyppäämällä ylitseni tasajalkaa. Hyppy oli taas kuin hidastefilmistä ja hän kaatui päälleni selkä edellä. Ennen kuin hänen päänsä kolahti lattiaan laitoin käteni siihen väliin. Näyttelijä kysyi vihaisesti "Mitä sinä oikein teet?". Vastasin jotakin, että yritin estää ettei pää kolahtaisi lattiaan. Sitten vaihdoin asentoa, niin että muutkin pääsevät kulkemaan käytävällä. Se sama näyttelijä otti naulapistoolin ja ampui nauloja lattiaan kohtiin, jossa olin ollut. Seuraavaksi hän naulasi peukaloni kiinni lattiaan. Sanoin jotakin kiukkuisesti, mutta sitten hän naulasi minut kokonaan.

-Jotakin tapahtui-

En ollut enään hihnassa. Istuin pöydän äärellä ystäväni kanssa ja pöydällä on kaksi konetta. Seurassamme istui joku tuntematon tyttö, aika ujo. Oli sääntö, että jos kyynerpäällä osoittaa konetta, vaihtuu tuo kolmas kaveri. Kaverini näytti merkkiä, muttei vaihtaakseen tuota seuralaista vaan yritti sanoa minulle, että käynnistäisimme koneet uudelleen. Mutta tuo tyttö käsitti merkin niin, että hän vaihtuu. Tilalle tuli Blondi tyttö. Hän lähti, kun selitimme mitä oikeasti tarkoitimme.

Tuohon samaan mökkiin saapui Gaara ja Naruto. Yhtäkkiä luokkahuone vaihtui baariksi ja joka puolella oli känniläisiä hillumassa tuopit kourassa läikkyen. Gaara ja Naruto juoksivat kilpaa mökin läpi. Gaara oli hitaampi, mutta ketterämpi. Samalla kun he juoksivat, molemmat yrittivät hidastaa toisiaan satuttamalla. Gaara hyppäsi oven yllä olevan ikkunan läpi ulos ja juoksi maaliviivan yli. Ulkona oli pimeää. Mökin ulkopuoli ja piha näyttivät aivan ala-asteeni koululta.
Viimeksi muokannut Garasu, Ke Joulu 26, 2007 03:06. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kuva
I would like to be a tear; born in your eyes, alive passing your cheeks and dieing on your lips. Gaara-kun <3
Signature & Avatar by Kaksu da Pervert
Avatar
JeBaZ
Genin
Genin
Viestit: 183
Liittynyt: Su Touko 15, 2005 16:51
Paikkakunta: Tuolla-->

Re: Unet...

Viesti Kirjoittaja JeBaZ »

Jaaha tähän voikin si kuluttaa aamupäivää...

Kerran pienenä näin painajaisia, jotka ei lähe muistista millään. No okei toi eka on hieman hämärän peitossa, mutta kuitenkin.

Ensin se lyhempi: Siinä unessa oli joku ääni joka jutteli mulle pään sisällä ja mun piti sen äänen mukaan tehdä jotain mun sotaukoilla, taikka porukat vaihtaa mut mun sotaukkojen kans naapurille... Enempää en muista siitä, paitsi et jossain kohtaa ne sotaukot oli kasvanu mun kokosiks ja ampu mua muovilla.

Toisessa painajaisessa leikin meillä naapurini kans playmobiileillä, jotka eli. Se oli mun yläkerran huone, joka oli alakerrassa ja siellä oli semmonen keltanen valaistus. Sit yhtäkkiä se kaveri oli hävinny sieltä huoneesta. Lähin ulos haahuileen ja huomasin, et siinä missä se naapuri asu olikin meidän mummola. Menin sitten sinne sisään ja siellä yks tätini alkoi tivata et mitä teen siellä ja sanoin sille et etsin ilmakkoa? Olohuoneesta ei mentykään mummun ja papan makkariin, vaan sieltä meni semmonen vihreen homehtunu käytävä kellariin ja siellä oli huone, joka oikeasti sijaitsi mummolan yläkerrassa. Siel huoneessa oli mun vanha puusänky ja siellä makas joku vanha nainen joka irvisti silleen ilkeesti. Menin sen mummon viereen ja työnsin 2 sormea sen poskesta sisään, niinku sen posket olis ollu hyytelöö. Sen naama muuttu veriseks ja sit se otti mua molemmilta puolin käsistä kiinni ja puri mua kaulaan... Heräsin siihen ja menin porukoitten viereen nuq.

