Vaikka mangan suomentaminen jumalanpilkkaa onkin, aloin sitä kuitenkin tekemään Appleseedin kohdalla - ihan vain siksi, että saisin lisää ihmisiä houkuteltua tämän mahtavan mangan pariin. :)
Kyseessähän on siis legendaarisen Masamune Shirow'n (Ghost In The Shell, Dominion, Black Magic) manga, joka sijoittuu 130 vuotta tulevaisuuteen. Kolmas maailmansota on loppunut, ja suurin osa maapallosta on raunioitunutta "pahaa puolta". Tarina seuraa Deunan Knutea, nuorta naispuolista sotilasta, ja tämän kyborgi-kumppania, Briareos Hecatonchiresiä, jotka haetaan pahalta puolelta Olympos-nimiseen lähes utopistiseen kaupunkiin, jota hallitsee Gaia-niminen tietokone. Kaupungissa eivät asiat kuitenkaan ole ihan niin hyvin, kuin ensisilmäyksellä uskoisi. Enempää en viitsi kertoa, saatte lukea itse. :)
Sarja on 4 volyymiä pitkä, eli 25 kappaletta, plus joitakin lyhyempiä extroja päälle. Tällä hetkellä vain ensimmäinen kappale on suomennettu, olen para-aikaa kääntämässä toista, hihkaisen tänne sitten kun se on valmis. :3
[[ APPLESEEDin suomennusprojekti ]]
Ja mielipiteitähän on aina mukava kuulla. :3 Eli kertokaa ihmeessä mitä mieltä olette, niin sarjakuvasta kuin suomennoksestakin, pliis! Eikä tarvitse olla pelkkiä kehuja, kertokaa ihan suoraan jos käännöksessä/editoinnissa on jotain vikaa (jos tarina itse on mielestänne huono, niin minähän en sille taas voi mitään. xP).
Appleseedia suomeksi!
- charmander
- electric sushi

- Viestit: 1937
- Liittynyt: Ti Helmi 01, 2005 17:44
- Paikkakunta: Oulu
Jees, hieno ja kunnianhimoinen projekti, pitää katsoa mitä saatte aikaiseksi. Kun on paremmin aikaa niin lupaan kyllä tsekata miltä touhu näyttää...
Mitä itse Appurushiroon tulee, niin aikoinaan olen kyllä englanniksi lukaissut koko paketin ja pidin kyllä kovastikin, hieno manga tämä kyllä on vaikka vuosien takaa onkin... Eli jos Ghost in the Shellit tai muu Sci-Fi -aiheinen manga iskee niin suosittelen kyllä luettavaksi. Unohdettu klassikko.
Testatkaapas siis kaikki tämä eka chapu ainakin ;D. Se on hyvä.
Huom! Lukusuunta on sitten länsimaisittain, vasemmalta oikealle.
--
Sivustosta:
Sivuston layout on nykyisellään oikein kiva, tyylikkään minimalistinen. Jotain pientä kivaa piristystä tuo ehkä saattaisi kumminkin kaivata, eli kenties jotain taustakuvan kaltaista vasempaan laitaan. Ei mitään isoa kumminkaan.
Niin ja miten muuten käypi photobucketin liikennerajan kanssa? Jos tarpeeksi moni näitä lukeepi, niin sitähän käy äkkiä niin että sivut lakkaavat toimimasta. Tällöin kannattaakin melkein harkita oman kotisivutilan pystyttämistä projektille.
Kannattanee laittaa myöskin jonkinsortin disclaimer sivuston alareunaan, jossa tehdään selväksi että kyseessä on vapaamuotoinen käännösprojekti ja että täydet oikeudet itse sarjaan on Dark Horse Comics'lla (tai millä nyt oikeasti onkaan). Tällä selvennetään millä pohjalla koko projekti toimii ja ettei teillä ole taloudellista toimintapohjaa...