Sit viimonen painari. Istuin olohuoneeni lattialla leikkimässä, kun äiti pamahti olohuoneeseen itkien. Se itki vaan hysteerisesti ja toisteli mulle et miks sun pitää kuolla. Äiti jatko hokemista ja sanoin sille jotain tyyliin: "aika on tullut" -ja menin viereiseen huoneeseen, istuin sohvalle ja aloin huutaa. Sit jossain vaiheessa kaikki muuttu jotenkin helpottavaks ja nousin pois ruumiistani, menin olohuoneeseen, jossa äiti itki vieläkin, ja istahdin äidin viereen ja sanoin et ei se oo niin paha juttu kun kuolee, tää on oikeestaan aika mukavaa :D Sit en muista mitä tapahtu, mut jossain kohtaa olin merenrannalla, elossa ja mun paras kaveri oli kuollu. Mää olin ainoo joka näki sen ja pysty jutteleen sille ja sit se uni loppu.


Tää uni oli tossa pari viikkoo sitten: Kaahasin Espoossa vanhalla Corsallani 200 kmh ympäri keskustaa. (en oo käyny espoossa ainakaan 7 vuoteen) Sit poliisit alko jahtaan mua ja olin ihan varma, että lähtee kortti. Pysähdyin ja keltapukuiset poliisit uhkas mua veitsellä ja kläski ulos autosta. Nousin ulos ja ne paiskas mut nokkapellille ja vaati tunnustamaan. Ihmettelin et mitä muka tunnustaisin ku just kaahasin tossa 200 kmh neljänkympin alueella... Sit ne kysy multa et olinko ollu varkaissa ja muistuttaako pihvit sua jostain? Samassa sain hirveen flashbackin siittä, et työnnän kaupassa HK:n jauhelihapihvipaketin housuihini ja lähen myhkäsesti kaupasta ulos :D Sit totesin kytille et en tunnusta ja toinen poliisi kaivo mun takapenkiltä sen tyhjän pihvipaketin. Sit heräsin siihen ku ne pisti mut punaseen pakettiautoon.


Edit:

Tuli mieleen vielä muutama hassu uni.

Yhdessä unessa selitin baarissa jollekkin mukulalle trikoot päällä, että kun syö minttukastiketta pilttipurkista, joka on vuorattu foliolla, niin saa lentokyvyn. Sit olin kauheen kokosen metropolin yläpuolella sellasella moottoritiesillalla ja lähin siitä sit lenteleen. :L

Toisessa lentounessa oli joku asuinalue, missä asu mies jota kaikki pelkää. Osasin lentää ja härnäsin sitä miestä lentämällä sen kämppään etuovesta sisään ja jätin aina sen oven auki. Sit ku se käveli yläkerrasta haulari kädessä, ni piilouduin kattoon ja aina kun se sulki sen oven, lensin yläkerran parvekkeelta ulos ja toistin saman tempun. Tää sykli toteutu jonkun 7 kertaa, ennenkun heräsin.
Veivät kauniin Siggini :,(
shin
Chuunin Exam Supervisor
Chuunin Exam Supervisor
Viestit: 673
Liittynyt: Su Tammi 28, 2007 15:05
Paikkakunta: Täällä jossain..

Re: Unet...

Viesti Kirjoittaja shin »

Näin aika mielenkiintoista unta.. o_o Olin jostain saanut Hummerin ja ajelin sillä ympäri kaupunkia. Vähän aikaa ajeltuani, onnistuin kolaroimaan uuden, kiiltävä, kalliin Hummerini.. :S No, jostain syystä Hummeri oli taas kohta ehjä ja loppujen lopuksi koko auto katosi.. Siitä lähdin kävellen (ilman minkäänlaista päämäärää).. Tapasin jotain ihme hemmoja ja seuraavaksi heräsinkin todellisuuteen vanhempien äänten kannustamana^^
Kuva
animewatcher | OneManga | INP
more anime, more happiness.
Avatar
höpspöps
Chuunin Exam Supervisor
Chuunin Exam Supervisor
Viestit: 614
Liittynyt: La Helmi 19, 2005 23:01
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Unet...

Viesti Kirjoittaja höpspöps »

Hyi kamala mitä unta näin. Jotka on joskus minun viestejä huomanneet niin tietävät varmaan että mie rakastan lapsia. Siksi tämä uni onkin extrakamala.

Mie istuin autossa pelkääjän paikalla, sussu(sisko) oli ajanu sen tienreunaan ja lähteny ite jonnekin. Siinä ihan vieressä tien lähellä oli talo, jonka terassilla istui joku muikkeli. Sen +1v. lapsi touhus siinä tienreunassa, ja mie katoin sitä menoa vähän kauhuissaan ja kutuin sen lapsen siihen minun ovelle. Se lapsi oli maailman ihanin pikku pallero ja se hymyili ja nauroi koko ajan <3 Sillä lapsella ei ollut kenkiä jalassa niin sanoin sille että menisi äitin luokse laittaan kengät jalkaan. Näin mie toivoin että äiti ois ottanu sen sisälle tai edes pitäny sen siinä lähellään, mutta se lapsi alkoi vaan itkemään koska ei halunnut mennä äitin luo. Sitten mie korotin ääntä ja sanoin että menisi sinne äitin luo, että se äiti huomaisi ja kutsuisi sen lapsen pois. Mutta ei. Sitten yhtäkkiä se lapsi vaan juoksi tielle (joka oli vilkas) ja jäi tietenkin auton alle. Mie en nähnyt sitä koska olin ojan puolella enkä nähnyt keulan yli mutta ajajan puolen ikkuna oli auki ja verta lensi sisälle. Hyiii... Tullee paha olo kun ajatteleekin. Verta lensi minun kädellekin ja kun heräsin siitä unesta ihan paniikissa niin tuntu ihan konkreettisesti kuin ois ollu vieläkin märkä läntti kädellä ja sen äitin huuto kaiku korvissa pitkään. Kyllä meni muutava tovi ennen kuin pystyin taas nukahtamaan.
-My beloved, prepare to die-
Y.S.A.K.
Avatar
korvapuusti
Jounin
Jounin
Viestit: 1003
Liittynyt: Pe Maalis 25, 2005 09:56
Paikkakunta: PIMEÄ REIKÄ!

Re: Unet...

Viesti Kirjoittaja korvapuusti »

Vähän aika sit näin oudon unen jossa murauduin yöllä johonkin markettiin ja kohtasin siellä toisenkin voron - keskustelimme ja liittouduimme, sekä ku hälärit meni päälle me ravattiin ulos minkä kerettiin.

Ja kuukausi sitten näin mielenkiintoisen unen, missä tapoin yhden veljistäni ja vaarini. Jätin ruumiit olkkariin sekä vessaan, ja lähdin jonkun kaupungin keskustaan hengaa ja vetää röökiä Rinden ja parin muun hepun kanssa (oliskohan olleet Frosti ja Yozo XDD - who knows).

Hassua on, et koko kesänä en nähnyt yhtään unta... tai siis ainakaan musita yhtään niistä. Sitten aloin taas näkee ku palasin kouluun ja kaikis on melko synkkä aihe - aina rikon jollain tavalla lakia. On se sit murtautuminen, murha tai huumeiden käyttö XD Haha!
Kuva
Avatar
Viittaperkele
Surkastuma
Surkastuma
Viestit: 1259
Liittynyt: La Loka 16, 2004 13:45
Paikkakunta: No mie oon täällä jossai....

Re: Unet...

Viesti Kirjoittaja Viittaperkele »

Mie näin tässä muutama päivä sitten aika jännää unta.

Olin kai tulevaisuudessa, siinä kuvitteellisessa ajassa jolloin kaikki ovet ovat motorisia liukuovia ja kaikki sisustuselementit ovat erilaisia vaaleita paneeleita joissa on ehkä muutama vilkkuva valo tai nappi.