- "Projekti ei toimi taloudellisesten hyötyjen perässä, vaan kääntämisestä vastaavat me fanit - ilmaiseksi iloksemme. Jos pidät lopputuloksesta, tue sarjakuvaa ostamalla alkuperäinen julkaisu itsellesi. Sarjakuvan kuvien, hahmojen ynnä muiden tekijänoikeudet kuuluvat niiden kunkin laillisten oikeuksien omistajan haltuun."
Kappale 2 lisätty!
Kiitos kovasti kommenteista, Chauron! :) Sivuston oli tarkoituskin olla minimalistinen, itse sarjakuvastahan siinä on kyse eikä itse sivusta. ;) Lisäsin nyt tuonne vasempaan reunaan Appleseedin logon taustalle, toivottavasti se tuo vähän lisäpiristystä.
Photobucketin liikennerajoista ei ole hajuakaan, mutta nyt juuri ei ainakaan pitäisi olla hätää. Sitten jos luvut alkavat lähestyä uhkaavasti rajoja, niin sitten uploadaan ne esmes omalle domainilleni, mutta toistaiseksi saavat olla tuolla. Jos jossain vaiheessa kuvat lakkaavat yhtäkkiä toimimasta, niin hihkaiskaa joku ihmeessä.
Ja disclaimer on nyt pystyssä, toivottavasti et pahastu että kopioin sen tuosta postistasi sanasta sanaan, se oli niin hyvin ja ytimekkäästi sanottu. :)
Kiitos vielä kerran!
Kiitos kovasti kommenteista, Chauron! :) Sivuston oli tarkoituskin olla minimalistinen, itse sarjakuvastahan siinä on kyse eikä itse sivusta. ;) Lisäsin nyt tuonne vasempaan reunaan Appleseedin logon taustalle, toivottavasti se tuo vähän lisäpiristystä.
Photobucketin liikennerajoista ei ole hajuakaan, mutta nyt juuri ei ainakaan pitäisi olla hätää. Sitten jos luvut alkavat lähestyä uhkaavasti rajoja, niin sitten uploadaan ne esmes omalle domainilleni, mutta toistaiseksi saavat olla tuolla. Jos jossain vaiheessa kuvat lakkaavat yhtäkkiä toimimasta, niin hihkaiskaa joku ihmeessä.
Ja disclaimer on nyt pystyssä, toivottavasti et pahastu että kopioin sen tuosta postistasi sanasta sanaan, se oli niin hyvin ja ytimekkäästi sanottu. :)
Kiitos vielä kerran!
- charmander
- electric sushi

- Viestit: 1937
- Liittynyt: Ti Helmi 01, 2005 17:44
- Paikkakunta: Oulu
Kirja 2:n " TAKAISIN VALIKKOON" -kohta ei toimi, osoite osoittaa väärään kohtaan.
Nyt se osoittaa osoitteeseen:
- http://www.manjitou.org/appleseed/vol1/vol1.htm -
Kun sen pitäisi toimiakseen osoittaa osoitteeseen:
- http://www.manjitou.org/appleseed/vol1/index.htm-
Lukaisin heti tuon toisenkin pätkän läpi, oikein sujuvaa on käännös, ammattimaista jopa. Ei edes tunnu pöljältä lukea suomeksi, joka nyt viimeistään on se hyvän käännöksen merkki... Noista kahdesta kakkonen on kumminkin vielä se paremmin käännetty (ykkösen alussa lievää nikottelua ehkäpä), niin suunta on kyllä oikeaan suuntaan.
Virheitä en oikeastaan löytänyt tästä kakkosesta, paitsi ehkä vol2-sivu16 Deunanin huutama "oui" on suomeksi hieman outo. Ensimmäisestä volumesta aiemmin sivulta 17 taas tuo "soolo" tuolla Hitomin huudahduksessa on hieman kumma myöskin. Ei auennut minulle.
Tämä on kumminkin pientä erinomaisen kokonaisuuden kohdalla.

En tietenkään suutu.frostious kirjoitti:Ja disclaimer on nyt pystyssä, toivottavasti et pahastu että kopioin sen tuosta postistasi sanasta sanaan, se oli niin hyvin ja ytimekkäästi sanottu. :)
Lukaisin heti tuon toisenkin pätkän läpi, oikein sujuvaa on käännös, ammattimaista jopa. Ei edes tunnu pöljältä lukea suomeksi, joka nyt viimeistään on se hyvän käännöksen merkki... Noista kahdesta kakkonen on kumminkin vielä se paremmin käännetty (ykkösen alussa lievää nikottelua ehkäpä), niin suunta on kyllä oikeaan suuntaan.
Virheitä en oikeastaan löytänyt tästä kakkosesta, paitsi ehkä vol2-sivu16 Deunanin huutama "oui" on suomeksi hieman outo. Ensimmäisestä volumesta aiemmin sivulta 17 taas tuo "soolo" tuolla Hitomin huudahduksessa on hieman kumma myöskin. Ei auennut minulle.
Tämä on kumminkin pientä erinomaisen kokonaisuuden kohdalla.
PERHANA. >_< Korjaan sitä para-aikaa, tähän menee hieman pidempi hetki...chauron kirjoitti:Kirja 2:n " TAKAISIN VALIKKOON" -kohta ei toimi, osoite osoittaa väärään kohtaan.
Kiitos jälleen kommenteista! En hirveästi halunnut ruveta tuota englanninkielistä versiota muuttamaan, mistä johtuen esmes tuo "oui" jäi tuohon muotoon - se oli "oui" englanninkielisessäkin versiossa. Samoin tuo "soolo", en keksinyt sille käännöstä, joka välittäisi saman merkityksen, joten jätin sen noin. Ei ehkä paras ratkaisu, mutta en tiedä, oliko se englanninkielisessäkään versiossa kauhean selvä, mitä Hitomi sillä tarkoitti.
Kiitos taas!