Olin tässä tulevaisuusmaailmassa futuristisessa eläintarhassa tai jossain vastaavassa. Kävelin sellaisen häkin ohi jossa oli joku outo sarvivillisika ja sen hoitaja joka yritti putsata sen jätöksiä. Yhtäkkiä sarvipossu kuitenkin vimmastui ja kaatoi hoitajan, jolloin huomasin että se idiootti oli jättänyt häkin oven (motorinen läpinäkyvä liukuovi) auki! Ryntäsin välittömästi apuun. Hoitaja kompuroi ulos häkistä, jolloin minä taas yritin sulkea sarvipossun häkkiinsä. Se kuitenkin oli ovela -- se sai tungettua sarvensa oven väliin, joten vaikka kuinka painoin sulkunappia, ovi ei mennyt kiinni. Kirosinpa siinä että onpa heppoinen ovi, siinä oli vielä sellainen typerä mekanismi että jos jokin jää sen väliin, se jää auki. Joten rämpytin siinä sitten sitä nappia jonkin aikaa tuloksetta.

Sitten kuitenkin sain loistavan idean mennä itse häkkiin taltuttamaan sarvipossun. Ja se häkki oli erittäin ahdas. Painiskelin jonkin aikaa sen kanssa -- yritin kiertää kädet sen vatsan ympärille ja pysyttelin mahdollisimman kaukana sen päästä ja sarvista. Lopulta sain sen jonkinmoiseen niskalenkkiin ja nujersin sen. Olin kuitenkin aika vihainen sille, joten sain toisen loistavan idean. Hakkasin sen kuoliaaksi ruokakipolla.

En muista miten sain kokonaisen sian salakuljetettua eläintarhasta, mutta uni päättyi siihen että oli minun syntymäpäiväni joilla tarjoilin kakkua, keksejä ja possupaistia.
Kuva
Avatar
Tonnikala
Just nobody
Just nobody
Viestit: 1297
Liittynyt: La Marras 18, 2006 18:23
Paikkakunta: Hämeen kyrössä

Re: Unet...

Viesti Kirjoittaja Tonnikala »

Näin tuossa viime yönä unen, että mulle kasvoi siivet.Siis sellaiset lepakon siivet. ne oli tosi mageet.
Lensin ikkunasta ulos, oli täysikuu. lentelin kattelemassa kaikki ystävät kun ne nukku. lähin lentään pitkälle kuuta kohti metsään päin. Lensin metsän yllä, ja alkoi aurinko nousta. siivet alkoi rapistumaan ja lensin luolaan piiloon. Joka yö yritin lentää takaisin mutta ikinä en kotio päässyt. sitten vain lentelin.

Se oli tosi ihana ja hauska uni, kun se tuntui niin aidolta.
Kuva
Avatar
Garasu
Genin
Genin
Viestit: 106
Liittynyt: La Helmi 17, 2007 12:15

Re: Unet...

Viesti Kirjoittaja Garasu »

Näin ihan kamalaa unta. Todellakin, pelottavaa. Pahin painajainen, jonka olen koskaan nähnyt.
Hyvin Resident Evil -vaikutteinen, vaikka siitä on puolisen vuotta kun viimeksi sen katsoin. Minulla ei ole aavistustakaan, miten se yhtäkkiä tuli esille.

Työskentelin suuressa tehtaassa, johon oli liitetty pieni osa mielisairaalaa. Tehdas oli täynnä rautatankoja ja suuria säiliöitä. Tunnelma siellä oli hyvin ankea. En ole varma mitä tehdas valmisti, mutta mieleeni tuli ensimmäiseksi paperi/laivat. Töihin pukeuduttiin siististi valkoiseen pukuun. Olin tehtaan hallissa, jossa oli lisäkseni muitakin työntekijöitä. Hallin ikkunat olivat pienet ja niitä oli vain muutamia. Rakennus oli rakennettu puoliksi maan alle ja ikkunoista näki ihmisten jalkoja, kun ne kävelivät kadulla.
Seisoin pääkoneen vieressä, kun yllättäen ovesta syöksyi hirviömäisiä olentoja sisään ja kiipeilivät seinillä. Olennot olivat hyvin rumia ja joillakin oli lepakon siivet. Muutamien iho oli repeytynyt niin, että lihas näkyi ja muutamat vain olivat normaalinnäköisiä, mutta selvästi seonneet. Yksi karjunnäköinen (siis sika) juoksi minua kohti ja otin läheltä pressun yrittäen piiloutua sen sisään. Käperryin siihen mytyksi ja tunsin, kuinka ulkopuolella karjun kuono tökki minua yrittäen saada "paketin" nurin ja niin päästä käsiksi minuun. Kun olin tarpeeksi kauan hiljaa, karju lähti ja uskaltauduin tulla esiin. Joka puolella oli ruumiita ja verta. Ympärillä oli hyvin hiljaista, eikä missään näkynyt liikettä. Pelokkaana juoksin hallin yhdelle ovelle ja yritin päästä ulos tehtaasta. Tulin katsoneeksi hallin ikkunoihin ja näin kuinka niiden luona oli kamalasti ihmisiä. Ne tönivät toisiaan edestään ja yrittivät pitää minua katseessaan samalla hakaten ikkunaa. Muutamat olivat veressäpäin, he olivat zombeja. Menin hallista pois johtavasta ovesta ja suljin oven takanani.
Olin käytävällä, joka haarautui kahteen osaan. Käännyin vasemmalle ja avasin yhden ovista. Huone, johon tulin oli neliönmuotoinen ja niin ahdas, että vain yksi ihminen riitti viemään sen leveyden. Edessä oli ikkuna, jonka takana oli pelkkää valoa eikä ollenkaan maisemaa. Ikkunan lisäksi huoneessa oli yksi sänky lähellä kattoa ja paljon paljon suuria lokeroita. Koko sisustus oli valkoinen. Avasin yhden lokeroista ja siellä oli pilkottuja ruumiinosia käärittyinä valkoisiin pyyhkeisiin. Ruumiinosat eivät olleet tavallisen kokoisia, vaan todella suuria kuin ne olisivat kuuluneet epämuodostuneelle jättiläiselle.
Lähdin sen jälkeen huoneesta ja etsin toisen oven. Avasin sen ja tulin uuteen huoneeseen, joka oli sisustettu hyvin kotoisaksi. Se oli kuin pieni asunto; oli keittiö, makuuhuone, olohuone.. Yllättäen kuulin, kuinka takanani, käytävällä, kuului hitaita ja kumisevia askelia. Rakennus tärähteli hieman niiden voimasta. Menin paniikkiin ja etsin piiloa. Piilouduin keittiön tiskin taakse ja käperryin taas mahdollisemman pieneksi pysyen ääneti. Askeleet menivät ohi ja rauhoitun. En ollut kuitenkaan turvassa; Kääntyessäni näin makuuhuoneesta tulevan pieni koira, joka murisi minulle. Se oli niin pieni, että sain sen käsiini ja väänsin sen niskan poikki yhdellä liikkeellä. Tappo kävi siististi ja helposti. Kuulin taas askelia käytävällä ja pysyin paikallani, mutta onnekseni ne menivät jälleen ohi (vaikka pysähtyivätkin hetkeksi kohdalleni). En nähnyt kulkijaa ollenkaan, mutta päättelin että aiemmin näkemäni jättiläisen ruumiinosat oli jotenkin palanneet yhteen ja niistä muodostunut otus liikusteli käytävällä.
Lähdin viimein miniasunnosta ja menin käytävän päässä olevan oven luokse. Astuin sisään ja olin toimistossa. Toimisto oli hyvin sekainen. Lokerot olivat syrjällään ja papereita oli jokapuolella. Ikkunoita oli huoneessa paljon ja niiden jokaisen luona aivan parveili ihmiszombeja kuolaamassa. Tapasin kohta toimistossa toisen ihmisen, työntekijän joka oli pysynyt elossa ja järjissään. Puhuimme keskenämme muutaman sanan. Työntekijä oli nainen ja hän oli valmiina kohtamaan zombit sekä kuolemansa, mutta aikoi kuitenkin taistella niitä vastaan viimeiseen saakka. Kohta ulkona kuolaavat zombit saivatkin yhden ikkunan rikki ja ryömivät sisään yksi kerrallaan. Nainen otti sorkkaraudan käteensä ja hakkasi kaikilla voimillaan eläviä kuolleita. Sillä aikaa yritin lähteä toimistosta, mutta oven suuaukon tukki yksi ihminen (ei-zombi). Hän piteli ruiskua kaulallaan ja katsoi minua säälivänä, kunnes kaatui eteeni. Sen jälkeen noita ihmisiä tuli lisää tehden kaikki itsemurhan samalla keinolla käytävälle. He eivät halunneet kuolla zombien käsiin, vaan halusivat tulla itse niiksi. Ruisku sisälsi ilmeisesti ainetta, joka teki zombiksi. Kävelin vältellen toistaiseksi liikkumattomien ruumiiden ohi ja tulin pian uudelle käytävälle. Oikealla puolella oli kaksi leikkaussalia ja yksi hoitohuone. (Nyt pahin kohta, ei heikkohermoisille:) Leikkaussalista käveli ulos miespuolinen ihminen, joka oli huomattavasti liikalihava ja hänen vatsansa oli viilletty auki. Hänen leikkauksensa oli jäänyt vaiheeseen, kun zombiongelmat alkoivat ja mies oli herännyt nukutusaineesta. Hänen leikkaushaavasta juoksi jatkuvasti verta ja huone lainehti kohta verestä. Mies kaatoi itsensä lattialle ja vielä puristi käsillään itseään haavan kohdalta, jotta kaikki veret lähtisivät nopeammin. Samalla hoitohuoneesta asteli toinen liikalihava mies, joka oli myös paljas ja hänen ruumiinsa oli täynnä kuivia, keltaisia syyliä. Hänen kuiva ihonsa tippuili ja mies meni nurkkaan polvisilleen sanoen haluavansa kuolla.

Yritin kuvailla tapahtumien kulkua mahdollisimman selkeästi. Olen pahoillani, jos tekstiä on vaikeaa siitä huolimatta lukea. Heräsin ainakin kolmesti kesken unen ja olin aivan kangistunut pelosta. Yritin kuitenkin joka kerta jatkaa uniani, mutta se sama uni vain jatkui. T.T Sain traumoja.
Kuva
I would like to be a tear; born in your eyes, alive passing your cheeks and dieing on your lips. Gaara-kun <3
Signature & Avatar by Kaksu da Pervert
Avatar
Aya-san
Tokubetsu Jounin
Tokubetsu Jounin
Viestit: 558
Liittynyt: Pe Heinä 08, 2005 16:15
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: Unet...

Viesti Kirjoittaja Aya-san »

Muistan viimeisimmästä unestani vain pikku pätkän. Joku nuori, hopeahiuksinen ja pitkätukkainen tyttö tarvitsi jotain yläruumiinsa peitteeksi, koska hänellä ei ollut minkäänlaista paitaa.
Gurren Lagannin Yoko tarjoutui antamaan bikiniyläosansa, vaikka se oli rikki. Hän oli jo tässä kohtaa ottanut bikinien yläosansa pois 8D~

(Tämä uni luultavasti tuli siitä, että ennen nukkumaanmenoa olin opetellut piirtämään Yokoa ja kaverini kanssa hehkuttelimme hänen rintojaan : ´D)
Kuva
Avatar
Ryuuou
Torture Specialist
Torture Specialist
Viestit: 756
Liittynyt: Su Loka 09, 2005 14:49
Viesti:

Re: Unet...

Viesti Kirjoittaja Ryuuou »

Ku ryyppää koko ehtoon viinaa, niin kyllä piruvie näköö sakeeta unia.
Niitä ei tosin muista ku vain jotaki epämääräästä sotkua...
"Rasisti en ole, mutta rorurealisti kylläkin"
Avatar
circol
Keiji-san
Keiji-san
Viestit: 1184
Liittynyt: Ke Tammi 26, 2005 19:29
Paikkakunta: Quakenet & Ircnet

Re: Unet...

Viesti Kirjoittaja circol »

On pitäny töissä kävellä aina välillä semmosta ~40 sentin levyistä kielekettä jonka toisella puolella on seinä ja toisella 4 metrin pudotus louhikkoon, ja sitku oon päässyt himaan nii aina välillä ku oon juuri siinä mailla, että sais unta nii nään unta, että kävelen siinä kielekkeellä ja putoan ja sit tulee semmonen jännä kouristus(koko lihaksisto jäykistyy) ja herään säikähtäen. Sinäänsä aika jännää, mutta samaan aikaan erittäin pebasta ja en oo mikään tommosten paikkojen ystävä.
Kuva
Avatar
KakaLover
Student
Student
Viestit: 18
Liittynyt: La Touko 08, 2010 23:48

Re: Unet...

Viesti Kirjoittaja KakaLover »

Näin jotain ihmeellistä Avatar unta (siis vähän niiku Avatar: The Last Airbenderit ymym 8D)

Mä olin niiku aangin paikal ja mul oli tuuli elementtinä - tietty - mut en osannu sitä hirveen hyvin ja ja mun kaveri oli Tophin paikal ja joskus se muuttu iha Tohpin näköseks (sillon ku se oli oma ittensä sil oli Tophin asu) ja en enää muista ketkä oli Sokka, Katara, Suki ja Zuko xD Tai ne saatto olla iha ittensä näkösii. Sit me matkustettii jollaki aavikol ja meil oli hitsisti kaikkee tavaraa ja välillä mun alle tuli joku juttu ja mun kaveri tuli siihe kyytii ja sit mä menin ilmassa sen jutun kaa ku käytin tuulta.
Sit jossai vaihees jokku kolme vihollista Naruto peleist hyökkäs meijän kimppuu, sit aattelin käyttää tuulta niitä vastaan ja yritin siin mahtailla ja yritin tehä pienen liikkeen jos tulis semmone iso tuuli mut sit ei tullu ja mul oli semmone ''O__O'' ilme ja sit tein ison tuulen ja me lähettiin karkuu.
Ja se mun kamu oli sen tappelun aikana Tophin näköne mut sit se muuttu takas ku me lähettii karkuu. Sit se muuttu TAAS Tophiks ja oli koko loppu-unen se ja sit mä muutuin Aangin näköseks ja kysyin et ''Näkyyks mitää taloo?'' sit muutuin omakseni ja sitte meijän ees oli joku kuilu mis oli joku talo alhaal ja mun kamu huutaa ''Tuolla!'' ja sit me oltiin yhtäkkii siel ja siel oli meijän luokkalaisii ja kysyin ''Onks mitää millä lentää esim. Appan kaltane biisoni?'' ja sit yks Miko tuli ja anto sen jutun mikä Appan seläs on ja se oli hitsin pieni ja aattelin et ''Vitsi'' ja sanoin ''Kiitos'' ja sit Sokka ja noi lähti jonnekki pyörii siel ja se mun kamu yritti auttaa mua laittaa niit kamoi siihe juttuu ja sit kaikki sekos ja meijän piti ottaa Mikolt joku tuoli mut sit se otti sen tuolin ja lähti jonnekki ja huusin sen kamun kaa et ''Tänne se!'' ja sit meijän ope Pekka tulee ja sanoo et ''Lopettakaa toi leikkiminen!'' ja sit kaikki sekos taas, sit Sokkan pää tuli siihe kattoo ja sit se katos.
Ja sitte ku me lähettii pois sielt kuilust (siel taustal näky jotenki oudosti hiekan kylän muurit xDD) ni taas ne viholliset tuli ja mä menin siin ihme jutus ja iha ku olisin soutanu siin ilmas ja ne viholliset käveli normiin tahtiin aseiden kaa meijän peräs ja kukaa muu ei nähny niit ja sitte heräsin ;_______;

Aika outo tiedän. xDD Ja tää voi olla aika sekava ku kopsasin tän mesest ja muokkailin pikkasen noit juttui xD
KakaLover aka JBoh~
Kakashi 4evah~ <3
Vastaa Viestiin